Suhteeni Helsinkiin

’’Mitä sä siellä lapissa teet?’’

’’Miks sä niin kauas meet?’’

’’Sä löydät sieltä jonkun poromiehen’’

’’Siellähän on kylmä!’’

’’No, ehkä sä näät revontulia’’

Tällaisia kommentteja sain kuulla viime kesän lopulla, kun ilmoitin muuttavani Rovaniemelle. Ei siinä, en minäkään tiennyt, että mitä odottaa.


Suhteeni Helsinkiin on muuttunut fuksivuoden aikana. Syksyllä saatoin ikävöidä kotiin melkein joka päivä ja soitella kavereille tai perheelle. Suunnittelin tulevia reissuja kotiin ja kyselin kavereiden aikatauluja, jotta varmasti ehtisin nähdä kaikki ja täyttää oman Helsinki-kaipuuni. Kun vihdoin marraskuussa pääsin kotiin pidemmäksi aikaa, kuin vain pariksi yöksi, olin helpottunut. Olin helpottunut, että kauhean pitkä juna matka oli ohitse ja pääsin turvallisesti kotiin.

Muutaman päivän jälkeen en pystynyt olla huomaamatta kuinka paljon kaipasin Rovaniemelle takaisin. Kaipasin harrastuksia, omaa kotia, arkea ja niitä ihmisiä, joita näen päivittäin ja jotka ovat muodostuneet minulle perheeksi. Helsinki-kaipuu oli hävinnyt, mutta samaan aikaan tuntematon Rovaniemi-kaipuu sen kuin kasvoi. Ajattelin, että eikö missään ole hyvä?


Viime keskiviikkona pakkasin laukut ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja matkustin junalla Helsinkiin. Juna matkan aikana mieleeni juolahti monta asiaa. Mietin, että olinko muuttunut ihmisenä tai olinko mahdollisesti kasvanut henkisesti, niin kuin usein on tapana sanoa, kun muuttaa pois vanhempien luota. Sitä en osaa sanoa, mutta keksin muutaman syyn miksi en enää kaipaa kotiin, niin kuin syksyllä tein.



Olen alkanut rakentamaan omaa elämää Rovaniemellä ja haluan tietää, mihin olen seuraavaksi menossa. Kahden paikan välillä ravaaminen on raskasta ja tuntuu siltä, että kummassakaan paikassa ei ole täysillä läsnä, vaikka fyysisesti olisi paikalla.

Arki on kivaa ja kavereista on tullut uusi tukiverkosto. Ikävöiminen Helsinkiin on raskasta, eikä se auta mitään. Itsenäistyminen kuuluu elämään, ja perhe ja kaverit ovat ja pysyy, vaikka välillämme olisikin yli 800 kilometriä. Haluan kannustaa kaikkia hyppäämään tuntemattomaan ja antamaan mahdollisuuden uusille kokemuksille. Opiskeluaika on törkeän hyvä sauma muuttaa kotipaikkakunnalta pois ja vaikka se tuntuisikin vaikealta, tee se!

Taija


Kommentit

  1. Kirjoituksesi oli hirveän inspiroiva ja sitä oli mukava lukea! Hain nyt kevään yhteishaussa Rovaniemelle lukemaan Matkailututkimusta, niin tuli mieleen, että olisiko sulla antaa jotain vinkkejä miten valmistautua pääsykokeisiin (tai mahdollisesti jopa Rovaniemelle muuttoon)? :D On ollut ilo lukea tätä blogia, on kivaa nähdä opiskelijoiden elämää tältä tasolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Mukava kuulla, että postaukseni on vaikuttanut suhun positiivisesti. Voin seuraavassa postauksessa keskittyä Matkailututkimukseen oppiaineena enemmän :) Ihanaa, että olet hakenut Rolloon ja toivotaan, että pääset!!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit