Rovaniemen liikuntamahdollisuudet
Hei! Olen kolmannen vuoden luokanopettajaopiskelija Urho. Ikää minulle on kertynyt 25 vuotta ja olen kotoisin Helsingistä. Päädyin Lappiin opiskelemaan monen mutkan ja useamman välivuoden kautta, mutta en ole antanut sen häiritä reipasta Rollo-elämääni. Olen aloittanut kolmannen opiskeluvuoteni Lapin yliopiston somelähettiläänä. Tavoitteeni on luoda teille omaperäistä ja pilke silmäkulmassa tehtyä sisältöä etelän vetelän näkökulmasta.
Tässä avausblogissa kerron teille Rovaniemen monipuolisista ja opiskelijaystävällisistä liikuntamahdollisuuksista. Oma urheilutaustani pohjautuu palloilulajeihin ja erityisesti jalkapalloon. Muistankin syksyllä 2022 Rovaniemelle matkanneena fuksina miettineeni, että voikohan Rollossa harrastaa muuta kun hiihtoa ja avantouintia. Näkökulmani avartui kuitenkin välittömästi perille päästyäni.
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan tarjoama hyvinvointipassi oli yksi ensimmäisistä asioista, johon päätin sijoittaa muutaman kymmenen euroa. Hyvinvointipassi on ollut ylivoimaisesti paras ostopäätös, jonka olen yliopistoaikanani tehnyt. Kerran lukuvuodessa ostettava passi tarjoaa opiskelijoille useita erilaisia palloilu-, kuntosali-, tanssi- ja mailapelivuoroja. Jo fuksivuonna opiskelijaporukkamme tulikin varsin tutuksi hyvinvointipassin salibandyvuoroilla sekä Rovaniemen muilla salibandykentillä. Parhaat ja katkerimmat muistot fuksivuotena tarjosi Rovaniemen korkeakoulujen salibandysarja, jossa joukkueemme Kaunotar ja hirviöt kylvi pelkoa muiden opiskelijoiden keskuudessa.
Salibandyn lisäksi itselleni tärkeimpiä hyvinvointipassin vuoroja ovat olleet keskiviikkoisin järjestettävä futsalvuoro sekä kuntosalivuorot kuntosali Nautiluksella.
Rovaniemen liikuntamahdollisuudet eivät suinkaan rajoitu Hyvinvointipassin vuoroihin. Rollossa toimii useampi harrastejääkiekkojoukkue ja monta jalkapalloseuraa aina viidennestä divisioonasta ykköseen asti. Näiden lisäksi kaupungissa on useampi tanssiryhmä, salibandyseura, harrastevoimistelua, lentopalloseura, hiihtoseura ja vaikka mitä muuta. Suurimpana ja näkyvimpänä urheiluseurana Rovaniemellä vaikuttaa Mestiksessä majaileva RoKi eli Rovaniemen kiekko.
Viimeisenä ja ehkä kaikkein ainutlaatuisimpana liikuntamuotona nostaisin esille Rollon ja yleisesti Lapin tarjoamat luontoliikuntamahdollisuudet.
Fuksivuoden ajatukset hiihdosta ja avantouinnista eivät menneet täysin mönkään, sillä kyllä niitäkin täällä pääsee harrastamaan. Vitsailut sikseen! Suurimmat ja vaikuttavimmat elämykset ja Lapin energian olen päässyt kokemaan luonnossa liikkumalla. Iltaiset revontulikävelyt, ulkojääpelit ja laavureissut ovat jotain ainutlaatuista, mitä ei aivan kaikkialla pääse kokemaan. Rollosta pohjoiseen tekemäni laskettelu- ja vaellusreissut Kilpisjärvelle asti ovat jotain, mitä en tule koskaan unohtamaan. Niistä kirjoittaminen tuo mieleen muistoja, jotka saavat silmäni kostumaan.
Kehotankin sinua lukijaa tekemään rohkean valinnan ja suuntaamaan Rovaniemelle opiskelemaan ja liikkumaan, jos et ole sitä jo tehnyt.
Urho Wahlsten, KTK
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.