Loman tärkeys



Siirtyessäni työelämästä takaisin opiskelijaksi sain kuulla monesta suusta, kuinka minulla alkaisi helppo arki ja ainainen vapaa ja juhliminen. Vähänpä nämä henkilöt tiesivät. Yliopistossa opiskeleminen on toki ammattikorkeakouluun verrattuna hyvinkin vapaata: välillä saattaa olla viikkoja luentojen välissä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että arki olisi yhtä löhöilyä ja harrastamista, vaan tutkimukset ja esseet seuraavat opiskelijaa joka paikkaan.

Joskus on kuitenkin hyvä ottaa kunnon irtiotto arjesta ja jättää kaikki opintoihin liittyvät asiat takavasemmalle ja ottaa rennosti! Itse tein niin vahingossa, kun lähdin useamman viikon reissuun, ja unohdin muistitikun (jolla oli kaikki keskeneräiset työt) kotiin Rovaniemelle! Olen siis joutunut vähän pakonkin edestä unohtamaan opiskelun hetkeksi, mikä ei todellakaan ole ollut huono asia. 

Toiset ottavat äkkilähdön aurinkoon, mutta minä tyydyin kotimaan matkailuun. Matkaa on taitettu kahden viikon aikana välillä Rovaniemi-Oulu-Turku-Taivalkoski, milloin missäkin järjestyksessä. Vielä viikko edessä.  On ihana nähdä ystäviä ja perhettä, mutta matkalaukkuelämä alkaa minun osaltani olla jo niin nähty, että ikävä omaan sänkyyn Rovaniemielle painaa. Lomailussa on aina se hyvä puoli, että koti alkaa tuntua entistä rakkaammalta, oli se sitten missä tahansa.

Tunnollisimman (fanaattisimmat) opiskelijat eivä pidä tai eivät osaa pitää lomaa, vaan opinnot etenevät vaikka he olisivat toisella puolella maapalloa turkoosin meren äärellä. Itse kuulun valitettavasti tähän porukkaan ja normaalisti kannan mukanani aina jotain teosta, joka liittyy joko johonkin esseeseen tai kirjatenttiin. Täytyy sanoa, että onneksi muistitikku päätti jäädä Rovaniemelle, koska muuten tämä minun loma ei olisi ollut loma, vaan etäopiskelua.

Toki hätä keinot keksii, joten nyt loman aikana olen katsonut tavallista enemmän omaan alaan liittyviä dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia, jotta kriittinen ajattelu ei aivan pääsisi ruostumaan! Täytyy ajatella positiivisesti: ilmeisesti olen valinnut oikean alan, koska se jaksaa kiinnostaa monessa eri muodossa, olin sitten lomalla tai en.

Pitkät välimatkat taittuivat kuitenkin yllättävän mukavasti ilman tenttikirjojakin. VR:n Matkaan -lehti oli yllättävän viihdyttävä Sudokuineen! Matkaan -lehden saa ilmaiseksi napata mukaan VR:n asemilta. Uusi numero julkaistaan joka kuukausi, eli aina matkatessa on jotain lukemista tarjolla, jes!

  
Nyt loppuloma pakettiin ja viikon päästä kotiin Oulun ja Turun kautta. Nauttikaa keväästä!

Minna

Kommentit

Suositut tekstit