Opiskelijan elämän "suuria" kysymyksiä

On maanantai-ilta. Läppärin näytön sininen valo heijastuu kasvoihini ajatusteni harhaillessa jossain olennaisen tuolla puolen. Jos ihminen seisoisi Maapallon pohjoisimmassa pisteessä, ei hänellä olisi muita ilmansuuntia ympärillään kuin etelä. Miksiköhän amerikkalaiset uskovat joulupukin asuvan juuri pohjoisnavalla? Jouluun ei muuten ole enää aikaa kuin reilut viisikymmentä yötä. Mitähän sitä toivoisi lahjaksi? Varsinkin näin opiskelijana olisi järkevää toivoa jotain hyödyllistä.

Havahdun tajunnanvirrastani. Minullahan on verkkotentti menossa.  Korjaan asentoani, venyttelen jäseniäni ja sukellan takaisin erityispedagogiikan maailmaan. Tykkäisin ehkä kyllä mieluummin kirjoittaa lyijykynällä konseptille luentosalissa. Perinteisessä tenttiympäristössä pystyisi keskittymään paremmin. Ei tulisi houkutusta ottaa kännykkää esiin ja kurkata somea tai pelata jotain ihan pikkuisen hetken vaan. Minulta tosin kännykästä löytyy vain miinaharava, mutta se on todella koukuttava! Tämä on siis sitä nykyaikaa. Onhan verkkotentissä hyviäkin puolia; voi käydä milloin vain jääkaapilla tai vessassa ketään häiritsemättä.

Illan ahertamisen jälkeen on pakko lähteä vielä hetkeksi ulkoilemaan. Ulkona on kylmää, lunta ja jäätä – ai että! Ihanaa, että talvi on tullut taas ja näinkin aikaisin. Havupuut notkuvat lumesta ja koivun oksilla kimaltelevat jäiset helmet. Kun toukokuussa lähdin viettämään kesälomaani Poriin, maassa oli täällä paikoittain lunta jopa yli nilkkojen. Kevät oli epätavallisen kolea ja oli jännää hypätä hangilta suoraan kesään. Joskus minunkin pitää kokea Lapin kesä kokonaisuudessaan ohrineen ja vaivaiskoivuineen.

Omasta mielestäni pikkupakkanen on mitä mainion lenkkeilysää. Whatsappini ilmoittaa kaverini lähtevän lenkkiseuraksi. Hölkätessämme hyvin hiekoitetulla asfaltilla tulee vaihdettua kuulumisia ja ajatuksia tentistä sekä opiskelijaelämästä. Onko tosiaan ravintola Fellissä tiistaina tarjolla pyttipannua eli spydäripäivä? Täytyy siis ehdottomasti tulla huomenna yliopistolle! Meillä on viimeaikoina ollut paljon itsenäistä opiskelua ja ryhmätöitä. Niistä suosikkini ovat käsityön harjoitustyöt. Ette arvaakaan kuinka hauskaa on ollut opetella neulomaan. Jäin niin pahasti koukkuun, tai oikeastaan sukkapuikkoon, että saatuani ensimmäiset kynsikkäät valmiiksi aloin neuloa jo seuraavaa paria. Kuka kumma on muuten voinut keksiä neulomisen? Pohdin asiaa joskus ääneeni käsityöluokassa ja eräs kaverini vastasi: - Varmaan joku joka on pitänyt kovasti solmuista.

- Vili Peltomäki, LuKa-luokanopettajaopiskelija 2 vk, Lapikkaan tuutori