Valinnan vaikeuksia - oikiksen lukemattomat mahdollisuudet
Kulunut vuosi on ollut minulle monella tapaa erityinen. Jos voisin kertoa vuoden takaiselle itselleni kaikista niistä kokemuksista, joita olen saanut kokea, en usko, että olisin pitänyt sitä totena. Halusin kirjoittaa tämän tekstin kertoakseni, mitä kaikkea oikis voi tarjota – ja millaisia upeita mahdollisuuksia sen kautta voi avautua.
Voin rehellisesti sanoa, että ELSA (The European Law Students’ Association) on tarjonnut minulle enemmän kuin olisin koskaan järjestöltä osannut odottaa. Olen päässyt osallistumaan Summer ja Winter Law Schooleihin ulkomailla, Nordic Officers’ Meetingiin, International Council Meetingeihin, Study Visiteihin ja paljon muuhun. Vaikka ELSA toimii paikallistasolla esimerkiksi juurikin Rovaniemellä, sen todellinen vahvuus on sen kansainvälisyydessä. Valitettavan useat eivät edes tiedä kaikkea, mitä ELSA:lta voi saada ja kuinka laajasti sen kautta voi tutustua oikeustieteiden opiskelijoihin ympäri maailmaa.
Mitä sitten ovat Summer ja Winter ELSA Law Schools?
ELSA Law Schools -kurssit ovat noin viikon mittaisia intensiivikursseja, jotka keskittyvät johonkin tiettyyn oikeudenalaan. ELSA Law School -kurssien akateeminen ohjelma, jota on noin 20-25 tuntia, koostuu tyypillisesti alan asiantuntijoiden luennoista ja erilaisista workshopeista. Tämän lisäksi ohjelmaan kuuluu kohdekaupunkiin tutustumista ja unohtumatonta sosiaalista ohjelmaa. Kohteet vaihtelevat vuosittain ja osallistua voivat ELSA:n jäsenet. Osallistujia onkin eri puolilta maailmaa!
Toinen asia, josta haluan erityisesti puhua, ovat oikeustapauskilpailut. Itse osallistuin ihmisoikeuksiin keskittyvään Helga Pedersen -oikeustapauskilpailuun Maltalla, mutta kilpailuja on monenlaisia ja eri oikeudenaloilta. Ne ovat aidosti uskomattomia kokemuksia, jotka kehittävät sekä osaamista että itseluottamusta oikeudellisesta argumentaatiosta.
Lisäksi ei tietenkään saa unohtaa oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestömme Artiklan kautta saatuja kokemuksia sekä mahdollisuuksia. Vaikka tapahtumia on pääasiassa Rovaniemellä, myös muualla Suomessa järjestettäviin isoihin tapahtumiin on usein kiintiölipunmyynti, eli tapahtumiin pääsee ympäri Suomea sekä kaikenlaisia ekskursioita järjestetään paljon!
Ehkä suurin haaste itselleni onkin ollut se, että kaikkea kiinnostavaa on niin paljon. Kalenterista on vaikea löytää tilaa kaikelle, ja välillä joutuu tekemään valintoja ja myös luopumaan joistakin mahdollisuuksista. Silti tärkeintä on ollut uusien kokemusten saaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja jatkuva itsensä kehittäminen. <3
-Meea. OTK.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.