Lapsellista opiskelijaelämää
Oletko koskaan miettinyt millaista on opiskella täyspäiväisesti kahden pienen lapsen kanssa? Voiko sellaisesta ylipäätänsä selvitä hengissä? Tästä ja muista teemoista kirjoittelen minä, Tosca Ramberg. Olen 32-vuotias audiovisuaalisen mediakulttuurin toisen vuoden opiskelija. Takana on jo yksi aiempi tutkinto ja muutama työntäyteinen välivuosi sekä yksi äitiysloma. Yliopiston ulkopuolella olen alle kaksivuotiaiden kaksosten äiti ja yritän samalla olla hyvä vaimo sekä ilmaisukykyinen tanssija tanssiteatterissa. Muutin Helsingistä valkoisella Toyota Hiacella vuonna 2010 ja uskallan vähitellen identifioitua rovaniemeläiseksi.
Mutta palatakseni kysymykseen, millaista on opiskella kahden pienen lapsen kanssa, voisin vastata seuraavasti:
Se on rankkaa. Se on hauskaa. Se on hyvin aikataulutettua. Se on vapaata. Se on samaan aikaan palkitsevaa ja kuluttavaa.
Varmasti monen ei-perheellisen opiskelijan opiskelijaelämä on päällisin puolin samanlaista. On pakollisia luentoja, lounaita opiskelukavereiden kanssa, liian nopeasti lähestyviä deadlineja ja tiukkaa budjettia sekä vaihtuvia tulevaisuuden haaveita. Mutta esimerkiksi viikonloppuisin, kun lapsettomalla opiskelijalla on aikaa tekemättömille töille ja kenties juhlimiselle, lapsellisen opiskelijan viikonlopun täyttää pyykkivuoren purku ja lasten kanssa puuhastelu sekä toive siitä, etteivät lapset herätä ennen kello seitsemää. Kaikki sujuu kutakuinkin saumattomasti niin kauan, kun kaikki perheenjäsenet ovat terveenä. Päiväkodista mukana tulevat pöpöt sekoittavat pakan totaalisesti, varsinkin, jos itse sairastuu samalla. Kipeän lapsen kanssa valotut yöt verottavat väistämättä omaa jaksamista ja välillä miettii: onko opiskelu–perhe-elämä -kombo sittenkään tehty tavallisille kuolevaisille? Lapsettomien opiskelijoiden elämä näyttää välillä kadehdittavan keveältä ja huolettomalta, vaikka heilläkin on varmasti omat erilaiset murheensa kannettavanaan.
Moni asia onneksi tukee jaksamista. Perheellisenä opiskelijana olen äärimmäisen kiitollinen päiväkotimme ammattitaitoisista työntekijöistä, jotka huolehtivat lastemme hyvinvoinnista, sillä aikaa, kun yritän vääntää esseitä ja syventyä mediatieteen saloihin. Onnellinen olen myös yliopistomme opettajista, joilla on riittänyt ymmärrystä silloin, kun joudun olemaan poissa luennoilta lasten sairastaessa. Ja Ylelle kiitos, Pikku Kakkosesta, tuosta lasten varmasta viihdyttäjästä, jonka aikana ehtii siivota, syödä, vastailla sähköposteihin ja laittaa päiväkotireput valmiiksi.
Ja loppujen lopuksi lapsethan ovat ihana asia! Heidän kanssaan opiskelu vain vaatii vähän enemmän rauhallista mieltä ja hyvää aikataulutusta, josta voi tiukan paikan tullen poiketa ilman, että koko homma menee reisille. Opiskelu ja perheellisyys ovat parhaimmillaan toisiaan tukevia tekijöitä, joiden avulla pystyy antamaan parhaansa, vaikka välillä olisikin aivan hermoraunio. Lasten saaminen opintoja ennen tai niiden aikana ei varmasti ole ideaalitilanne kovin monelle. Elämä ei vain aina noudata loogista järjestystä omista toiveista huolimatta. Joten olen tullut vähitellen siihen tulokseen, ettei koskaan ole oikea aika perheellistyä, vaan se oikea aika juuri silloin, kun se tapahtuu. Haasteiden määrä on vakio, vaikka olisi valmistunut maisteriksi ja päässyt jo työelämään kiinni.
Näin lukuvuoden alkumetreillä mielen täyttää toivo ja innostus. Monta mielenkiintoista kurssia odottaa ja lapset ovat taas hieman vanhempia kuin viime syksynä. Tämä fiilis siis kannatelkoot yli valvottujen öiden, noroviruksien ja täysien kalentereiden!
Se on rankkaa. Se on hauskaa. Se on hyvin aikataulutettua. Se on vapaata. Se on samaan aikaan palkitsevaa ja kuluttavaa.
Varmasti monen ei-perheellisen opiskelijan opiskelijaelämä on päällisin puolin samanlaista. On pakollisia luentoja, lounaita opiskelukavereiden kanssa, liian nopeasti lähestyviä deadlineja ja tiukkaa budjettia sekä vaihtuvia tulevaisuuden haaveita. Mutta esimerkiksi viikonloppuisin, kun lapsettomalla opiskelijalla on aikaa tekemättömille töille ja kenties juhlimiselle, lapsellisen opiskelijan viikonlopun täyttää pyykkivuoren purku ja lasten kanssa puuhastelu sekä toive siitä, etteivät lapset herätä ennen kello seitsemää. Kaikki sujuu kutakuinkin saumattomasti niin kauan, kun kaikki perheenjäsenet ovat terveenä. Päiväkodista mukana tulevat pöpöt sekoittavat pakan totaalisesti, varsinkin, jos itse sairastuu samalla. Kipeän lapsen kanssa valotut yöt verottavat väistämättä omaa jaksamista ja välillä miettii: onko opiskelu–perhe-elämä -kombo sittenkään tehty tavallisille kuolevaisille? Lapsettomien opiskelijoiden elämä näyttää välillä kadehdittavan keveältä ja huolettomalta, vaikka heilläkin on varmasti omat erilaiset murheensa kannettavanaan.
Moni asia onneksi tukee jaksamista. Perheellisenä opiskelijana olen äärimmäisen kiitollinen päiväkotimme ammattitaitoisista työntekijöistä, jotka huolehtivat lastemme hyvinvoinnista, sillä aikaa, kun yritän vääntää esseitä ja syventyä mediatieteen saloihin. Onnellinen olen myös yliopistomme opettajista, joilla on riittänyt ymmärrystä silloin, kun joudun olemaan poissa luennoilta lasten sairastaessa. Ja Ylelle kiitos, Pikku Kakkosesta, tuosta lasten varmasta viihdyttäjästä, jonka aikana ehtii siivota, syödä, vastailla sähköposteihin ja laittaa päiväkotireput valmiiksi.
Ja loppujen lopuksi lapsethan ovat ihana asia! Heidän kanssaan opiskelu vain vaatii vähän enemmän rauhallista mieltä ja hyvää aikataulutusta, josta voi tiukan paikan tullen poiketa ilman, että koko homma menee reisille. Opiskelu ja perheellisyys ovat parhaimmillaan toisiaan tukevia tekijöitä, joiden avulla pystyy antamaan parhaansa, vaikka välillä olisikin aivan hermoraunio. Lasten saaminen opintoja ennen tai niiden aikana ei varmasti ole ideaalitilanne kovin monelle. Elämä ei vain aina noudata loogista järjestystä omista toiveista huolimatta. Joten olen tullut vähitellen siihen tulokseen, ettei koskaan ole oikea aika perheellistyä, vaan se oikea aika juuri silloin, kun se tapahtuu. Haasteiden määrä on vakio, vaikka olisi valmistunut maisteriksi ja päässyt jo työelämään kiinni.
Näin lukuvuoden alkumetreillä mielen täyttää toivo ja innostus. Monta mielenkiintoista kurssia odottaa ja lapset ovat taas hieman vanhempia kuin viime syksynä. Tämä fiilis siis kannatelkoot yli valvottujen öiden, noroviruksien ja täysien kalentereiden!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.