Niitä ilman et täällä pärjää

Nimittäin ystäviä. Olin viikonloppuna junalla matkalla Lakimiespäivään, kun jäin kuuntelemaan ehkä noin nelikymppisten naisten keskustelua. Nämä viisi naista olivat selvästi menossa tyttöjen reissulle ja jutuista päätellen he ovat tunteneet kouluajoista asti. Viime näkemisestä oli aikaa, mutta nyt koko porukka oli taas kasassa ja he olivat yhdessä lähdössä jonnekin ulkomaille. Siinä kerrattiin viime matkaa, lasten kuulumisia, entistä lentopallo porukkaa ja nuoruuden ihastuksia. Keskustelusta tuli minulle ihana olo, olin iloinen heidän puolestaan. Minullakin on oma tyttöporukkani ja sydämestäni toivon, että olemme noin kahdenkymmenen ja vielä viidenkymmenenkin vuoden päästä.


Nämä tytöt ja monta muuta tärkeää ystävää löysin täältä yliopistosta. Siksi olenkin sitä mieltä, että
totta kai kaikki olemme täällä hakemassa sitä tutkintoa ja niin pitääkin olla. Mutta siltä tärkein asia mitä täältä saamme, on ihmiset. Älkää ymmärtäkö väärin, oikeustieteiden opiskelu on ollut haaveeni ala-asteelta asti ja tulen olemaan äärimmäisen ylpeä tutkinnostani, kun sen joskus saan. Pääsen sen avulla ammattiin, josta olen aina haaveillut. Opiskeluajoista ei kuitenkaan jää mieleen tentit ja opintosuoritukset, vaan ihmiset joiden kanssa kahlasit sen kaiken läpi.
 


Yliopistossa ystävyyssuhteet on luotava itse ja niiden syntymiseen on nähtävä vaivaa aikaisempaa enemmän, koska enää ei ole valmiita luokkia tai ryhmiä. Sinun tule itse löytää ympärillesi ne sopivat ihmiset ja muodostaa ryhmäsi. Kannustankin osallistumaan kaikkeen mahdolliseen. "Tentit voi uusia, bileitä ei". Ystävien avulla myös opiskelusta tulee mielekäämpään ja helpompaa. Voi yhdessä pähkäillä vaikeilta tuntuvia asioita ja huomata, ettei muillekaan kaikki ole aina selvää. Toisaalta ystävät myös tsemppaavat ja kannustavat parempiin suorituksiin myös opinnoissa.

Kuten Vili aiemmassa postauksessaan kirjoitti, meillä on täällä Lapissa mahtavat harrastusmahdollisuudet. Harrastuksista voit löytää ystäviä, mutta myös harrastaminen on porukassa mukavampaa. Oikeastaan kaikki on yhdessä mukavampaa, ilot suurempia ja surut pienempiä. Tämän kaiken lisäksi verkostoituminen on, ainakin meidän alalla, tärkeämpää kuin mitkään tenttiarvosanat.
 


Joten etenkin te kaikki nuoremmat opiskelijat, käyttäkää tämä mahdollisuus hyväksi ja tehkää niitä elämän pituisia ystävyyssuhteita. Ne ovat tärkeintä mitä täältä saat.

Kirjoittaja on kohta 24- vuotias jo neljännen (!??) vuoden oikkari, jonka Rollo vuodet alkavat olla ehtoopuolella. Täältä ei kuitenkaan haittaa lähteä, koska tiedän, että täällä muodostuneet ystävyyssuhteet pysyvät olimme sitten missä tahansa.

Kommentit

Suositut tekstit