JULKINEN TAIDE ROVANIEMELLÄ - Fuksin pelastus, asukkaan henkireikä ja kaupungin ylpeys

Ainakin vähän päästä, näin eilen lenkillä västäräkin, joka oli selkeästi harmistunut viikonlopun hetkellisestä takatalvesta. Tällaisina hetkinä fiilistelen sanontaa ”uusilumi on vanhan surma”. Pitkän talven jälkeen hangen alta paljastuu nurmikkoa, polkuja ja mikä jännittävintä, julkista taidetta!

Julkinen taide on valtavan tärkeä osa viihtyisän kaupungin kokonaiskuvaa. Rovaniemellä olen ollut valtavan onnellinen saadessani olla aktiivisen kulttuurin kokija ja tekijä, mutta passiivinen julkinen taide on suuri opiskelijakaupunkikokemukseni kulmakivi. Julkiset teokset kertovat tarinoita. Tarinat voivat olla niitä, joiden muistamiseksi teokset on pystytetty, mutta myös niitä, joita niiden ympärille syntyy, kuten vaikka opiskelijalle kaikki ne vaput, joina Jätkä-patsas on saanut kevätpesun ja valkolakin. 


Julkinen taide auttaa kartoittamaan, se voi olla maamerkki. Itseäni helpotti suuresti uutena asukkaana kaupungissa suunnistusohjeet, joiden maamerkkeinä mainittiin taideteos. ”Se on se talo, jonka kyljessä lukee Aistisi ovat auenneet! Portaista pääsee ylioppilasteatterille ja jos ootte menossa sitseille niin tuolta sivuovesta kulman takaa” – neuvotaan fukseja. Nyt kulttuuritalo Wiljamin seinää koristava punertavan ruskea teksti, joka muistuttaa fontiltaan kirjoituskonetta, on minulle henkilökohtaisesti yksi rakkaimpia julkisen taiteen ilmentymiä Rovaniemen kaupungissa, koska se merkkaa Lapin ylioppilasteatterin kotia kuin rasti aarteen paikkaa.

Moni Rovaniemen kaupungin taideteos, jota en osaa edes ajatella merkityksellisenä kohteena itselleni, on sitä. Osan muistan paremmin kuin toiset ja osaa en ole vielä löytänytkään. Julkinen taide on kuitenkin merkittävä pala sekä identiteettiäni kaupunkilaisena että asumiskokemustani täällä.

Nyt kun emme pääse sisätiloihin katselemaan taidetta tai näkemään yliopiston sisätilojen julkisia teoksia, voi itseään viihdyttää kaupungin ulkotilojen teoksilla. Se on helppoa, ilmaista, hauskaa ja samalla oppii tuntemaan paremmin kotikaupunkia! Alta löytyy myös liuta ohjeita, joista pääsee tarkastelemaan koko kaupungin teostarjontaa!


Rovaniemen kaupungin sivuilta löytyy karttoja ja teostietoja koko kaupungin alueelta! Pääset tarkastelemaan niitä tästä!

Historia painotteisempaa nähtävää ja koettavaa voi löytää Muistojen reitiltä! Klikkaa tiesi selostukseen!

Nomadi (ladattavissa sovelluskaupasta) tarjoaa erilaisia reittimahdollisuuksia eri kaupunkeihin niin taiteeseen kuin luontoon! Käy tsekkaamassa esimerkiksi Aalto-reitti!

Bonus! Lähes kaikki, ja myös vähän vähemmän virallisia julksen taiteen teoksia voi bongata myös Pokemon Gosta! (ladattavissa sovelluskaupasta)

Hauskaa, rentouttavaa ja kulttuuririkasta kesään kaikille! Nähdään taas syksyllä! <3

- Johanna, TTK

Kommentit

  1. Hei Johanna! Kerrassaan mainiota, että hyödynsit tämän kokemasi ja näkemäsi tässäkin muodossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit