Johtamista voi kehittää kävelemällä

Tutkielmani vastaa tarpeeseen monipuolistaa kuvaa yliopistoyhteisöön liittyvästä johtamisesta. Se tarjoaa vaihtoehtoja kehityskeskustelujen tekemiselle. Henkilökohtainen motivaationi oli pohtia vaihtoehtoja uusliberalistisen yliopiston käytännöille. Näiden taustalla ovat monesti suorittamiseen tai tehokuuteen liittyvät tavoitteet. Lähdin kehittämään uudenlaista käytäntöä kehittämiskeskusteluille. Tarjosin johtamani yksikön henkilökunnalle mahdollisuutta toteuttaa kehityskeskustelu kävellen. Melkein kolmasosa keskusteluun osallistujista valitsi uudenlaisen tavan tehdä keskusteluja. Nämä muodostivat arvokkaan tutkimusaineiston. 

Kehityskeskusteluissa esihenkilön tärkeä tehtävä on toimia mentorina, sparraajana ja kuuntelijana. Keskustelut auttavat kirkastamaan henkilökohtaisia strategioita kehittää omaa työtä ja osaamista. Keskusteluissa navigoidaan tehokkuustavoitteiden ja henkilökohtaisten motivaatioiden muodostamien arvoristiriitojen välillä ja tehdään tolkkua omaan tilanteeseen. Monesti kehityskeskusteluja toteutetaan kireässä aikataulussa, koska keskusteluja on paljon. 

Näkymä Kirkonjyrhämältä, kuva Satu Miettinen.

Uusmaterialismin kanssa suunnistamassa 

Kävellessä olimme kehoillamme läsnä ja vuorovaikutuksessa. Kävelyn rytmi ja liikkuminen lähiluonnossa epätasaisella pinnalla, lumen ja jään päällä, muodostivat yhteisen, yhdessä muotoutuvan tilan, jossa oli läsnä monia toimijuuksia. Olimme läsnä, ei vain sanojen, vaan omaan ruumiin ja sen liikkeen kautta. Tarkastelen tutkielmassa Baradin esittämän yhteismuotoutuminen avulla kaikkea mitä kävellen tehdyissä kehityskeskusteluissa oli läsnä. Olen myös kirjoittanut itseni ja kokemukseni osaksi tutkimusta.

Baradin lisäksi keskustelukumppaneina minulla olivat kehollisen etiikan ja kehollisen vieraanvaraisuuden keskustelut. Oman haavoittuvuuden tunnustaminen on rikkaus, joka auttaa tunnistamaan tarpeen keholliselle vieraanvaraisuudelle ja olemaan johtajana empaattisempi. Koenkin, että performatiivinen toiminta, uudenlaisen käytännön kehittäminen kävelemällä mahdollisti oman haavoittuvuuden tutkimisen sekä avoimempana ja empaattisempana johtajana toimimisen.

Näkymä Kirkkolammelta, kuva Satu Miettinen.

Kohti eettisempää käytäntöä

Lähiluonnossa kävellen tehdyt keskustelut voivat tarjota uuden ja raikkaan tavan toteuttaa kehityskeskusteluja. Kävellen toteutetut kehityskeskustelut vaativat enemmän aikaa toteuttamiselle, mutta antavat myös mahdollisuuden kehittää kuuntelevampaa johtajuutta. 

Tutkimukseni tuloksena nousee esiin uudenlaisen eettinen käytäntö kehityskeskustelujen tekemiselle kävellen. Tässä korostuvat luottamus ja vastavuoroisuus. Kun kävellään yhdessä ja puhutaan, on mahdollista toimia toisen hyväksi sekä ruumiillisesti että affektiivisesti. Kävelemisen rytmi ja vauhti vaikuttavat sekä tunteisiin että matkan aikana luottamuksen syntymiseen. 

Näkymä Kirkonjyrhämältä, kuva Satu Miettinen.

Kävely lähiluonnossa voi tarjota voimaa ja hoivaa

Yliopisto voi haavoittaa ihmisiä, muitakin kuin kävelevää johtajaa. Kävellen tehdyt kehityskeskustelut voivat toimia tuomassa hoivaa ja kuuntelua. Kävellen tehdyn kehityskeskustelun käytäntö avaa mahdollisuuden kuuntelemiseen myös kehollisen kokemuksen avulla. Maadoittamalla ja rauhoittamalla kävelyn tahtia ja ottamalla ruumiin mukaan kuuntelemiseen on mahdollista tarjota kehollista vieraanvaraisuutta ja hoivaa.

Käveleminen lähiluonnossa mahdollisti yliopistoon liittyvän valta-asetelman jäämisen taka-alalle. Lähiluonnossa oleminen auttoi huomioimaan luonnon toimijuutta, joka oli kävelyn aikana läsnä, merkityksellinen ja muokkasi toimintaamme. Lähiluonnossa käveleminen nosti esiin vapauden tunteen. Tätä kommentoitiin hapen saamisena, hengähdystaukoja tuottavana sekä hoivan kokemuksena, hyvän tekemisenä itselle. Lähiluonnossa kävelemisen avulla luotiin uudenlaista vapaampaa käytäntöä. Haavoittuneisuudella ja vastarinnalla on myös yhteys. Haavoittuvuuden kokemus voi synnyttää vastarintaa ja halua muuttaa tilannetta. Ehkäpä käveleminen voisi toimia myös vastarintana uusliberalistiselle yliopistolle. Tässä olisi tilaisuus seuraavalle tutkimukselle.

Jos käveleminen tuottaa uutta käytäntöä, niin uudenlainen käytäntö tuottaa myös uudenlaista toimijuutta. Olemme osana käytäntöä, joka vaikuttaa meihin. 

Kirjoittaja Satu Miettinen opiskelee johtamisen maisteriohjelmassa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Kirjoitus on “Kehityskeskustelut lähiluonnossa kävellen. Uusmaterialistinen näkökulma.” -nimiseen pro graduun liittyvä kypsyysnäyte.