Lääkärikin on ihminen – Haavoittuvuus ja solidaarisuus lääkärin työssä

Miltä tuntuu olla se, jonka tehtävänä on olla aina vahva? Lääkärit tekevät työtä, jossa he ovat päivittäin ihmisten rinnalla vaikeissa hetkissä – kohtaamassa sairautta, kuolemaa ja elämän haurautta. Mutta kuka kannattelee lääkäriä silloin, kun työn paineet ja vastuu tuntuvat liian raskailta?

Tutkin pro gradu -työssäni haavoittuvuutta ja solidaarisuutta lääkärin työssä suomalaisen julkisen terveydenhuollon kontekstissa. Aineistoni koostui lääkärien kirjoittamista kokemusteksteistä sekä uutisartikkeleista, joissa lääkärit kertoivat työstään. Halusin ymmärtää, miten haavoittuvuus ja toisten tukeminen ilmenee näissä teksteissä.

Yksi aineistosta löytynyt lääkärin kokemus jäi erityisesti mieleeni, ja se mielestäni kiteyttää oivallisesti lääkärin ammatin haasteellisempia hetkiä:

"Työvuoron jälkeen tuntuu kuin pään päällä olisi iso musta pilvi.
Silloin ei voi ajatella mitään muuta kuin sitä järkyttävää ihmiskohtaloa,
minkä on hetki sitten todistanut."

Kuva: iStock

Tämä kuvaus kiteyttää sen ristiriidan, joka monella lääkärillä on – työn rooliodotukset vaativat ammatillisuutta, vahvuutta ja tunteiden hallintaa, mutta samaan aikaan työ koskettaa hyvin henkilökohtaisesti. Erityisen kuormittaviksi koetaan tilanteet, joissa joutuu kertomaan huonoja uutisia tai tekemään vaikeita päätöksiä epävarmuuden vallitessa.

Tutkimukseni osoittaa, että lääkärien keskinäinen solidaarisuus on merkittävä voimavara. Vaikka lääkärin työ nähdään usein yksilösuorituksena – lääkärin ja potilaan välisenä vuorovaikutuksena – todellisuudessa työ on hyvin yhteisöllistä. Kollegiaalinen tuki, vertaisten ymmärrys ja yhdessä jaetut kokemukset auttavat työssä.

Eräs lääkäri kuvasi asiaa näin:

“Nuorena kandina totta kai mietin, että kauheaa, kun tällainen asia oli mennyt ohi.
Kokenut omalääkäri kertoi minulle kuitenkin asiasta hyvin lempeästi.
Hänen empaattisen asenteensa vuoksi tapaus on jäänyt minulle positiivisena mieleen.
Opin tilanteesta, mutta se ei jäänyt ikävästi kaihertamaan.”

Graduni tärkein oivallus on, että haavoittuvuus ja solidaarisuus eivät ole toisensa poissulkevia – päinvastoin. Haavoittuvuuden myöntäminen voi itse asiassa lisätä työn merkityksellisyyttä ja vahvistaa yhteyttä sekä potilaisiin että kollegoihin sekä toimia voimavarana. Lääkärikin on ihminen – ja juuri siksi hän voi olla hyvä lääkäri toiselle ihmiselle.

Toisaalta työympäristö, sen kulttuuri ja vallalla olevat odotukset voivat vaikeuttaa haavoittuvuuden näyttämistä tai tehdä siitä jopa tabuaiheen. Kun avoimuudelle ei ole tilaa, se kuormittaa paitsi yksittäisiä lääkäreitä myös koko työyhteisöä. Tällöin haavoittuvuudesta ei pääse muodostumaan voimavaraa tai yhteyttä vahvistavaa tekijää, vaan siitä voi tulla henkinen painolasti.

Julkisen terveydenhuollon haasteet, kuten resurssipula, kiire ja jatkuvat muutokset, tekevät lääkärin työstä entistä kuormittavampaa. Samalla nämä paineet tuovat entistä selvemmin näkyviin tarpeen inhimilliselle kohtaamiselle ja keskinäiselle tuelle myös ammattilaisten kesken.

Tutkimukseni antaa äänen lääkäreille, jotka haluavat muistuttaa meitä kaikkia siitä, että hoitaminen on ennen kaikkea inhimillistä työtä – ja että myös hoitaja tarvitsee huolenpitoa sekä ymmärrystä osakseen.

Ellen Ruis

29.5.2025

Ellen Ruis opiskelee johtamisen maisteriohjelmassa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Kirjoitus on “Haavoittuvuuden ja solidaarisuuden ilmeneminen lääkäreiden työssä” -nimiseen pro graduun liittyvä kypsyysnäyte.