Z-sukupolven kokemuksia moninaisuudesta suomalaisessa pankkikonsernissa

Moninaisuus ja Z-sukupolvi ovat kumpikin ajankohtaisia teemoja ajassa, jossa elämme. Moninaisuus lisääntyy organisaatioissa, kun työelämässä kohtaavat taustoiltaan erilaiset ihmiset. Työelämässä on ihmisiä, jotka ovat erilaisia iän, sukupuolen, etnisyyden, uskonnon ja monen muun ominaisuuden osalta ja kaikilla heillä on omat ajatukset, odotukset ja mielipiteet. Työelämään on astunut mukaan myös uusi sukupolvi, jonka mielipiteitä ja ajatuksia on tärkeä kuulla, koska ei ota kuin vuosikymmenen aikaa, kun he yhdessä milleniaalien kanssa muodostavat valtaosan työikäisestä väestöstä yritysmaailmassa.

Kuva: Microsoft kuvapankki.

Kiinnostukselleni lähteä tutkimaan Z-sukupolven kokemuksia moninaisuuden toteutumisesta suomalaisessa pankkikonsernissa on olemassa muutamakin syy. Minua on jo pitkään kiinnostanut henkilökohtaisesti ikä- ja sukupolvijohtamisen teemat. Eri sukupolvet kiehtovat minua ja erityisesti se, miten eri ajassa syntyminen ja eläminen vaikuttaa ihmisiin, heidän näkemyksiinsä ja tapoihin toimia. Viimeisen viidentoista vuoden ajan myös omalla työurallani olen konkreettisesti päässyt kokemaan eri sukupolvien väliset kohtaamiset työelämässä niin työtoverin näkökulmasta, että esihenkilöasemasta käsin katsottuna. Näiden ajatusten innoittamana lähdin kirjoittamaan johtamisen pro gradu
-tutkielmaani: Z-sukupolven kokemuksia moninaisuudesta suomalaisessa pankkikonsernissa. Tutkimukseni kohteena on siis Z-sukupolvi ja heidän kokemuksensa moninaisuudesta suomalaisessa pankkikonsernissa. Tutkimuksen haastateltavat työskentelevät kaikki vaativissa asiantuntijatehtävissä pankissa. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui seitsemästä puoli strukturoidusta haastattelusta, jotka toteutettiin syksyn 2024 aikana. Aineiston analyysi toteutettiin teema-analyysina.

Z-sukupolven kokemuksissa moninaisuus ilmeni heille erityisesti sukupuolen, iän ja koulutustaustan kautta. Kohdeorganisaation työyhteisö on naisvaltainen vaikkakin viime aikoina on rekrytointien kautta haivattu, että miesten osuus yrityksen henkilöstön määrästä on alkanut kasvaa. Iällisesti pankki näyttäytyy moninaisena joukkona oman alansa asiantuntijoista koostuen. Z-sukupolven haastateltavia ilahduttaa, että ikää ei nähdä esteeksi rekrytoinneissa. Kokemus tuo varmuutta ja eri ikäiset, niin virkaiältään kuin fyysiseltä iältään, voivat antaa toisilleen oppia omien vahvuuksiensa kautta, kuten eräs haastateltava ajatuksiaan eri ikäisistä kiteyttää: 

”Vaikka on tällaista ikä- ja sukupolvien eroa,
niin muutamien niinku meidän pankin työntekijöiden kanssa,
jotka ovat mua monta kymmentä vuotta vanhempia,
niin meillä on niin kun ollut sellainen tunnelma, että he auttavat.”

Osa moninaisuuden kokemusta on myös kokemukset työyhteisöstä. Tutkimukseni Z-sukupolven jäsenet kokevat vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta työyhteisössään. He myös tunnistavat, että heillä on erilaisia tapoja asennoitua ja tehdä työtä kun verrattuna eri ikäpolven kollegoihin. Työkavereiden jaksamisesta kannetaan joskus huolta kun työtä on paljon. Ehkä hieman yllättäen pankissa työskentelee varsin monipuolisella koulutustaustalla varustettuja ihmisiä. Koulutustausta ja osaaminen nousivat esiin haastateltavien vastauksissa positiivisena kokemuksena. Pankkisääntelyn mukanaan tuomat vaatimukset, ovat myös mahdollistaneet uusien tehtävien ja jopa tiimien syntymistä pankkiin, jolloin useammalla on mahdollisuus tavoitella erilaisia tehtäviä pankin perinteisten asiakaspalvelutehtävien rinnalla. Työelämän tuorein sukupolvi antaa arvoa sille, että yhä useammalla olisi mahdollisuus tavoitella uraa finanssialalla, vaikka ei suoraan kauppatieteilijä olisikaan koulutuksensa puolesta: 

”On hallintotieteitä ja oikeustieteellisestä totta kai.
Ja kyllä vähän kaikennäköistä, että se on ollut ihan positiivinen yllätys kanssa,
että on vähän niinku erilaisiakin taustoja.”  

Moninaisuuden edistämiseksi työyhteisössä Z-sukupolven haastateltavat peräänkuuluttavat avointa keskustelua, tietoisuuden kasvattamista henkilöstön keskuudessa ja yhtenä konkreettisena keinona anonyymien rekrytointien kokeilua. Haastateltavat kokevat, että erilaisten mielipiteiden ja näkemyksien kuuleminen on tärkeää ja ylipäätään herättely aiheen tärkeydestä. Haastateltavat pitävät hyväksyvää asennetta tärkeänä moninaisuuden edistämiseksi ja kertovat, että heidän kohdallaan asenne on syntynyt jo omassa kasvatuksessa. Eräs haastateltava kiteyttää ajatuksensa näin:

”Tilaa ja mahdollisuuksia,
jotta yhteiskunnassa nähdään eri taustoista tulevat ihmiset,
eri ikäiset ihmiset ehkä jollain tavalla niin kun jostain syystä vähemmistössä olevat ihmiset,
niin jotenkin se, että heidät huomataan ja niinku he saa myöskin olla tasavertaisina täällä”

 

Päivi Hautojärvi

Päivi Hautojärvi opiskelee johtamisen maisteriohjelmassa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Kirjoitus on kypsyysnäyte, joka liittyy Päivi Hautojärven pro gradu -tutkielmaan:
Z-sukupolven kokemuksia moninaisuudesta suomalaisessa pankkikonsernissa. 

Tutkimus aiheesta ja kirjallisuutta:

 Z-sukupolven kokemuksia moninaisuudesta suomalaisessa pankkikonsernissa (Päivi Hautojärvi, 2025).


Kommentit

Suositut tekstit