Kertomuksia ammatillisen identiteetin rakentumisesta Covid-19 pandemian aikana

Koronapandemia on aiheuttanut muutoksia muun muassa rooleihin, työtehtäviin ja tapaan tehdä työtä, mikä on haastanut yksilöiden ammatillisen identiteetin rakentumista. Juuri tästä huomiosta tutkimukseni sai alkunsa, eli miten koronapandemia on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti organisaatioiden toimintoihin, toimintatapoihin ja sitä kautta ihmisten identiteettiin.

Tutkimuksessani etsin vastauksia siihen, miten identiteettiä rakennetaan kertomuksissa arjen työstä Covid-19 pandemian aikana ja millaisia identiteettikamppailuja kertomuksissa esiintyy. Lähestyn identiteettiä narratiivisen identiteetin käsitteen kautta. Narratiiviset identiteetit kuvaavat, miten ihmiset ymmärtävät itseään ja rakentavat identiteettiään kertomusten välityksellä. Lähtökohtaisesti identiteetti vastaa kysymykseen ”kuka minä olen”. Identiteetin rakentumista tarkastelemalla pääsee kiinni siihen, miten ihmiset sopeutuvat niihin merkittäviin muutoksiin, joita koronapandemian takia organisaatiossa tehtiin.

Kuva: Pixabay.com

Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea esihenkilöä sekä kolmea henkilöstöammattilaista, jotka työskentelivät samassa organisaatiossa. Tunnistin aineistostani neljä identiteettikamppailua, jotka ovat kuvauksia esihenkilöiden ja henkilöstöammattilaisten identiteettityöstä koronapandemian aikana. Identiteettitarinat eivät kuvaa kenenkään yksittäisen henkilön identiteettityötä, vaan olen luonut tarinat yhdistämällä esihenkilöiden haastattelut omaksi kokonaisuudekseen ja henkilöstöammattilaisten haastattelut toiseksi tarinaksi. Identiteettikamppailut käsittelevät minäkuvan ja ulkoisten vaatimusten ja olosuhteiden välillä vallitsevia ristiriitoja ja konflikteja, jotka voivat olla voimakkaitakin organisaatiossa tapahtuvien muutosten vuoksi. Esittelen tutkimuksessani nämä neljä identiteettikamppailua tarinan muodossa.

Kaksi ensimmäistä tarinaa kuvaavat esihenkilöiden identiteettikamppailuita. Ensimmäisessä tarinassa on pohdintaa siitä, pitäisikö esihenkilön olla muuttuneessa tilanteessa enemmän empaattinen vai asettaa jämäkämmin tavoitteita. Kamppailu on empaattisuuden ja jämäkkyyden välillä on jatkuvaa tasapainottelua. Esihenkilöt pitävät hyvän esihenkilön ominaisuutena muutoskyvykkyyttä, jolloin esihenkilö pystyy muuttamaan omaa johtamistyyliänsä tarpeen mukaan. Toinen tarina käsittelee epävarmuutta ja paineita nopeiden muutosten edessä. Tässä tarinassa haasteet nähdään hyvinä kehittymisenpaikkoina ja pyritään ratkaisemaan esteet yhdessä tiiminsä kanssa. Esihenkilön kamppailua epävarmuudessa lievittää se, että hän näkee haasteet ylitettäviksi tiimin avulla.

Kaksi muuta tarinaa kuvaavat henkilöstöammattilaisen identiteettikamppailuita. Kolmannessa tarinassa pohditaan sopeutumista uuteen normaaliin. Henkilöstöammattilaiset kamppailevat siitä, miten kaikista muutoksista ja rooliin kohdistuvista uusista odotuksista selviytyy. Melko nopeasti he kuitenkin sopeutuivat muutoksiin ja kokivat muutokset mahdollisuutena oppia ja kehittyä. Koronapandemian myötä myös roolienjako esihenkilöiden ja HR:n kesken tulivat kyseenalaistetuksi. Tämä aiheutti ristiriitaa siitä, riittääkö esihenkilöiden tukeminen vai pitäisikö muuttuneessa tilanteessa tehdä enemmän esihenkilöiden puolesta.

Tutkimukseni osoittaa, että pandemian aiheuttamat työn muutokset heijastuvat muuttuneeseen käsitykseen ja kokemukseen omasta työstä ja roolista organisaatiossa. Aineistosta nousseet merkittävimmät muutokset koskivat työroolin tai työn luonteen muuttumista, toimintaympäristön muutoksia sekä uutta tapaa tehdä työtä. Esihenkilöt ja henkilöstöammattilaiset konkretisoivat näitä muutoksia lähestymällä niitä oman päivittäisen työn kautta. Tutkimukseni tulokset lisäävät tietämystä identiteettityöstä ja näin ollen ne antavat myös organisaatioille ymmärrystä yksilöiden identiteettityön tukemiseen muutosten aikana.

- Anni Kyngäs

Anni Kyngäs opiskelee johtamisen maisteriohjelmassa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Kirjoitus on kypsyysnäyte, joka liittyy hänen pro gradututkielmaansa: ”Covid pakotti meidät muuttumaan”: Kertomuksia ammatillisen identiteetin rakentumisesta Covid-19 pandemian aikana.


Kommentit

Suositut tekstit