Mun koti ei oo täällä

Puolisen vuotta olemme viettäneet yhteiselämää Rovaniemen kanssa, eikä koti-ikävä tunnu lainkaan helpottaneen. Arkeni pyörii tiukasti yliopiston, opiskelijakämpän ja kuntosalin ympärillä enkä varsinaisesti ole saanut täältä uusia ystäviä. Olen toki tutustunut opiskelukavereihini, joiden kanssa vietän yliopistolla aikaa, mutta vapaa-aikani kuluu pääosin yksin. Suurin osa vuosikurssistamme on minua vuosia nuorempia ja he ovat aivan eri elämäntilanteessa kuin minä. Monet ovat vasta muuttaneet pois kotoa ja opettelevat itsenäistä elämää. Opiskelijaelämä tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä ja saavutettu vapaus houkuttaa. Minä puolestaan olen asunut omillani jo 10 vuotta. Villasukat ja hyvät yöunet houkuttavat opiskelijabileitä enemmän ja jokainen viikonloppu kuluu kotona Kajaanissa. Ei siis ihme, että uusien ystävyyssuhteiden solmiminen tuntuu vaikealta.

Olenkin huomannut suhtautuvani Rovaniemeen vain väliaikaisena etappina – pakollisena pysäkkinä matkalla kohti unelmaa. Ja siinäpä se kompastuskiveni onkin. Olen tietoisesti välttänyt ihastumista Rovaniemeen ja mahdollisuutta uusiin ystävyyssuhteisiin, jotta tänne ei muodostuisi minkäänlaista sidettä. Enhän minä tänne halua opintojen jälkeen jäädä. Koti, ystäväni ja rakkaani ovat muualla, koko elämäni on muualla. Opintojen alkamisesta saakka onkin tuntunut siltä kuin olisin ottanut elämästäni aikalisän. Viikonloppuisin Kajaanissa pyörähdän siinä tutussa ja turvallisessa, mutta viikot Rovaniemellä menevät ikään kuin sumussa, aina perjantaita odottaen. Mutta eihän se niin mene, elämä on tässä ja nyt.


Suurin pelkoni onkin havahtua muutaman vuoden päästä siihen, että opintoni ovat ohi ja mieleeni ei opiskeluajasta jäänyt muuta kuin jatkuva viikonlopun odottaminen. Järjellä ajateltuna tilanne on aivan naurettava ja omalla käytökselläni voisin siihen helposti vaikuttaa. Mutta ne tunteet, ne vain kaipaavat kotiin ja pyristelevät kaikin tavoin uutta vastaan. Ja minä kun olen aina ollut tunneihminen…

-Johanna

//

I haven’t really fallen in love with Rovaniemi and my homesickness hasn’t relieved at all. But to be honest, I haven’t even given Rovaniemi a chance so I wouldn’t get too attached to it. My mind says that the situation is ridiculous and I could easily change it. But my feelings, they really miss home. And I've always been emotionalist…

-Johanna

Kommentit

  1. Voisin kuvitella että ystävyyssuhteiden, kaupunkiin ihastumisen ja muiden siteiden solmimisen kieltäminen itseltään sattuisi enemmän kuin se, että ottaisi nämä asiat avoimesti vastaan.

    Itselläni oli myös kuudentena opiskeluvuotena jo erittäin kova tahto päästä "vihdoin pois Rovaniemeltä". Nyt kuitenkin vuoden etelässä asuneena voin sanoa, että yksi suurimmista onnellisuuden lähteistäni on se, kun pääsen Rolloon moikkaamaan kavereitani ja nauttimaan pienestä sekä rauhallisesta kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, mennyt ihan ohi nämä kommentit, meille kun ei tule minkäänlaista ilmoitusta kommenteista :)

      Se on varmasti aivan totta, että ystävyyssuhteita ei kannattaisi kieltää. En vain ole tutustunut täällä sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa voisin aidosti kuvitella pitäväni yhteyttä vielä vuosien päästä. Kaikki energiani menee opinnoista selviämiseen, kotona Kajaanissa kulkemiseen ja Etelä-Suomessa asuvien ystävien kanssa yhteydenpitämiseen. Minulla kun on muodostunut kuvaamasi onnellisuuden lähde jo Etelä-Suomeen :)

      Poista
  2. Mulla meinasi käydä näin, tosin edustan kuvaamaasi ''nuorempaa sukupolvea''. Vasta opintojen loppupuolella olen antanut Rovaniemelle ja opiskelukuvioille mahdollisuuden. Hukkaan heitetyt vuodet harmittavat, mutta onneksi ei ole liian myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet antanut Rovaniemelle mahdollisuuden :) Osaisikohan sitä itsekin, ennen kuin on liian myöhäistä...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit