Q&A AINEJÄRJESTÖTOIMINNASTA

 Heissan!

Täällä kirjoittelee Amanda, YTK:n some-vastaava. Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta politiikkatieteitä ja sosiologiaa. 

Tämän kertainen blogi-teksti käsittelee ainejärjestötoimintaa kysymysten ja vastausten muodossa. Aloitin oman ainejärjestöni, Kosmos Buranin hallituksessa tänä syksynä tapahtuma- ja tapahtumaviestintävastaavana, joten pyysin kokeneempaa järjestötoimijaa vastaamaan kysymyksiin. KB:n hallituksen puheenjohtaja Iikka Sorvali on ollut ainejärjestötoiminnassa mukana opintojensa ensimmäisestä vuodesta lähtien, joten kokemusta ja tietoa on karttunut. 





Mikä on ainejärjestö?

Ainejärjestö on saman oppianeen opiskelijoista koostuva rekisteröity yhdistys. Tehtävänä on valvoa jäsenten, eli oppiaineen opiskelijoiden etuja, järjestää tapahtumia, edistää opiskelijoiden hyvivointia, ryhmäytymistä ja sosiaalisia suhteita korkeakoulumaailmassa. 


Mitä ainejärjestöissä oikeastaan tehdään?

Ainejärjestöt ovat rekisteröityjä yhdistyksiä. Siispä rahan käytöstä ja muista isommista päätöksistä on pidettävä hallituksen kokous. Kokouksissa istumisen välillä järjestetään tapahtumia, joista ollaan jo sovittu, ideoidaan uutta ja kehitetään toimintaa. Virallisten osuuksien ohella on myös paljon hengailua, asioiden järjestämistä ja viestintää. 

Hallituksessa toimivat henkilöt hoitavat omaa pestiään ja auttavat toisiaan tarpeen mukaan. Osa pesteistä on virallisempia, kuten puheenjohtajan, sihterin tai rahastonhoitajan hommat. Heidän tehtävänään on myös seurata yhdistyksen sääntöjä ja yhdistyslakia. Edunvalvonnan tyypit on eniten yhteydessä yliopiston henkilökuntaan, kun taas vapaa-ajan vastaavat järjestävät tapahtumia ja ovat yhteydessä ainejärjestön jäsenistöön. 

Ainejärjestöt tekevät yhteistyötä LYY:n eli Lapin yliopiston ylioppilaskunnan kanssa, josta uusi hallitus saa kauden alussa myös perehdytystä ja btw perehdytyksen nimi on riemupiirakkaa (ei siis pakkopullaa). Spesifimmän perehdytyksen oman aj:n toiminnasta antaa edellinen hallitus, joten yksin ei jää!



Mitä tehtäviä ainejärjestössä on?

Ainejärjestössä voi olla mitä tahansa pestejä, riippuen hallituslaisten omista mielenkiinnon kohteista. Jos jollain on visio omasta paikasta ja mitä haluaisi tehdä, voi ihan hyvin ehdottaa uutta pestiä hallitukseen, esimerkiksi Kosmos Buranin hallituksessa rahastonhoitaja hoitaa myös kansainvälisyys-vastaavan hommia oman mielenkiintonsa mukaan. 

Aina kuitenkin tulisi löytyä puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Tämän vuoden KB:n hallituksesta edellä mainittujen pestien lisäksi löytyy vapaa-ajan ja viestinnän vastaavat, edunvalvoja, työelämä ja alumni sekä kv-vastaava. 

Lisäksi hallitus nimeää järjestäytyessään häirintäyhdyshenkilöt eli häryt. 

Häryt toimivat ainejärjestössä, mutta kuitenkin erillisinä ja riippumattomina hallituksesta. He huolehtivat opiskelijoiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

Tänä vuonna KB:n häryt päivystävät perjantaisin, jolloin heidän kanssa voi mennä juttelemaan, jos on kokenut häirintää tai haluaa ihan vain juttuseuraa.



Miten ainejärjestöön pääsee?

Syyskokoukset järjestetään yleensä marras-joulukuussa, jolloin valitaan uusi hallitus. Osaan ainejärjestöistä hallituksen pestit määritellään heti, osaan valitaan jäsenet ja pestit jaetaan myöhemmin. 

KB:ssa ehdolle voi asettua lähettämällä kirjallisen hakemuksen etukäteen, jos ei pääse paikalle syyskokoukseen. Paikan päällä hakiessa hakija yleensä kertoo itsestään lyhyen esittelyn ja miksi on motivoitunut toimimaan hallituspestissä. Hakeminen on helppoa ja matalan kynnyksen juttu, jota ei todellakaan tarvitse kuumotella etukäteen. 


Mikä on parasta ainejärjestötoiminnassa?

Parasta on ihmiset, joiden kanssa pääsee tekemään yhteistyötä. Oman hallituksen kanssa yhdessä tekeminen ja onnistumisen tunne, kun saa hommat maaliin antaa myös motivaatiota. 

Esimerkiksi nyt pj-pestissä oon oppinut paljon uutta, miten ihmisiä johdetaan ja miten ratkaistaan yllättäen ilmaantuvia ongelmatilanteita nopeasti yhteistyössä muiden hallituslaisten kanssa. 

KB järjestönä on antanut niin paljon uusia kykyjä ja hyviä muistoja, että haluan mahdollistaa samanlaiset kokemukset myös muille. 

Aikaisemmin rahastonhoitajan pestiä hoitaessani opin yhdistämään koulun, hallitustoiminnan ja työn. Täytyi oppia käyttämään kalenteria ja oma ajankäytön hallinta sai korvaamatonta harjoitusta elämää varten. 


Paljonko ainejärjestötoiminta vie aikaa?

Riippuu pitkälti pestistä mitä hoitaa, paljonko toiminta vie aikaa. Ainejärjestötoiminnan  pystyy kyllä yhdistämään opiskeluun. Se vaatii motivaatiota ja oman ajankäytön hallinta. Jos fuksivuonna hakee moneen eri vastuutehtävään tai on jo töissä ja opiskelee, kannattaa miettiä järjestötoimintaan hakemista realistisesti omien voimavaojen kannalta. Olisi tosi harmillista, jos opiskelija palaa loppuun aj-toiminnan takia.

Jos tuntee tarvitsevansa pientä breikkiä aj-toiminnasta, kannattaa aikaa itselleen ottaa ihan itsekkäästi. Voi vaikka kalenteroida itselleen vapaapäivän jolloin ei vatsaa viesteihin tai tee muitakaan työjuttuja. Se on kaikkien kannalta paras, voi sitten palata energisempänä hommiin ja jaksaa hoitaa hommat reippaasti maaliin. 


Mitä ainejärjestötoiminnasta saa?

Edellä on mainittu jo monia asioita joita aj-toiminnasta saa, kertauksena: 

  • Uusia ystäviä ja sosiaalisia taitoja

  • Uusia taitoja ja vanhojen taitojen hiomista, kuten ajankäytön hallintaa, kalenterointia

  • Hyviä kokemuksia ja muistoja, onnistumisen tunteita

  • Pääsee mahtaviin bileisiin ja antamaan oman vision tapahtumista ja toiminnasta

Näiden lisäksi aj-toiminnasta saa kaksi noppaa, eli opintopistettä. 


Mitä haluat sanoa ihmiselle, joka miettii hakisiko mukaan ainejärjestötoimintaan?

Aikamoinen klisee kylläkin, mutta totta: jos yhtään kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti hakea aj-toimintaan mukaan. Ympäristö on on turvallinen uuden oppimiselle. Jos ja kun tulee epäonnistumisia, ne on harvoin kuitenkaan kovin vakavia ja niistä päästään yhdessä muiden kanssa yli ja etsitään seuraavalle kerralle parempia ratkaisuja. Jokainen kun kuitenkin mokaa joissain vaiheessa, niin on kiva että se mokaaminen tapahtuu hyvin tyyppien läsnäollessa. Opiskeluaikani paras päätös on ollut lähteä mukaan ainejärjestötoimintaan. 


Lopuksi vielä luettelo Lapin yliopiston ainejärjestöistä: 

Kosmos Buran, politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelijoiden ainejärjestö

Jalot Villit, matkailuntutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö

Remburssi, johtamisen, hallintotieteen ja johtamisen psykologian opiskelijoiden ainejärjestö

Lyhty, sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö

Lapikas, luokanopettaja opiskelijoiden ainejärjestö

Lastu, kasvatustieteiden, aikuiskasvatuksen ja mediakasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö

TAO, Taideaineiden opiskelijoiden ainejärjestö

Artikla, oikeustieteiden opiskelijoiden ainejärjestö


Jos vielä herää kysymyksiä, voit laittaa niitä blogin kommentteihin tai sähköpostiin: ahekkala@ulapland.fi , etsin niihin vastauksen mielelläni. Kiitos lukemisesta ja kiitos Iikalle kattavista vastauksista. 

Kuullaan!

  • Amanda Hekkala / YTK

Kommentit

Suositut tekstit