Muutama sana kiireestä

Moi!

Kaamos on kaatunut niskaan ja ainakin itsellä syksyn opinnot pärähti syyskuussa käyntiin täydellä vauhdilla. Meillä sisustus- ja tekstiilimuotoilun toisella vuosikurssilla on ollut kahdella kurssilla asiakastyöt heti kättelyssä ja siihen päälle muut kurssit ja sivuaineet. Jostain syystä yleinen tunnelma opiskeluporukassa on ollut koko syksyn stressaantunut ja työmäärä on tuntunut vaikeasti hallittavalta. Ajattelinkin nyt tarttua tähän, varmasti muillekin kanssaopiskelijoille erittäin tuttuun aiheeseen, eli kiireeseen.

Minttu meidän bloggariporukasta olikin edellisessä postauksessaan jakanut hyviä vinkkejä omien opintojen sujuvoittamiseen, joista aikataulutus oli ykkösenä. Ainakin omalla kohdallani kiire syntyy oikeastaan vain ja ainoastaan siitä, etten ole aikatauluttanut omia tekemisiäni tarpeeksi hyvin.. Varsinkin luovien hommien kanssa on välillä tosi vaikeaa päättää, että tänään teen tämän ja huomenna tuon, koska ideoita ei vaan voi pakottaa silloin kun niitä ei päässä synny. Lisäksi itselläni on paha tapa priorisoida aina se ”tärkein” kurssi joka tulee viemään eniten aikaa ja panoksia ja muut jäävät sitten taka-alalle suoritettavaksi kun se isoin homma on valmis. Mutta viikko tai muutama päivä ennen deadlinea-tunnelma on kaikkea muuta kuin luovuutta ja innovatiivisuutta ruokkiva olotila!

 Kummallista muutenkin tämä kiireen ihannointi. Usein kun tapaat jonkun pitkästä aikaa ja kysyt kuulumisia, aika monesti tarina alkaa ”on ollut niin kiire ja stressi töissä/opinnoissa..”. Kiire tuntuu määrittelevän meitä ihmisinä, se on eräänlainen menestyksen ja onnistumisen mittari ja stressi on jo normaali olotila. Mitä kiireisempi arki, sen enemmän saat selkeästi aikaan ja sen ”parempi” ihminen olet, vai oletko? Pystyykö kukaan keskittymään tosissaan kymmeneen asiaan yhtä aikaa? Luulisi että joku suoritus jää kuitenkin toisen jalkoihin ja työnjälki ei voi olla yhtä hyvää kaikessa. Itselläni kiire heijastaa ainakin ennemmin sitä, etten ole onnistunut joko rajata omaa työmäärää realistiseksi tai juurikin aikatauluttaa töitä oikein.

Toki toisille sopii multitasking ja jotkut väittävät etteivät voi edes elää ilman stressiä, jopa vapaa-aika täyttyy monilla kaikenlaisista aktiviteeteista ja hektisyydestä. Kaikille se ei kuitenkaan sovi ja epäilen ettei pidemmällä tähtäimellä ole tervettä niillekään, jotka sanovat sillä elävänsä.
Itse koen välillä alemmuudentunnetta kun en täytä kalenteriani kaikenlaisella sälällä. Kun olen vapaalla haluan olla vapaalla ja tehdä asioita fiiliksen mukaan. Pyrin kuitenkin pääsemään tuosta syyllisyydentunteesta, koska teen mieluummin yhtä tai kahta asiaa hyvin ja aidolla kiinnostuksella, kuin paahdan pää kolmantena jalkana tekemässä vähän kaikkea enkä mitään kunnolla. Olisi mukava, kun tällaiset erot ihmisten välillä huomioitaisi opiskelussa ja työelämässä, mutta valitettavasti yleinen suunta on tällä hetkellä mahdollisimman paljon mahdollisimman tiiviissä aikataulussa. Se todellinen koulu onkin sitten oppia luovimaan tässä stressiviidakossa omaa itseä kannattelevalla tavalla, eikä loppuun palaen.

Tsemppiä kaikille loppusyksyyn, kohta se joululoma jo koittaa!!