Katsaus menneeseen ja kurkistus tulevaan!
Hejssan alla!
Tätä kirjoittaessa pänttään kovasti ruotsin suulliseen kokeeseen, joka pitäisi vielä suorittaa kunnialla ennen joululomalle luikahtamista. Nyt ajattelin kuitenkin, että voitaisiin ottaa pienoinen vilkaisu mun menneeseen vuoteen ja hieman jo raottaa ensi vuoden isoja asioita. Tää vuosi on taas hujahtanut ohi niin että humpsahti. Paljon ihania asioita on tapahtunut, mutta ei tää helppoakaan ole ollut. Tässä pienoinen murto-osa kuluneen vuoden huippukohdista!
Tammikuussa ensimmäisenä isona tapahtumana koitti legendaariset kaamosluennot, joihin suurin osa artisteista ja artistinmielisistä löysi tiensä. Oikea kaamos tuli koettua fuksivuonna, joten me lähdettiin mun ystävien kanssa varjoilemaan, minkä vuoksi meillä oli aikaa lasketellakin ja meikäläinen pääs ekaa kertaa kiitämään Levin rinteitä.
Aika nopeasti kaamosluentojen jälkeen koitti Poronkusema, tuo Pohjois-Suomen suurin opiskelijatapahtuma ja Lohjatypykät from all around Finland kokoontuivat (yhtä lukuunottamatta) tänne napapiirin toiselle puolelle kisailemaan ja visailemaan.
Tänä vuonna onkin ollut useampia "ensimmäisiä" kertoja, sillä syksyllä lähdin muutaman ystäväni kanssa elämäni ensimmäiselle yön yli kestävälle vaellusretkelle. Maisemat olivat uskomattomia ja pakko sanoa, ettei aamupuuro oo koskaan maistunut niin hyvälle kuin autiotuvassa vietetyn yön jälkeen trangiassa keitettynä kosken kohistessa korvissa.
Mitä olisikaan mun vuosi ollut ilman KV-viikkoa. Siellä pööpöilin taas niin suomalaisten kuin pohjoismaistenkin oikkareiden kanssa niin erilaisten rastikierrosten, sitsien ja yllätystapahtumien kuin Artiklan 40-vuotis syntymäpäivien ja akateemisen silliaamiaisen merkeissä.
Tätä kirjoittaessa pänttään kovasti ruotsin suulliseen kokeeseen, joka pitäisi vielä suorittaa kunnialla ennen joululomalle luikahtamista. Nyt ajattelin kuitenkin, että voitaisiin ottaa pienoinen vilkaisu mun menneeseen vuoteen ja hieman jo raottaa ensi vuoden isoja asioita. Tää vuosi on taas hujahtanut ohi niin että humpsahti. Paljon ihania asioita on tapahtunut, mutta ei tää helppoakaan ole ollut. Tässä pienoinen murto-osa kuluneen vuoden huippukohdista!
© Jussi Helmijoki
© Samu Alaraatikka
Aika nopeasti kaamosluentojen jälkeen koitti Poronkusema, tuo Pohjois-Suomen suurin opiskelijatapahtuma ja Lohjatypykät from all around Finland kokoontuivat (yhtä lukuunottamatta) tänne napapiirin toiselle puolelle kisailemaan ja visailemaan.
© Saija Halminen
© Lauri Leskelä
© Elina Kuula
Tulihan sitä myös haalareita ulkoilutettua vuoden aikana useampaankin otteeseen, niin alkuvuodesta kuin näin viimeisillä metreilläkin. Muun muassa nää tyttäret on tehneet mun vuodestani ikimuistoisen - ei olis opiskelu mitään ilman tovereita.
Mutta mitä ensi vuonna?
Kolmatta opiskeluvuotta tässä tosiaan puksutetaan menemään ja keväällä edessä oliskin kauhunsekaisin tuntein odotettu notaaritutkielma. Tällä hetkellä jännitetään, että mihin notaariseminaariin sitä pääsisi, ja pitäisihän tolle tuherrukselle joku aihekin keksiä.
Tasapainona kaikelle työlle mä olen lähtenyt tanssijana mukaan Speksiin! Meillä onkin jo muutamat treenit tälle vuodelle ollut ja ai että kun on kivaa! En millään malttaisi odottaa tammikuuta, että päästäisiin oikeen kunnolla alottamaan treenailut.
Superia vuoden ehdottomasti ihanimman ajan eli joulun odotusta teille kaikille! Kuullaan taas ensi vuonna :)
P.S. Mun kotona on ollut joulukuusi jo marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen ja joululaulut on raikaneet aamusta iltaan. Nyt tämmöinen pieni tonttukin muutti kämppikseksi!
- Suvi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.