10 tapaa selvitä Kanadassa.

Leikki- vai pyykkiteline?


Nyt kun on tullut jo jonkin aikaa kulutettua lenkkareita täällä Kanadassa, on loistava tilaisuus julkaista 10 tapaa täällä selviämiseen. Tämän kuluneen reilun kuukauden aikana on ehtinyt tehdä jo muutamia ja useampia havaintoja tämän meistä kauan sitten erkaantuneen mantereen asuttamien ihmisten kulttuurista. Arkipäiväisissä asioissa saattaa silloin tällöin huomata eroja koti-Suomeen ja outoja tilanteita sattua kohdalle. Sellaile ihimeessä etiäppäin ja sukella näiden kohtien kautta myös syvälle vuoden lomakohteen – Kanadan Valcourtin – lumoihin.

VALUUTTA
Ensinnäkin, rahahan pyörittää maailmaa ja Kanadassa totellaan dollareita. Tarkkasilmäinen voi huomata, että ainakin 20 CAD:n setelissä komeilee jonkun vanhan rouvan naama, nimittäin tarkemmin silmäillen Elisabet II:n. Nyt sitten rehellisesti käsi ylös kaikilta, jotka oikeasti tiesivät Kanadan olevan perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia, jonka valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki.

KOKO
Kerro kaikki etäisyydet vähintään kolmella, sillä Kanadan maantieteellinen pinta-ala on Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurin ja asukastiheydeltään maa on yksi maailman harvimmin asutuista. Maan aivan pohjoisimmissa osissa ei asu kuin karhuja ja miehiä, joita voisi kohdatessa luulla karhuiksi. Mantereen jättiläismäinen koko vääristää jopa karttoja silminnähden siinä määrin, että saatat luulla tekeväsi mukavan pikku-retken sisämaahan kunnes tajuat, että matkallesi kertyisi pituutta lähemmäs tuhat kilometriä.

USA ON LÄHELLÄ
Tietenkin tuon eteläisen rajanaapurin olemassaolo vaikuttaa kulttuuriin ja ihmisiin siinä määrin, että välillä voisi tosissaan kuvitella olevansa tuolla maailman navassa. Quebecin provinssissa on myös yhdistelmä ranskalaisuutta jo kielenkin puolesta etelänaapurista levinneisiin vaikutteisiin. Moottoritien liittymät ovat kokoluokaltaan kuin asuinalueiden ympäri käärittyjä liikenneympyröitä ja ihmiset ajelevat linja-auton näköisillä asuntoautoilla.

ÄLÄ SIIS PYÖRÄILE
Sinua tuijjotetaan.

LAINA-AUTO
Kuten jo selvisi, autoilu on tällä kaikki kaikessa ja kun lainaat puolituntemattomalta eteläeurooppalaistaustaiselta mieheltä autoa, älä hätäänny vaikka ystäväsi ilmoittaa sinulle polttoainetankissa olevasta reiästä. Löpö tuskin syttyy itsestään palamaan tankissa tai ainakin näin hän on sinulle luvannut. Kunhan noudatat terveellisiä elämäntapoja ja muutenkin vältät päihteitä tupakoinnin lisäksi.  Maantiellä aja mahdollisimman poikkelehtien, sillä näin vältät suurimmalla todennäköisyydellä valtateillä runsaasti esiintyviin kraattereihin ajamisen.

KASVUKIPUJA
Ihmiset ovat lyhyitä ja huonekorkeus hipoo päätä. Kaiken tämän kestää vielä ihan sujuvasti, kunhan ihmisiä tavatessa muistaa koukistaa polvista kätelläkseen, ja jos pituutta on kertynyt yli 6 jalkaa, kävelee vain pää poikittain. Kaikista pahinta on kuitenkin se, että vessanpöntöt on mitoitettu täällä menninkäisille. Korkeutta istuinosalla on maasta laskettuna hieman karrikoituna lähemmäs 30 cm ja koon 33 kenkä yltää reunalta reunaan. Ehkä tämä on yksi niistä asioista, joka erottaa kanadalaiset valtionrajan takaisista naapureistaan.

EI KANAA
Missään tilanteessa, sillä jos tilaat sitä paikallisessa ravintolassa esimerkiksi nachojen kera, saat todennäköisesti epäilyttävän tasalaatuista ja maultaan etikkaista, epäilyttävää ilman suutuntumaa varustettua lihavalmistetta pöytääsi. Tosin kaikki ruoka on maustettu täällä suunnalla joko viinietikalla tai suolakurkulla – nimim. missä sour cream & onion sipsit.

AMMATTI-IDENTITEETTI
Työskentely Innovaatiokeskuksessa on mahtavaa, mutta kaikilla meillä on niitä päiviä kun tuntuu, ettei suihkussa laulaessa vain satu yltämään siihen oikeaan nuottiin.  Kun alat kyseenalaistaa identiteettiäsi ja omaa osaamistasi työpaikallasi, muista kuitenkin että sinähän olet Skandinaviasta, ja onneksesi meidän ei voidakaan olettaa osaavan suunnitella muuta kuin aaltoilevia lasikulhoja tai yksinkertaisuudessaan unettavia, mutta tietynlaiseen kuivakkaan tyyliin sopivia puisia huonekaluja. Muista vannoa Finnish designin nimeen piirtäessäsi kuutiota varmoin ottein väärään perspektiiviin.

HILJAISUUS
Nykyään monikulttuurisuus on yhä arvostetumpaa ja ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita muualta tulleista eri taustaisista ihmisistä. Valcourtista reilun sadan kilometrin päässä sijaitsevan Montrealinkin kehutaan olevan erityisen monikulttuurinen kaupunki - löytyyhän sieltäkin pikku-Italia ja Chinatown. Koska kaikki kulttuurit ovat arvossaan, kannattaa myös näin suomalaisena kokeilla suomalaisen kulttuurin parhaiden puolien esiintuomista. Mikään ei nimittäin ahdista muita ihmisiä enemmän kuin syvä suomalainen hiljaisuus, jonka vain me suomalaiset tuppisuut osaamme – eikös vain. Siispä jos haluat piristää kahvitaukoa tai tuoda lounastuntiin pientä pohjoiseurooppalaista-twistiä niin ei muuta kuin suu suppuun ja pieni juro kasvoille.

KOTI-IKÄVÄ
Kun todennäköisesti menet läheiselle Lac Bromptonille katselemaan maisemia, älä vaivu syvän kaihoisaan masennuksen ja koti-ikävään vaikka voisit kuvitella olevasi kotisuomessa mökkisi rannalla. Ainoa kohta maisemassa, mikä erottaa sinut haaveistasi ja todellisuudesta on saunan, lonkeron ja raa’an HK:n lenkkimakkaran puuttuminen…sekä vesiskootteri – ei kai Suomessa nyt kukaan sellasella aja?

Näillä ennakkohuomioilla varustauduttuasi et voi kuin onnistua lomamatkallasi tai satunnaisella työkomennuksella…..tai sitten luot vain osaltasi ennakkoluuloja suomalaisia kohtaan – you never know… Ei muuta kuin passi ja hammasharja mukaan ja menoksi.



Bonne nuit une pomme!

//

Kommentit

Suositut tekstit