Fuksin muistilista
Ihan pian pyörähtää käynyiin fuksiviikot! Tässä blogi-postauksessa käyn läpi uuden opiskelijan muistilistaa asioista, joita on hyvä ottaa huomioon yliopiston alussa ja uuteen kaupunkiin muuttaessa.
Fuksiviikoilla tarkoitetaan lukuvuoden alkua, jolloin tutustutaan opiskelukavereihin, Rovaniemeen opiskelijakaupunkina, yliopistoon ja ylipäätään opiskelijan arkeen tuutoreiden johdolla. Fuksiviikot on täynä tapahtumia, yleensä joka päivälle löytyy jotain menoa. Mun ensimmäinen vinkki onkin ottaa haltuun tuutoreiden yhteystiedot, jos et olo tehnyt sitä vielä. Tuutoriryhmät löytyy Instagramista, Facebookista ja Whatsappista. Tuutoreilta voi kysyä mitä vaan tyhmiäkin kysymyksiä. Tuutorit on fukseja varten! Tuutoreiden lisäksi LYY ja ainejärjestöt järjestävät tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan myös vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin. Siispä sitten kun oot löytänyt itsesi tuutoreiden huomaan, ota seurantaan myös oman ainejärjestön somet sekä LYY:n eli Lapin yliopiston ylioppilaskunnan somet, jotta saat tietoa tapahtumista. Tässä kuvassa oon mun ihan ensimmäisessä opiskelijatapahtumassa fuksiviikolla. Sieltä löytyi mun ekat opiskelukaveritkin!
Jos Rovaniemi ei ole entuudestaan tuttu kannattaa uudet kotikulmat ottaa haltuun mahdollisimman pian muuton jälkeen. Elämä helpottuu kummasti, kun tietää miten liikkua kaupungissa ja tuntee reitit. Mulle tärkeä tapa liikkua ja rentoutua on lenkkeily, joten aina uuteen paikkaan muuttaessa lähden pikimmiten lenkille. Rovaniemellä ei ole pelkoa eksymisestä, joten on turvallista pyöriä omilla nurkilla ilman karttaa. Uusiin kulmiin tutustumisen voi tietenkin hoitaa vaikka pyörällä tai rullaluistelemalla, mikä vain on itselle mieluisin tapa liikkua. Tietysti on tärkeää myös selvittää reitti yliopistolle, jottei ekana aamuna mene väärään suuntaan. Mua jännitti eka koulupäivä ja jännitystä helpottaakseni kävin kävelemässä koko reitin yliopistolle, jotta aamulla varmasti tiesin mihin mennä.
Kannattaa myös tarkistaa, missä oma lähikauppa sijaitsee ja sen aukioloajat. Mulle oli tärkeää myös selvittää, missä lähin lajittelupiste oli, koska mun ensimmäisessä Rollon asunnossa taloyhtiöllä ei ollut kovin hyvät lajittelumahdollisuudet. Kannattaa siis tarkistaa oman talonyhtiön lajittelupiste ja samalla muutkin yhteiset tilat, kuten sauna ja pesutupa. Samalla kannattaa varmistaa, onko sulla kaikki tarvittavat avaimet päästäksesi taloyhtiön yhteisiin tiloihin, vai täytyykö lisäavaimia pyytää vuokranantajalta.
Yksi mun rakkaimmista harrastuksista on ruoan laitto. Tykkään kokkailla ja kokeilla uusia reseptejä ja kutsua ystäviä syömään. Uuteen arkeen totutellessa ei kuitenkaan ole aina aikaa ja jaksamista opetella uusia reseptejä, joten kehittelin itselle noin viisi arkiruokaa, joita kokkasin niinä päivinä, kun en käynyt yliopistolla syömässä. Nyt viisi helppoa ja nopeaa arkiruokaa on laajentunut valtavasti kolmen vuoden opiskelun jälkeen, mutta mun ekoja ruokia taisi olla tomaattikeitto, bataatti-lehtikaalisalaatti, linssikeitto, uunijuurekset ja riisipuuro. Tässä kuvassa valmistuu yksi mun lempiruoista, eli tomaattikeitto!
Yksi mun rakkaimmista harrastuksista on ruoan laitto. Tykkään kokkailla ja kokeilla uusia reseptejä ja kutsua ystäviä syömään. Uuteen arkeen totutellessa ei kuitenkaan ole aina aikaa ja jaksamista opetella uusia reseptejä, joten kehittelin itselle noin viisi arkiruokaa, joita kokkasin niinä päivinä, kun en käynyt yliopistolla syömässä. Nyt viisi helppoa ja nopeaa arkiruokaa on laajentunut valtavasti kolmen vuoden opiskelun jälkeen, mutta mun ekoja ruokia taisi olla tomaattikeitto, bataatti-lehtikaalisalaatti, linssikeitto, uunijuurekset ja riisipuuro. Tässä kuvassa valmistuu yksi mun lempiruoista, eli tomaattikeitto!
Uusi koulu, opiskelukaveihin ja uuteen kaupunkiin tutustuminen vie aikaa, mutta pidä mielessä myös oma jaksaminen! Ihan jokaiseen opiskelutapahtumaan ei tarvitse mennä. Voit jäädä kotiin lepäilemään tai lähteä välillä tekemään ihan jotain muuta. Opiskelijoille on tarjolla hyvinvointipassi, jolla saa alennusta kulttuuri- ja liikuntapaikoista. Hyvinvointipassin voi ostaa lukukaudeksi tai koko vuodeksi kerrallaan.
Vielä kerran onnea kaikille uusille fukseille opiskelupaikasta ja tervetuloa Rovaniemelle!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.