Ajankäytön sietämätön vaikeus

Lukuvuosi on jälleen pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja opiskelijat pyörivät sen mukana minkä kerkeävät. Uusi lukuvuosi, uudet kurssit, uudet deadlinet. Ainakin allekirjoittaneelle suurin haaste tässä kaikessa on ajankäytön hallitseminen, tuo monen opiskelijan ikuinen murheenkryyni. Vuorokaudessa on aina liian vähän tunteja, viikossa liian vähän päiviä, vuodessa liian vähän kuukausia ja tilillä liian vähän rahaa. Itse olen Matti Myöhäisten aatelia ja asioiden viime tippaan jättämistä ole harrastanut siitä lähtien, kun ajan käsitteestä jotain aloin tajuta. Yliopiston aikana olen todennut, että mikään ei kannusta kirjoittamaan esseetä kuin vanha kunnon pakko, paniikki ja epätoivo.

Päätin täydellisesti ajankäytön hallinnassa epäonnistuneena yksilönä etsiä apua tähän opiskelijoiden kohtaamaan sietämättömään ongelmaan. Löysinkin runsain määrin ensiapua lähestyvien dediksien aiheuttamaan vaikeuteen ja tiedän, etten ole ongelmani kanssa yksin, joten käydäänpä muutamia näistä läpi. Näillä vinkeillä sinustakin tulee ajanhallinnan mestari!

Priorisointi
Tämä on selkeästi ihmelääke ajankäytön hallitsemisen ongelmaan. Opiskelijalla onkin priorisoitavanaan melkoinen määrä asioita. Torstaiaamuna olisi se viikon ainoa luento, jonne olisi tietysti hyvä vääntyä, mutta toisaalta keskiviikkoiltana olisi ainejärjestön saunailta. Marraskuun lopussa on koko syksyn kurssien esseiden deadline, tietysti samana päivänä. Syksyllä olisi tehtävänä kuusi tenttiä, mutta on vain viisi yleistä tenttipäivää.

Priorisoippa siinä sitten.

Suunnitelmallisuus
Viikkosuunnitelma, lukusuunnitelma, opintosuunnitelma, kauppalistasuunnitelma, reittisuunnitelma, suunnittelusuunnitelma. Ajankäytön hallinnan ytimessä on ehdottomasti suunnittelu.  Oppaissa suositellaan tekemään jokaiselle viikolle viikkosuunnitelma ja hurjimmat ajankäytön oppaat suosittavat jopa 12 viikon suunnitelmia. Tentteihin valmistautumista auttaa lukusuunnitelma ja syksyllä tärkeintä on suunnitella tulevan vuoden opinnot.

Onneksi meillä on käytössämme weboodi suoraan vuodelta -95, ihana opintojen suunnittelun kulmakivi. Mitä tekisimmekään ilman.

To do -listat
Listojen tekeminen siitä, mitä pitäisi tehdä. Tuo prokrastinaation huippu. Ja voi pojat, miten sitä aikaa saakaan kulumaan tekemällä listoja. Kovimmat prokrastinaattorit tapetoivat seinänsä värikkäillä lapuilla. Tämän jälkeen laput ovat seinällä niin kauan, että liima lopulta pettää ja tekemättömät tehtäväsi putoavat sängyn alle edellisten joukkoon.

Asiat, jotka piti tehdä viime viikolla

Näitä ylistettyjä vinkkejä kannattaa kokeilla, sitten kun on aikaa. Itse taidan edelleen käyttää hyväksi todettua pakkoa ajankäyttöni kulmakivenä palautuspäivien lähestyessä.

Sitä paitsi onhan tässä vielä aikaa oppia ajankäytön mestariksi. Juokaa siis kahvinne rauhassa, prokrastinoikaa Netflixin parissa ja lähtekää keskiviikkona sinne saunailtaan. Voitte tehdä uuden to do -listan sitten ensi maanantaina.

Loistavia viikkosuunnitelmia itse kullekin!


-Mirka

Kommentit

Suositut tekstit