Vastuuta ja itsenäisyyttä - HOPSia ja opiskelijan aikatauluja

Hipididipididipidi!

Viimeksi tänä aamuna pohdin, kuinka rytmitän kurssini, että ehdin opiskella kaiken, kirjoittaa graduani, tehdä töitä, harrastaa ja tietysti myös levätä. Inklusiivisen ja globaalikasvatuksen kurssin jätän ensivuoteen, tänä kesänä taidan tehdä vähän töitä ja vasta seuraavana kesänä suoritan kenttäharjoittelun… Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä itsenäisemmin ja vapaammin HOPS, eli henkilökohtainen opintosuunnitelma rakentuu. Erityisesti maisterinvaiheen opinnoissa opiskelun tahti todella muotoutuu opiskelijakohtaiseksi.

Kuvataidekasvatuksella on mahdollista opiskella hyvinkin valmiiksi jäsenneltyjä kokonaisuuksia, varsinkin alussa, mutta mitä pidemmälle mennään sitä enemmän sekä riemua että stressiä saa mahdollisuudesta rytmittää opintoja omaan pirtaan sopiviksi. Omalle opiskelulleni on ollut kuin sata jänistä se, että opiskelija voi lunastaa opintojen alussa kulkuavaimen, jonka turvin voi jäädä tekemään töitä yliopistolle, vaikka yöllä. Kursseja voi hyväksilukea tai käydä eri tahtiin kuin ehdotettu, joustomahdollisuuksia on. Kun tulee tilanne, että sitä joustoa ei sitten olekaan, on opiskelijasta itsestään ja omasta harkintakyvystä kiinni, kuinka saa voimavarat riittämään. Siinä on paljon vastuuta. 

Vaikka yliopisto-opinnoissa painotetaan itsenäistä tekemistä, ei pidä unohtaa, että yliopisto on täynnä ihmisiä, jotka antavat neuvoja ja ohjaavat oikeaan suuntaan. Heidät pitää vain löytää. Kun opinnot junnaavat eikä ole pienintäkään hajua mitä kursseja pitäisi valita, amanuenssit ja opintopäällikkö auttavat. En tiedä miten isoa konetta verstaalla käytetään tai tarvitsen kuvauskalustoa lainaan? Käännyn siis laboratoriomestareidenpuoleen. Minun pitää varata tila ryhmätapaamiseen? Vaksit ja tilapalvelut, help! Oli tilanne mikä tahansa aina on joku, joka tietää, tai joku, joka tietää kuka tietää. Pitää uskaltaa kysyä ja vähän etsiä.

Moniin ongelmiin löytyy apua, tietämättömyyteen tietoa ja suuntaviivoja, mutta se mikä tuntuu itsestä mielekkäältä tehdä tai mitä kaikkea haluaa kalenterissaan nähdä voi vaikuttaa vain itse. Opintovaatimusten kiristyessä ja nykyisen suorituskeskeisen sosiaalisen kulttuurin heittäessä varjoa oman jaksamisen ja pystymisen arvioinnin päälle, oman aikataulun takominen on välillä haastavaa, mutta se on merkityksellistä. Tärkeintä on oppia tunnistamaan itsestään se mihin voimavarat riittävät ja millaisista merkeistä tietää, että on syytä höllätä tahtia.

Yliopisto-opinnot ovat kuin tiedon ja osaamisen karkkikauppa ja yliopistossa vietetty aika mahdollisuuksien Powerpark/Linnanmäki/Disneyland, mutta kaikkia makuja tai kaikkia laitteita ei ole pakko kokeilla, vain ne mitkä itsestä tuntuu mielekkäiltä tai mitkä vievät opintoja toivottuun suuntaan. Joskus se on välillistä, joten vaikka välillä hämmentää, ei pidä hätääntyä.

 Yliopistoaikana ehtii kyllä. Elämässä ehtii kyllä. Vähemmän voi todella olla enemmän, kun energia jakautuu pienemmälle alalle kerralla.

- Johanna, TTK