Nyt pääset mukaan esittelykierrokselle Lapin yliopistoon. Esittelen hieman yliopistorakennustamme. Minusta oli jo opiskelemaan hakiessani kiva kevään mittaan välillä miettiä, millaisessa ympäristössä mahdollisesti seuraavina vuosina opiskelisin.
Ennen ensimmäisten opintojeni aloittamista olin kuvitellut, että kaikki yliopistot ovat yhtenäisiä kampusalueita. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan monessa korkeakoulussa eri alat sijaitsevat hajanaisesti eri puolilla kaupunkia. Lapin yliopistossa on kuitenkin yhtenäinen kampusalue. Kaikki tiedekunnat sekä muukin opiskeluun tarvittava ovat samassa rakennuksessa.
|
Opastetaulu yliopiston pihalla esittelee Lapin yliopiston pohjapiirroksen. |
Yliopistossamme on neljä tiedekuntaa: kasvatustieteiden, oikeustieteiden, taiteiden ja yhteiskuntatieteiden tiedekunta. On mukavaa, että yhtenäisessä yliopistorakennuksessa eri alat eivät sulkeudu omiin oloihinsa, vaan yliopistolla kohtaa päivittäin eri alojen ihmisiä ja eri tiedekuntien tapahtumia.
|
Näkymä pääsisäänkäynniltä |
Yliopistolla taiteiden alat näkyvät myös esimerkiksi värikkäissä sisustusratkaisuissa ja tiuhaan vaihtuvissa taideteoksissa yliopiston tiloissa. Näistä on iloa kaikkien alojen opiskelijoille.
|
Taiteiden tiedekunnan teoksia yliopiston tiloissa |
Opiskelut aloittaessani olin yllättynyt siitä, että yliopistossamme on peräti kolme opiskelijaravintolaa. Opiskelupäivinä on siis valinnanvaraa siinä, missä haluaa nauttia edullisen opiskelijalounaan.
|
Ravintola Petronella väriloistossaan |
Yliopistorakennuksessa on myös esimerkiksi yliopiston kirjasto ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Palvelujen perässä ei siis tarvitse kulkea ympäri kaupunkia, vaan kaikki löytyy mukavasti saman katon alta.
|
Lukusalissa voi rauhassa valmistautua tuleviin tentteihin. Yliopistolta löytyy mukavasti monenlaisia lukutiloja. |
|
Yliopiston kirjasto |
|
Meidän Lovisa on Lapin yliopiston ylioppilaskunnan omistama kahvila. |
Tällaisessa ympäristössä Lapin yliopiston opiskelijat siis viettävät opiskelupäiviään. Opiskelevat, ruokailevat ja tarvittaessa saavat myös terveydenhoitoa.
-Hanna
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.