Urheilijaelämää Lapin yliopistossa

Urheilun ja opiskelun yhteensovittaminen on varsinaista tasapainoilua. Sen olen itsekin joutunut toteamaan ja olen pitkään pohtinut miten muut tämän hoitavat. Tähän kirjoitukseeni olen haastatellut neljää akateemisen maailman multitäskääjää: urheilijoita, jotka myös opiskelevat ihan oikeasti.

Ella Suitiala, OTK, lumilautailu
Sami Niemi, OTK, mäkihyppy
Susanna Saapunki, YTK, maastohiihto
Fanni Sankari, KTK, lentopallo

Miten valitsit nykyisen opiskelupaikkasi? Vaikuttiko opintojesi ja urheilu-urasi yhdistäminen millään tavalla valintaasi?
Ella: Halusin jäädä Lappiin, ja kun mieleinen opintosuuntakin löytyi Lapin yliopistosta, niin miksi olisin kauemmas lähtenytkään? 
Sami: Vaikutti: opiskelupaikkakunnat rajautuivat niihin kaupunkeihin, joissa oli kunnon mäkikeskus sekä yliopisto tai ammattikorkeakoulu - eli vaihtoehtoina olivat Lahti, Kuopio ja Rovaniemi. Lisäksi merkitystä oli sillä, miten harjoitteluolosuhteet sekä valmennus on järjestetty.
Susanna: Muutin Rovaniemelle, kun tulin urheilulukioon. Oli selvää, että halusin jäädä paikkakunnalle hyvien harjoittelu olosuhteiden takia. Toki urheiluakatemiallakin oli vaikutusta.
Fanni: Ei vaikuttanut.
c) Tero Siivola
Onko urheilu-urasi otettu huomioon HOPS:n laadinnassa, oletko päässyt keskustelemaan asiasta tuutoropettajasi kanssa ja oletko saanut opinto-ohjausta?
Ella: Aika yksin oon saanu päätöksiä tehdä ja myönnän että olen vähän kujalla joskus. Meidän vanhassa tutkintorakenteessa on onneksi vielä vähän varaa sooloilla. 
Sami: Opettajatuutoriltani asiasta kysäisin opintojen alkuvaiheessa, että mitenkäs minun kannattaa opintoni järjestää kun on tuo urheilu vielä kuvioissa mukana. Sain neuvoksi järjestää asiani itse kuten parhaakseni näen, sillä yliopistolla ei ole ohjeistusta joustolle, vaan jousto on professorista riippuvaa.
Susanna: On otettu ja olen saanut opinto-ohjausta.
Fanni: Olen saanut kaikki kurssit suoritettua ajallaan vaikka joitakin kursseja olisi ollut mahdollisuus jättää myöhemmäksi. Keskustelin asioista tuutoropettajani Mikko Ojanahon kanssa.

Miten käytännössä sovitat yhteen opiskelun ja treenaamisen? Missä koet eniten haasteita? Vapaa sana.
Ella: Teen paljon kesäopintoja. Syksyn alussa istuin luennoilla minkä kerkesin. Eikä pakollisia luentoja OTK:lla loppujen lopuksi olekaan niin paljon. Elämässä pitää olla haasteita. Aikaa löytyy urheilulle ja opiskelulle, jos vain osaa suunnitella kaiken tarkkaan. Ryyppäämiselle ei ole aikaa :D
Sami: Lajini kilpailukausi alkaa marraskuun puolessa välissä ja päättyy maaliskuun lopussa. Käyn luennot syys-lokakuussa ja tentit huhti-toukokuussa sekä suoritan kesätenttejä. Viime lukuvuonna suoritin reilusti ohjeistettua enemmän opintopisteitä. Päivittäinen harjoittelu paikkakunnalla järjestyy siten, että harjoittelen ennen luentoja ja luentojen jälkeen. Jos on esim. leiritystä tai muuta sellaista harjoittelua, joka estää koulun käynnin kyseiseltä ajalta, suoritan punninnan sen suhteen että kumpaan osallistun - kumpi on tärkeämpää. Tietysti tulee sellaisia opintojaksoja, jotka ovat osittain päällä juuri leirien tai kilpailujen kanssa, ja silloin käännyn professorin puoleen. Yleensä professorit ovat olleet myötämielisiä eli joidenkin lisätehtävien kautta olen saanut poissaolot korvattua. Kauhulla kuitenkin odottelen kielten opintoja, joissa läsnäoloa vaativia luentoja on lukuisia ja poissaoloja ei hyvällä katsota. Olenkin harkinnut käydä kielet kesäyliopiston kautta.
Susanna: Opiskelen urheilun ehdoilla eli käytännössä silloin kun leirit ja harjoitteluohjelma antaa tilaa. Akatemian* toimintaa voitaisiin kehittää huomattavasti yliopistossa, koska kovinkaan moni opettaja ei ole perillä asiasta. Esimerkiksi ryhmätyöt luovat haasteita ja opintojen painottuminen syksylle/talvelle.
Fanni: Haasteena on luokanopettajakoulutuksen suuri läsnäolopakko lähes jokaisella kurssilla. Olen kuitenkin pystynyt hyppimään ryhmästä toiseen ja näin saanut treenit ja opiskelun yhdistettyä. Aamuharjoitukset olisi kolmesti viikossa jolloin väkisinkin tulee poissaoloja sekä koulusta että treeneistä.

c) FSA

Mitä kuuluu tällä hetkellä normaaliin harjoitusohjelmaasi, eli mitäs teit tänään?
Ella: Tänään tiistaina olen oletettavasti mennyt aamukasiksi urheiluakatemian punttitreeneihin. Minusta on mukava mennä aikaisin treenailemaan. Illalla höntsää tai sitten Rollohallille pomppimaan. Näin marraskuussa viikonloput kuluu Rukalla. 
Sami: Tänään kävin aamulla 40min hikilenkin, venyttelin päälle ja tein kuntopiirin eli yhteensä aamureippailua tuli 1h30min. Päivällä istuin luennolla, jonka perään ajelin urheiluopistolle ja tein hyppelytreenin ja päälle tekniikkaharjoituksen joihin meni yhteensä 1h40min. Näin illasta hetki sitten loppui tunnin hieronta.
Susanna: Tänään ohjelmassa oli pitempi peruskestävyys harjoitus, joka sisälsi hiihtoa ja juoksua yhteensä 3 tuntia.
Fanni: Noh tänään oli aamulla klo 8 fysiikkaharjoitus ja sitten kouluun liikunnan sivuaineeseen josta taas pariksi tunniksi urheiluopistolle lajiharjoituksiin. Normaalisti viikolla on kolmet aamutreenit ja viisi iltatreeniä ja viikonloppuisin pelataan.

Extrakysymys: Masentaako kaamos?
Ella: Tänä vuonna en aio antaa kaamokselle yliotetta!
Sami: Nyt on hyvä syy istuskella sohvalla ja katella telkkaria. Voi poltella enimpään kyrsimiseen vaikka kynttilöitä ja syödä piparia. Eli ei masenna. Ja kivahan se on kun sataa lunta.
Susanna: Ei masenna.
Fanni: Tällä hetkellä aurinko paistaa niin ei masenna ja eipä sitä paljon kerkeä ulos katsomaankaan kun koko ajan on menossa :D


*Lapin urheiluakatemia on Rovaniemellä toimiva oppilaitosten ja yhteistyötahojen verkosto, jonka tehtävänä on urheilijoiden opiskelun ja urheilu-uran tuloksekas yhdistäminen. Urheiluakatemian keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen.


Suurkiitos kyselyyni vastanneille!

t. Ella

Kommentit

  1. Ihan kohteliasta olisi edes mainita kuvaaja jos toisten ottamia kuvia blogin tyyppisissä teksteissä käytetään..

    VastaaPoista
  2. Pahoittelut, lentopallokuvan alalaidassa on kuvaajan nimi, mutta eihän se näy kun noin pieni kuva! Lisään sen kuvatekstiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit