Ajatuksia fuksivuodesta Lapin yliopistossa

Heips, heips!

Näin kevään korvalla ja yhteishaun kynnyksellä ajattelin, että haluisin jakaa vähän ajatuksia omasta fuksivuodestani. -Miten meni noin niinkun omasta mielestä?



Kun viime kesänä sain tiedon siitä, että oon saanut paikan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta oli fiilikset toiveikkaat mutta myöskin kauhunsekaiset. Asuin Jyäskylässä yhdessä mun poikaystävän kanssa ja matka näiden kahden kaupungin välillä tuntui hetkittäin ylitsepääsemättömän pitkältä. Vaikka kasvatustiede alana tuntuikin super mielenkiintoiselta täytyy myöntää, että muuttokuormaa pakatessa kävi muutamaan otteeseen mielessä: Onkohan tää nyt edes sitten mun juttu?

Lähilaavulle on kävelymatkaa noin 1km keskustasta. Päätin yksi aamu hörpätä aamukahvit ulkona.
Rovaniemelle sopeutuminen sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Rehellisesti on ollut aikoja, jolloin koti-ikävä on yltynyt tosi kovaksikin. Kuitenkin sekä pienen kaupungin, että pienen yliopiston etuina oon kokenut paljon yhteisöllisyyttä ja vertaistukeakin. Kun kelaan aikaa Jyväskylästä lähtevän muuttokuormani lähtölaskentaan, muistan kuinka fuksivuoden taakseen jättäneet kertoivat kokemuksiaan vuoden lipumisesta ohi aivan silmän räpäyksessä. Silloin mietin, että aika kahden kaupungin välillä, vaikeiden koulutehtävien ohella ei varmasti tule kulumaan kuin siivillä. Nyt voin todeta, että oikeassa olivat. Kannatti kyllä todellakin tehdä hyppy tuntemattomaan.



Jos siis vielä mietit että uskallatko, niin uskalla! Sun ei tarvii vielä tietää tulevaa urapolkuasi. -Elämä muotoutuu sitä mukaan kun sitä eletään. Ota riskejä, niin koulun kuin esimerkiksi uuden kaupunginkin suhteen. Ja jos sulla ei oo mitään hajua mihin suuntaan lähteä vaikkapa opintoihin liittyen, niin käyhän tutustumassa Lapin yliopiston opiskelutarjontaan meidän yliopiston opiskelijoiden kertoilemana, meidän instan kohokohdista. Jos taas mietityttää Rovaniemi opiskelukaupunkina, niin lue Oonan postaus!

Toitotan tätä joka tuutista, mutta Rovaniemellä ehdottomasti Top-listan kärjessä ovat nämä huikeat ulkoilumahdollisuudet!


Ihanaa kevättä ja tsemppiä tulevaan! -Mihin ikinä sitä tarttetkaan. :)

-Maria / KTK

Kommentit

Suositut tekstit