Sosiaalityöntekijät pelastavat maailman?

Lukuvuonna 2007/2008, abivuotenani, koulumme sai vieraaksi opiskelijoita eräästä ammattikorkeakoulusta. Opiskelijat olivat sosionomiopiskelijoita ja saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että sosiaaliala: se on minun juttu! Hattujaisten jälkeen pakkasin laatikot ja muutin Ouluun opiskelemaan Sosionomiksi!

Opiskelut aloittaessani en tainnut vaivata ajatustakaan sille, kuinka rankalle alalle olin suuntaamassa. Tuskin monikaan opiskelutoveri ajatteli näin. Alan ammattijärjestö muisti minua valmistujaisissa antaen työelämään evääksi kirjan: ”Huolenkantajat - Kokemuksia ja sattumuksia sosiaalialan vuosikymmeniltä”. Vinkki työelämää varten? Mitä teet työksesi? No kannan toisten huolia.

Huolenkantaja?

Tosiasiassa tirautin ensimmäiset (ja tähän mennessä ainoat) itkut töiden takia, kun asiakkaan oikeuksia poljettiin, eikä asialle voinut tehdä mitään. Nekin kyyneleet vuodatin parkkipaikalla autossa työpäivän päätteeksi, sillä eiväthän sosiaalialan ammattilaiset itke.
 
Syksyllä 2013 Lapin yliopiston ovet avautuivat ja sosiaalityön pääaineopinnot alkoivat. Ja yhtäkkiä joka puolella kuiskittiin ja huudettiin, kuinka sosiaalityö on rankkaa tekijälleen: asiakkaat vihaavat, työnantajat maksavat huonoa palkkaa ja käskevät olla hiljaa kun asiakkaat jätetään heitteille kunnan kukkaron nyörien ollessa tiukalla. Tähän sirkukseenko minä haluan mukaan?

Itse koen, että ammattikorkeakoulupohjani valmistaa minua tulevaan työhön, mutta miten käy niiden nuorten (aikuisten), jotka tulevat yliopistoon suoraan lukion penkiltä, istuvat luennoilla viisi vuotta kuuntelemassa tutkimuksista ja lakipykälistä, ja heitetään sitten tiskin taakse pelastamaan maailmaa? Kyllä, pelastamaan maailmaa. Näin eräs luennoitsija kepeästi ilmoitti erään luennon päätteeksi: meidän työ on pelastaa maailma. Uskaltaisin väittää, että jokainen, joka ajattelee pelastavansa työllään maailman, väsyy tavoitteisiinsa aika pian. Näistä väsyneistä työntekijöistä seuraa ylilyöntejä kentällä, mistä koko ammattikunta kärsii ja media iloitsee.

Saattavat ne kukkahattutädinkin voimat loppua.

Sosiaalialalla puhutaan paljon ennaltaehkäisevästä työstä: minimoidaan tulipalon uhka ennen kuin se saa kipinän syttyä. Pitäisikö myös sosiaalityön koulutuksella ennakoida tulevaa? Koulutetaan työntekijöistä käytännön tekijöitä, unohtamatta sitä lainsäädäntöä, jota meidän on orjallisesti noudatettava. Jos luennoitsijat kertoisivat realistisesti työkentän asioista eivätkä pukisi niitä akateemisen kirjakielen taakse, jokainen meistä voisi olla valmiimpi kohtaamaan insestin, väkivallan tai yhteiskunnan uhreja, ja yksi ihminen kerrallaan voisimme tehdä maailmasta jokseenki paremman paikan elää. Pelastaa sitä ei enää pysty kukaan.

Minna

Kommentit

  1. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus näin alasta vähän tietävänkin näkökulmasta! :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että kirjoitus herättää ajatuksia muissakin kuin alan ihmisissä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit