Pakkasta ja etäopetusta
Heippa hei,
Täällä kirjoittelee Juuli, kasvatustieteiden tiedekunnasta. Olen muuttanut etelästä, tarkemmin ottaen Helsinigistä Rovaniemelle opintojen perässä elokuussa. Opiskelen yliopistolla kestävyyskasvatusta.
Rovaniemelle muutto oli jokseenkin helppo päätös, sillä olen jo pikään unelmoinut elämästä Lapissa. Minua kiinnostaa kaikenlainen ulkoilu, vaeltaminen, retkeily ja tunturit. Muutama kuukausi onkin jo vierähtänyt niitä tehden täällä pohjoisessa oikein mukavasti.
Talvi on tullut Rovaniemelle “yhdessä yössä”. Olin noin viikon etelän-reissulla, ja kun palasin, Rovaniemellä oli –20 astetta pakkasta ja kunnon talvi. Pakko myöntää, että tällä kertaa “talvi yllätti autoilijat”, ja niin myös minut. Varasin talvirenkaiden vaihdon pikimmiten, ja onneksi sain ajan jo seuraavalle päivälle.
Talvipakkaset ovat ihastuttaneet minua täällä Rovaniemellä, ja on mahtavaa päästä kokemaan kunnon talvi. Etelässä viime vuonna taisi olla vain muutaman kerran tällaisia kovia pakkasia. Muistelen, että talvi tuli myöhään ja loppui jo maaliskuussa. Olen innoissani kaikista mahdollisuuksista, joita talvi ja asuminen Lapissa tuovat tullessaan.
Koulun ohella aloitin kausityöt turistioppaana. Työt ovat hyvä lisä opiskelun kylkeen, sillä vuorot voi sovittaa omaan aikatauluun sopiviksi. Olen innoissani siitä, että pääsen itsekin mm. moottorikelkka-ajeluille, pilkkimään ja lumikenkäilemään.
Täällä ollessani olen ymmärtänyt, mitä kerrospukeutuminen todella tarkoittaa. Viime viikolla, yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa, puin päälleni neljä vaatekerrosta päällekkäin. Ymmärsin, että vähintään se määrä on hyvä olla, jotta pysyy lämpimänä. Olin korkeintaan viisi tuntia putkeen ulkona, mikä oli aivan riittävästi. Välillä oli pakko päästä nuotion ääreen tai sisätiloihin lämmittelemään.
Muistilista Lappiin tulevalle eteläläiselle pakkasessa selviytymiseen:
-
Kerrospukeutuminen (vähintään 2 lämpökerrosta)
-
Käsien ja varpaiden lämmittimet
-
Kunnon untuvatakki ja ulkohousut (kaksi takkia päällekkäin on myös hyvä idea)
-
Rukkaset (mielellään nahkaiset, sisältä villaa)
Opiskelun itsenäisyys on yllättänyt minut. Koen, että kontaktiopetusta voisi olla enemmänkin, sillä välillä minun on vaikeaa motivoida itseäni opiskelemaan yksin. Huomaan, etten opi etäopetuksessa yhtä paljon kuin lähiopetuksessa. Ymmärrän toki itsenäisen opiskelun tuoman vapauden ja sen, että se on toivottua muun elämän yhteensovittamisen kannalta. Toivoisin kuitenkin lisää lähiopetustunteja ja sitä, että kontaktiopetuskertojen arvo oppimisen mahdollistajana ymmärrettäisiin. Sanotaanko näin, että kaipaan koulua ajalta ennen koronapandemiaa, jolloin etäopetusta ei ollut yhtä paljon kuin nykyään.
Lapissa on alkamaisillaan kaamosaika, ja Rovaniemellä aurinko laskee kolmen aikaan. Neljältä on jo pilkkopimeää. Olen huomannut, että kehoni kaipaa paljon lepoa ja rauhoittumista. Onneksi täällä on nyt lunta, ja talvinen maisema on todella kaunis. Pimeys ei tunnu täällä yhtä pahalta kuin etelässä. Jaksan hämmästellä talven kauneutta, sillä tuntuu, etten ole kokenut kunnon talvea pitkään aikaan. Myös talvilajit innostavat. Tänään bongasin ulkojään melkein taloni vierestä, ja viikon aikana ajattelin käydä laskettelemassa. Myös avanto ja saunominen kutsuvat!
Hyvää alkanutta viikkoa ja kuulemisiin!
Talvisin terveisin,
Juuli/KTK





Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.