MUOTOI-LAULUA

Tässä määrittelemättömässä toisessa jatko-osassa sitten pureudutaankin muotoilijan (työ)päivään. Mitä ne muotoilijat oikeastaan tekevät? Mitä se semmonen työ on? Mutta onko muotoilija edes ammattinimike?

NO, ammattinetin mukaan teollinen muotoilija on virallinen ammattinimike ja sivustolla havainnollistetaan hyvinkin kattavasti ammatissa toimijoiden työnkuvaa.

Myös meidän kaikkien yläasteella perusteellisiin tiedonhankintamenetelmiin tutustuneiden nykyään jo akateemiseen maailmaan syventymään päässeiden tutkijanalkujen ikisuosikki wikipedia kertoo kuka on teollinen muotoilija. Erityisen mielenkiintoinen lausahdus on heti ensimmäisessä virkkeessä vastassa. ”Teollinen muotoilija on suunnittelija, joka suunnittelee tai muotoilee teollisesti valmistettavia tuotteita ja niihin liittyviä palveluita.” Mainiota, että muotoilija on suunnittelija, joka suunnittelee tai muotoilee eikä vaikkapa viljele maata.

Aamulla muotoilija nousee sängystä tavallisen kuolevaisen tapaan ja nauttii kupillisen mustaa kahvia, jolla poistaa kasvoiltaan eilisestä myöhäisillan rennyharlin-elokuvasta aiheutuneet silmäpussit ja lievän väsyneen karsastuksensa. Hampaat pestään multitasking -mentaliteetilla suihkussa käydessä ja vaikka työajat ovat hyvinkin liukuvat ylempien toimihenkilöiden työaseman johdota, muotoilija on joka aamu tavalliseen tapaansa – vähintään - sen akateemisen vartin myöhässä työasemaltaan. Vauhdittaaksensa kulkua 44:nnen kerroksen mansionista  muotoilija ottaa poikkeukselliseen tapaan portaat alas, sillä älykkäänä individinä muotoilija tajuaa voivansa yhdistää samaan pakettiin myöhemmälle illalle suunnittelemansa juoksulenkin sillä tietää myös todennäköisesti jäävänsä aamun johdosta myöhemmin illalla ylitöihin. Hän starttaa imagosyistä ostamansa kaikilla lisävarusteilla kuorrutetun reilusti ylihinnoitellun Porsche Cayenne –katumaasturinsa ja kurvaa bussikaistaa pitkin maailmanomistajan elkein kohti työpaikkaa.

Jos design director katsoo ylhäältä valtaistuimeltaan myöhästelevää rivimuotoilijaa pahansävyisesti, voi muotoilija käyttää ainaista valttikorttiaan eli luontaista luovuuttaan aiheuttajana systemaattisesta aikajärjestelmästä lipsumiseensa. Muotoilija tietenkin korvaa myöhästelynsä entistä kovemmalla uurastuksella pomonsa silmien alla osoittaakseen pahoittelunsa ja luodakseen illuusiota korvaamattomuudestaan yritykselle. Huultaan purren muotoilija poikkeaa tavallisista tavoistaan eikä nosta jalkojaan pöydälle, vaan tyytyy tunkemaan ne pöydän alla olevaan pöydän jalkojen ja tietokoneen keskusyksikön välissä sijaitsevaan johtoviidakkoon, samalla manaillen tämänkin asian keskeneräisyyttä ja sitä kuinka muotoilijalla olisi taas yksi paikka johon täytyisi olla tunkemassa ammattitaitoaan.

Viidennen aamukahvikupposen jälkeen muotoilijan sisäinen diesel-moottori alkaa heräillä vastatakseen uurastuksella pomonsa odotuksiin ja inspiraation voi jo tuntea leijailevan väreillen ilmassa, kun hän, muotoilija pääsee pikkuhiljaa syventymään töihinsä - kellohan läheneekin kohta vasta lounas-aikaa. Hän nostaa toimistolaatikostonsa ylimmästä lokerosta viimeisen päälle lajiteltujen kynien joukosta sillä hetkellä eniten silmää ja etusormen tuntoaisteja miellyttävän, kovuuden H3-kynän. Hetken ruutuvihkon reunaan pölypalleron ja lankakerän symbioosia muistuttavia suttuja luonnosteltuaan muotoilija toteaa pään sisässään löytäneensä halutunlaisen visuaalisen elekielen. Photoshopin käynnistyessä perinteinen grafiitin ja puun koostama kynä vaihtuu Wacom-merkkiseen muoviseen noviisin silmään tylppää hammasporaa tai kapeaa harjatonta hammasharjaa muistuttavaan pötkylään. Tällä virtuaalikynällä muotoilija saa yhteyden lopullisesti inspiraationsa alkulähteille, tuo sieltä mukanaan osan tähän maailmaan ja pukee sen luonnostelemansa kuvan muotoon.

Tyytyväisenä aikaansaannokseensa muotoilija rientää iloisesti ja omalaatuisesti edeten ikään kuin onnesta  hypähdellen rakennuksen toiseen osaan, jossa työskentelevät pahamaineiset insinöörit. He ovat muotoilijoista kauan aikaa sitten eroutunut heimo ja ihmisten ala-laji, joita muotoilijat päivätyönsä ulkopuolella välttelevät näiden arvaamattoman ja usein sangen teknisen rajoittuneen luonteen vuoksi. Muotoilija esittelee ylpeänä ja erityisen innoissaan uusinta aikaansaannostaan, mutta kohtaa lähinnä nyrpeitä katseita ja kriittistä tuhahtelua. Muotoilija ei pidä siitä kuinka nämä insinöörit tuntuvat takertelevan aivan vääriin, muotoilijan mielestä sivuttaviin yksityiskohtiin sen sijaan, että keskittyisivät olennaiseen visuaaliseen ja luovaan kokonaiskuvaan.

Tympiintyneenä saamastaan kohtelusta muotoilija kävelee toisen ystävänsä, markkinointi-ihmisen luokse. Ennen kuin muotoilija ehtii suutaan avata pitääkseen mainospuheen ennennäkemättömän oivaltavasta monivärisellä musteella painetun standardi-arkkinsa sisällöstä, markkinointi-ihminen kysyy puolihuutona millä se myydään. Tietenkään luovan sielun maisemaan ei sovi keskustelu niinkin maallisesta ja rahvaasta asiasta kuin raha, vaikkakin tilipussissa saisi olla mielellään vuoden päätteeksi aina sellaisen pienen omakotitalon verran ylimääräistä ainoastaan siis sen ”pahan päivän varalle”. Keskusteluun ryhtymättä ja mykkänä viittoen muotoilija jättää raapustuksensa markkinointi-ihmisen pöydälle ja hipsii kiireenvilkkaa lähintä exit-kylttiä kohden.

Pihalla helpotuksesta huokaistessaan ja  kelloonsa katsastaessa muotoilija tajuaakin ajan rientäneen jo siihen pisteeseen, että raskaan työpäivän päätteeksi on aika nostaa pikkutakki harteille ja suunnata lähimmälle terassille totutun tyylikkäänä mustan poolon ja pyöreäsankaisten, mielellään räikeänväristen ja pullopohjaisten silmälasien kera. Tunnelmaa keventää tuopillinen paikallisen panimon valmistamaa light-päärynäsiideriä tarjoiltuna jäillä ja sateenvarjolla.

Näistä elementeistä koostuu muotoilijan jokapäiväinen arki ja oravanpyörä.

Taustalla tässä todenmakuisessa kuvauksessa on käytetty kokemuksia harjoittelusta Kanadassa, ja lähinnä loppuviimein oikeastaan vain omia vääristyneitä mielikuvia ideaalitilanteesta, jota ei siis ole olemassa..

//