Opiskelija ja koiranomistaja

Aurinkoista lomaviikkoa!

Sain tähän postaukseen idean viime viikolla, kun juttelimme opiskelukavereideni kanssa siitä, millaista on opiskella, kun omistaa koiran. Kuulen viikoittain, miten kaverini ”kärsivät” pahimmasta mahdollisesta koirakuumeesta, mutta lemmikin hankkiminen tuntuu kyseenalaiselta ajatukselta, kun opinnot ovat vielä kesken.

Tyypillinen korkeakouluopiskelija on nuori aikuinen, jolle alkaa yhä enemmän konkretisoitumaan vastuu omasta itsestä, joten entä sitten, jos pakkaan sekoitetaan vielä pörröinen luontokappale, josta täytyy huolehtia?

Mä hankin oman koirani fuksivuoden jouluna, enkä vaihtaisi karvaista ystävääni mihinkään. Lemmikin hankkiminen on kuitenkin iso juttu ja tuo mukanaan suuren vastuun. Olen kirjoittanut tähän postaukseen muutamia asioita, mitä koiran omistaminen käytännössä tarkoittaa, etenkin opiskelijan näkökulmasta - hyvässä ja pahassa.



x Rutiinit menevät uusiksi. Aamuherätys pitää asettaa tuntia aikaisemmaksi, että koiran ehtii viedä kävelylle ennen luentoa tai työvuoroa. Kauppareissulla pitää muistaa ostaa myös koiranruokaa. Viikonloppureissuja ei voi enää tehdä spontaanisti, sillä mahdollinen hoitopaikka täytyy aina järjestää. Allergiset kaverit eivät voi tulla enää välttämättä yökylään, eikä koulupäivän jälkeen lähdetäkään suoraan harrastuksiin tai kahville.

x Kuluja tulee lisää. Kuten jo mainitsin, tavallisten ruokaostosten lisäksi tulee ostaa koiralle murkinat. Lisäksi erilaiset välineet, kuten hihnat, pannat, valjaat, kipot, pedit, kynsisakset, koirankakkapussit, matokuurit ynnä muut tulevat hankintalistalle. Eläinlääkärikulut voivat olla päätähuimaavat ja sen vuoksi hankittu vakuutuskin maksaa.

x Joku on aina odottamassa kotosalla. Tämä on positiivinen juttu! Tiedättekö miltä tuntuu, kun joku on aina kotona odottamassa ja innostuu silminnähden siitä, kun näkee sut jälleen? Koiran jokapäiväinen vastaanotto on jotain aivan mahtavaa!

x Ilmaista terapiaa! Ilmeisesti on ihan tieteellisesti tutkittu juttu, että eläimen seura rauhoittaa ihmistä. Lisäksi koiran kanssa tulee lähdettyä luontoon enemmän, joka rauhoittaa entisestään. 

x Koira = personal trainer. Metsäreissut, aamulenkit, iltakävelyt ja erilaiset retket - koira saa kyllä ihmisen liikkeelle, jos jokin! Koira on siinä mielessä hyvä valmentaja, että se ei oikein anna vaihtoehtoja sille, lähdetäänkö tänään ulos vai ei.

x Vastuu aiheuttaa myös huolta. Koira ei osaa sanoa, sattuuko sitä tai onko tarvetta matokuurille. Se on siis sun vastuulla koiranomistajana. Oon ollut sellaisessa tilanteessa, että koirani on ollut todella huonossa kunnossa terveytensä kanssa ja se tunne on ollut aivan hirvittävä. Koira kuitenkin luottaa suhun ja sun apuusi.

x Saat uskollisimman ystävän. Mikä parasta - sä voit luottaa myös koirakaveriisi. Koiran kanssa ystävystyy nopeasti ja se oppii susta enemmän kuin arvaatkaan. Koira kiintyy omaan porukkaansa, eikä pelkää näyttää sitä, että se välittää. Mun ja mun koirani parhaat hetket ovat varsinkin aamuisin, kun Mikki kellahtaa mun viereeni rapsutettavaksi ennen kuin nousemme ja lähdemme aamulenkille.


Jos olet itse koiranomistaja (tai esimerkiksi koirasta haaveileva opiskelija), jatka ihmeessä listaa kanssani postauksen kommenteissa!

Palataan taas!


- Minttu

Kommentit

Suositut tekstit