Ruoki luovuuttasi – jaksa paremmin, ymmärrä enemmän



Hipidi-pieniä-hippiäisiä!

Kevätlukukausi on lähtenyt liikkeelle, uudet kurssit ovat alkaneet, syksyn rästien muisto häälyy takaraivossa ja vanha ystävä aurinkokin näyttäytyy päiväsaikaan, ihanaa! Kevättä vasten on taskussa myös uudenvuoden lupauksia, joista ainakin yhdestä aion pitää kiinni. Tänä vuonna vaalin luovuuttani!

Teelusikallinen auringonvaloa ja tilastollista huippuaan hipova kahvinkulutus eivät ole välttämättä inspiraatioarvoltaan enempää kuin kelvollisia. Taideopiskelijalle, ja väitän että muidenkin alojen opiskelijoille, luova-ajattelu ja inspiroituminen ovat tärkeässä asemassa mahdollistamassa opiskelun ja työskentelyn sujuvuuden. Taideopiskelijalle luovan ajattelun ruokkiminen on jopa välttämätöntä. Luovuus voi tulla myös itsestään, sehän on kuitenkin ajatusprosessiltaan todella henkilökohtainen oivallusten ketju, muttei aina.

Näin vuoden alkuun halusin nostaa esiin keinoja ja mahdollisuuksia, joilla opiskelija voi ruokkia luovuuttaan, ja joista itsekin kovasti nautin! Tässä muutama esimerkki mitä huikeita (ja huokeita) inspiraation sytyttämisen mahdollisuuksia Lapin yliopisto, Rovaniemi tai opiskelija itse voivat tarjoavat tällä saralla!

F-talon näyttelyiden avajaiset 
Yliopiston F-siivessä järjestetään lukuvuoden aikana useita taidenäyttelyitä opiskelijoiden, henkilökunnan ja vierailevien taiteilijoiden puolesta. Näyttelytilat ovat avoimia ja kuka tahansa pääsee niitä katsomaan, eikä näyttely tarjonnan kirjoa voi haukkua yksipuoliseksi. Suuntaa siis tutkimaan F-talon gallerioita, tai vieraile seuraavissa avajaisissa maanantaina 27.1.!

Korundin TaideTorstai
Korundin TaideTorstaisin, eli torstai iltana klo 18–20.00 museoon on vapaa pääsy! Taidemuseo Korundissa on mahdollista käydä katsomassa toinen toistaan mielenkiintoisempia näyttelyitä, ja esimerkiksi tutustua Jenny ja Antti Wihurin kokoelman teoksiin.

Jos näyttelyissä käynti ei nappaa, voi luovuutta ruokkia myös henkilökohtaisemmilla tavoilla!

Inspiraatiota ympäristöstä ja ihmisistä
Edellisessä blogipostauksessa Oona toi esiin monia upeita puolia Rovaniemestä. Ympäristössä samoilu ja ihmisten kohtaaminen voivat olla merkittäviä inspiraation lähteitä. Monet suuret oivallukset on koettu joko vaellellessa jokirannassa tai kahvimotti kädessä F-talon kahvitiloissa.

Luonnoskirjat
Henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä luovan ajattelun ja työn mahdollistaja on luonnoskirja. Pieni tai suuri, kunhan kirja on sellainen, jota voi kuljettaa tarvittaessa mukana. Luonnoskirja on omien aatteiden ja ideoiden taltioinnin väline, jonka pitämiseen on loputtomasti mahdollisuuksia. Oma suosikkini on sarjakuvapäiväkirja-tyyli.

Näitähän kyllä riittäisi, mutta tässä nostot asioista, jotka ovat auttaneet ainakin allekirjoittanutta opiskeluiden aikana. Luovuus on suurenmoinen asia, siihen kokkoon ei voi syöttää liikaa puuta! 



Olkaa luovia ja voikaa hyvin! 
Johanna/TTK

Kommentit

Suositut tekstit