Poronkusema 2014

Poronkusema tarkoittaa paitsi matkan määrettä niin myös Pohjois-Suomen suurinta opiskelijatapahtumaa. Tämä ainejärjestöni järjestämä tapahtuma oli taas viime viikonloppuna Rovaniemellä.

Viime vuonna ollessani itse fuksi, fuksien ainut tapa osallistua Poronkusemaan oli lähteä mukaan sitä järjestävään toimikuntaan. Siksipä olinkin muutaman kaverini kanssa pisteidenlaskuryhmässä. Tänä vuonna halusin vaihteen vuoksi osallistua tapahtumaan kilpailijana. Rupesin haalimaan joukkuetta kasaan turhan myöhään ja jossain vaiheessa näyttikin, ettei koko joukkuetta tule. Sain kuitenkin raavittua kokoon kolme henkilöä, eli joukkueen minimimäärän.

Poronkuseman ideana on siis, että perjantaina on varaslähtörasti ja jatkobileet ja lauantaina on varsinainen rastikilpailu ja sen jälkeen jatkobileet, joissa julkistetaan kokonaiskisan ja muiden sarjojen voittajat. Tapahtumalla on joka vuosi teema ja tänä vuonna se oli Rumble in the jungle. Valitsimme joukkueemme nimeksi Metsämirrit hirveässä kiireessä juuri ennen ennakkoilmoittautumisen päättymistä. Meillä alkoi kuitenkin pian raksuttaa, että myös muutama muu joukkue saattaa suunnitella kissateemaa, joten vaihdoimme oman pukeutumisteemamme poppamiehiksi. Se kannatti, sillä Rovaniemen keskustassa vilisi lauantaina kaikenlaisia mirrejä.

Viime hetken viimeistelyjä ennen kisaa.

Lähdimme lauantaina iltapäivällä kiertämään rasteja edellisestä päivästä hieman vielä uupuneina. Ensimmäisenä menimme rastille, jonka ensimmäisessä osiossa piti kuljettaa joukkueen läpi suusta suuhun hyytelöpala, jonka sisällä oli purkka, jonka joukkueen viimeisen piti pureskella ja puhaltaa palloksi. Olin keskimmäinen ja melkein oksensin kaverini suuhun. Tämän ei-niin-hauskan rastin kunnialla suoritettuamme läksimme kiertämään loppuja rasteja. Erityisesti syömisen ja toiminnallisten ulkorastien jälkeen piristyimme ja pääsimme kisafiilikseenkin. Rasteilla oli muun muassa leijonanmetsästystä lumihangessa, vakaabengiä ja pantomiiniä.

Herätimme puvuissamme hilpeyttä niin muissa kilpailijoissa, rastinpitäjissä, paikallisissa kuin turisteissakin. Jotkut tulivat iloisesti juttelemaankin ja kyselemään mikä tapahtuma meillä on menossa. Eräs pikkutyttö tuli kysymään nimeäni ja esittelin itseni Hyökkääväksi Tiikeriksi. Eläkeläiset tuijottivat meitä autoistaan vakavalla "nuoriso on pilalla" -ilmeellään. Eräs ohi kulkenut tiedekuntamme professorimme taas huikkasi, että naiset ne kaunistuu päivä päivältä.
Metsämirrit valmiina lähtöön!

Päätimme pikkujoukkueeni kanssa jo etukäteen, että emme panosti hirveästi lahjuksiin ja alastomuuteen (joista siis saa lisäpisteitä kisassa) emmekä muutenkaan lähde kisaamaan voitosta vaan pitämään vain hauskaa. Yllätyksemme olikin valtaisa, kun palkintojenjakotilaisuudessa saimme pronssia! Kävimme onnesta soikeina ja ilosta kiljuen hakemassa voittobanaanit ja kävimme hehkuttamassa kaikille tutuille, kuinka olimme ottaneet yllätyspronssia.

Koko viikonloppu oli todella hauska ja yllätyspronssi teki siitä vielä uskomattomamman. Ollessani seuraavana tiistaina yliopistolla ainejärjestömme puheenjohtaja lähestyi kuitenkin minua ja kertoi, että pisteidenlaskuryhmä oli laskenut pisteet harvinaisen pieleen: Metsämirrit ei oikeasti ollut edes top 10:ssa! Ei siis ihme jos pronssisijoitus tulikin todellisena yllätyksenä. Emme antaneet tämän masentaa, vaan oikeastaan tämä sekaannus teki viikonlopusta vieläkin hauskemman. Saatiin ilmaista banaaniakin ihan muuten vaan!

Kommentit

Suositut tekstit