Pienen budjetin puuhastelua Rovaniemellä

Opiskelijaelämää pohdittaessa monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen ainejärjestöjen ja ylioppilaskunnan tarjoamat tapahtumat. Onkin varsin viehättävää viettää aikaa ystävien kanssa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin sitsien, approjen ja saunailtojen merkeissä.

Rovaniemeltä löytyy kuitenkin paljon erilaisia aktiviteetteja esimerkiksi musiikin, elokuvien ja liikunnan parista. Niihin voi ottaa osaa pienelläkin budjetilla. Tähän tekstiin olen koonnut muutamia esimerkkejä Rovaniemen harrastuksista ja tapahtumista.
Tekstistä löydät mm. vinkin opiskelijan lompakolle suotuisiin elokuvanäytöksiin.


Puhallinorkesteri on avoin kaikille Lapin yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Lisätietoa orkesterista saa rluukkaa@ulapland.fi.

Ylioppilaskuoroon voit liittyä mukaan laulamaan tai vaihtoehtoisesti mennä nauttimaan esityksistä sykysisin ja keväisin.
Linkki ylioppilaskuoron Facebookiin: https://www.facebook.com/lucidaintervallakuoro/

Lapin kamariorkesterin järjestämiin konsertteihin voi lainata kausikortteja kirjastosta. Laina-aika kausikortille on seitsemän vuorokautta. Tähän tarvitset vain kirjastokortin.
Lisätietoa: https://korundi.fi/fi/uutiset/lapin-kamariorkesterin-kausikortit-lainattavissa-rovaniemen-kaupunginkirjastossa

Lapin ylioppilasteatteriin haetaan tekijöitä syksyisin ja keväisin. Voit mennä mukaan tuotantoon esimerkiksi käsikirjoittamaan, näyttelemään, äänituotantoon tai ohjaamaan. Esityksiä tehdään tietenkin yleisölle, joten esityksistä pääsee nauttimaan myös katsojan roolissa.
Liput esityksiin maksaa noin 6 €–12 €.
Linkki ylioppilasteatterin sivuille: https://www.lapinylioppilasteatteri.fi/etusivu/

LoimuSpeksi on opiskelijateatteria parhaimmillaan. Tämä teatterikokemus on omalaatuinen sitseiltä tutusta OMSTART-huudon ansiosta. LoimuSpeksissä yleisö on vuorovaikutuksessa näyttelijöiden kanssa ja jokainen esitys on varmasti erilainen, joten esityksiä voi mennä katsomaan montakin kertaa tuotantokauden aikana.

LopimuSpeksiin haetaan ohjaajaa, tuottajaa, käsikirjoittajaa sekä näyttelijöitä kausittain. Tämä on myös oiva mahdollisuus osallistua opiskelijateatterin tuottamiseen.
Liput LopimuSpeksin esityksiin kustantaa noin 12 €–17 €.
Linkki LoimuSpeksin sivuille: http://www.loimuspeksi.fi 

Viimeksi LoimuSpeksin lavalla viihdyttiin Avaruuslaiva X Æ A XII:n tapaus -esityksen parissa.

Avaruuslaiva X Æ A XII:n tapaus / 2022 / Kuvaaja: Maiju Kettunen

Vuonna 2019 esitys 1 ½ astetta - Speksi muutoksesta, kokosi rovaniemeläiset nauttimaan opiskelijateatterista.

1 ½   astetta - Speksi muutoksesta / 2019 / Kuvaaja: Josefina Yrjölä
.

Rovaniemen teatterin esityksiin opiskelijahintainen lippu maksaa noin 30 €/ esitys. Hyvinvointipassilla noin 10 € riippuen esityksestä.
Linkki Rovaniemen teatterin sivuille: https://rovaniementeatteri.fi

Rovaniemen Cinema tarjoaa elokuvien ystäville näytöksiä maanantaisin Kulttuuritalo Wiljamilla. Kausikortti esityksiin maksaa 10 € ja niitä voi ostaa ennen esityksen alkua paikan päältä.
Linkki Rovaniemen Cineman sivuille: https://rovaniemencinema.fi

Rovaniemen Cineman esityksiin löydät maanantaisin kulttuuritalo Wiljamilla,
Urheilukatu 1, 96100 Rovaniemi.



TaideTorstaisin Korundin näyttely on ilmainen kaksi viimeistä aukiolotuntia, eli klo 16:00–18:00. Lisätietoa: https://tapahtumat.rovaniemi.fi/fi-FI/page/600ab11f68457e2529326eab

Hyvinvointipassin avulla pääset nauttimaan liikunnasta ja kulttuurista edullisemmin. Hyvinvointipassin voit ostaa Kide.appista ja se maksaa 35 € lukukaudeksi tai 45 € lukuvuodeksi.

Hyvinvointipassilla pääset harrastamaan monipuolisesti liikuntaa ja kokeilemaan eri lajeja.
Linkki hyvinvointipassiin: https://lyy.fi/hyvinvointipassi/

Kaikukortti on tarkoitettu tiukassa taludellisessa tilanteessa oleville henkilöille, jotka haluavat päästä nauttimaan kulttuurista ja urheilusta. Lisätietoa kaikukortista: https://www.rovaniemi.fi/Vapaa-aika/Yleiset-kulttuuripalvelut/Kaikukortti

Suosittelen pitämään silmällä Rovaniemen kaupungin tapahtumakalenteria, josta voit löytää kiinnostavia tapahtumia: https://tapahtumat.rovaniemi.fi/fi-FI

Myös Rovaniemen Seta järjestää silloin tällöin tapahtumia. Seuraavaksi esimerkiksi toteutetaan Queerdating-tapahtuma keksiviikkona 28.9.2022 klo 21:30–23:00 Kauppayhtiön tiloisssa. Lisätietoa ja ennakkoilmoittautumisen löydät Rovaniemen Setan sosiaalisista medioista.
Linkki Facebookkiin: https://www.facebook.com/rovaniemenseta

Opiskelija-alennus kannattaa myös aina hyödyntää. Alennusta voi kysyä kassalla, vaikkei sitä erikseen mainostettaisikaan. Opiskelija-alennukseen vaadittavan opiskelijakortin voit tilata fyysisenä Kide.appista tai digitaalisena Tuudon tai Pivon kautta.

Jos sulle tulee mieleen joku pienen budjetin harrastusmahdollisuus, joka jäi uupumaan tästä tekstistä, voit lisätä siitä vinkin kommentteihin!

Amanda / YTK  

Kommentit

Suositut tekstit