Lukuvuoden läkähdyttävä lopetus

Toukokuun puoliväli on täyttynyt kalenterissani huutomerkeistä ja huomioväreistä. Tehtävälistalla on kaikki kuluneena lukuvuonna rästiin jääneet hommat, joita olen vältellyt ajatuksella teen ne sitten joskus. Sitten joskus onkin yhtäkkiä saapunut ja olen auttamattomasti myöhässä. Suurin osa kummittelemaan jääneistä suorittamattomista nopista vaatii itseohjautuvuutta, jota tämä väsynyt opiskelija ei saa puristettua itsestään enää tässä vaiheessa lukuvuotta. Kuitenkin noppien kilahtaminen Peppiin on merkki hengähdystauosta ennen kesätöiden alkua, mikä motivoi ehkä tarpeeksi vielä viimeiseen ponnistukseen. 

Moni muu opiskelija lisäkseni kamppailee toukokuussa itselleen asettamiaan määräaikoja vastaan. Loppukevät on aikaa, jolloin viimeiset kurssityöt pistetään purkkiin ja katse suunnataan johonkin uuteen. Kesän lähestyessä ja yliopiston hiljentyessä opinnoissaan loppusuoralla olevilla on kiire saada viimeiset suoritteet rekisteriin ja paperit ulos. Pitkän opiskeluvuoden päätteeksi useimmat haaveilevat lomasta ja levosta, kun taas toiset suunnittelevat jo seuraavia projekteja ja työrupeamia. Sinnikkäimmät jatkavat opintojen suorittamista kesäopintojen merkeissä. Monella opiskelijalla on edessään muutto takaisin kotipaikkakunnalleen tai kesätöiden ja harjoitteluiden määrittämiin kaupunkeihin ja osa jää nauttimaan valon täyteisestä Rollokesästä.

Lukuvuoden loppu on myös emotionaalisesti kiireistä aikaa. Innostus valon ja lämmön saapumisesta pohjoiseen kaupunkiin kutittelee vatsassa ja kesän luoma vapauden illuusio pistää hymyilyttämään. Kuitenkin neljännen vuoden opiskelijana aloitan hiljalleen jo luopumisen. Keskusteluissa ystävieni kanssa on havaittavissa haparoivia suunnanmuutoksia. Rovaniemi ei tarjoa yhteiskuntatieteilijöille kaikista houkuttelevimpia harjoittelupaikkoja, joten tulevaa työuraa lähdetään luonnostelemaan etelämmäs. Vähitellen tutut naamat yliopiston käytävillä vaihtuvat uusiin ja vieraisiin, ja huomaan itsekin ottavani ystävällistä etäisyyttä ylppään kuin lapsuudenkodista poismuuttoa suunnitteleva nuori. Vaikka saan vielä tulevan kesän hurvitella osan opiskelukavereideni kanssa samalla paikkakunnalla, jännitän jo syksyn uusia tuulia. 

Kevään kiireet opiskelun ja tulevaisuuden tuoksinassa ovat harhauttaneet minut unohtamaan, kuinka paljon nautin tästä vuodenajasta. Päivien kuluessa koneen äärellä olen unohtanut seurata, kuinka Kemijoen virta karistaa jäät harteiltaan. Poistuessani yliopistolta illanhämärässä huomaan, ettei hämärää enää olekaan ja valo kurottelee yhä nopeammin kohti keskiyötä. Pian läkähdyn lukuisten vaatekerroksieni alla, kun en ole hoksannut tunnustella tenttikirjan sivuihin uppoutuneena ja takatalven viimaan turtuneena hiljalleen kohoavaa lämpötilaa. Kesä on aivan nurkan takana, enkä minä ole huomannut mitään.

Kesä tulee tänäkin vuonna, vaikka en saisi kaikkia lukuvuoden alussa itselleni asettamia intohimoisia tavoitteita maaliin. Eikä minun, tai sinun, tarvitse potea akateemista syyllisyyttä*, jos opintopistetavoite jää vajaaksi. Noppa sinne tai tänne, kuka niitä laskee? (...Kela) Opiskeluvuosien rajallisuuden hoksaa viimeistään sitten, kun niiden tärkein anti, ystävät, hajautuvat maailmankartalle. Eiköhän siis muisteta nauttia siitä opiskeluelämän jälkimmäisestä puoliskosta: elämästä.

-Jenni/YTK

*Academic guilt: Jatkuva syyllisyys akateemisissa opinnoissa tai töissä, mikä johtuu epämääräisten aikataulujen ja työn laadun synnyttämästä tunteesta, että oma työpanos ei ole koskaan riittävä.