Tavaran murha – eli mitä putosi kyydistä 822 kilometrin matkalla Pohjoiseen

Olen Eetu Jay, eli Eetu Jäppinen. Toisen vuoden luokanopettajaopiskelija. Minä kirjoitan nyt tähän blogiin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tullessa mukanani olivat TV, kapokkipatja, yksi laatikko täynnä CD-levyjä, yksi vinyylilevyjä, yksi elokuvia, kaksi sälälaatikkoa, tyhjä IKEA-taulu, kasaamaton arkku, djembe-rumpu sekä yksi jätesäkki vaatteita. Ajattelin, että muuta en tarvitse: rakentaisin itselleni laudoista pöydän, tuolina toimisi lattia, sohvia tai sänkyjä, saati sitten mattoa ei tarvittaisi.

Yhden ihmisen muuttokuorma soluhuoneen nurkassa (kuvasta puuttuvat kaksi laatikkoa ja patja).

Tavoite oli aloittaa viisinkertaiseksi venytetty jäniksen vuoteni. Muutto 822 kilometrin päähän Helsingistä Rovaniemelle kuulosti ennen kaikkea seikkailulta; ja seikkailulla mukavuustekijät eivät kuulu sankarin reppuun. Tutustuin nopeasti erilaisiin ihmisiin ja kuinka ollakaan, raisut poikamiespäiväni saivat muutamassa päivässä nopean päätöksensä. Toinen jalka asunnossa jätin autuaan koskemattomat muuttosäkit nurkkaan homehtumaan, ja katumusostoksena hankittu matto jäi käyristelemään muovilattialle.

Vuosi kääntyi, ja kaamos alkoi vetää pitkää mustaa huppua pääni ylle.

Koulunkäynti (edulliset lounaat, luentohorros ja venyneet käytäväkeskustelut) alkoi. Silmäluomien off-asennon välttävä harjaantunut luentopilkkijä onkin krooninen kännykänräplääjä. Jos eivät euron vatsanpolttokahvi ja Candy Crush Saga pidä hereillä, niin sitten kannattaa suosiolla jäädä kotiin. Niinhän minä toki teinkin.

Sillä välin, kun kuuliaiset kollegani kuluttivat Castrén- ja Fellman-salien karheita kangaspenkkejä, minä ravitsin kukoistavaa nuoruuttani elokuvilla. Enää en käynyt elokuvissa, vaan elokuvat vain kävivät. Toinen silmä TV-ruudussa, toinen puhelimen IMDB-sovelluksessa kahlasin klassikot halki. Luontoihminen kuitenkin tietää, että kahlatessa kalat uivat karkuun. Samaten uivat ajatukseni. Minusta tuli tyhjäkäynnillä koriseva robotti.

Sitten iPhone iskeytyi asfalttiin. Lukuisia kertoja. Luulen itsetuhoisen laitteen aistineen puolipassiivisen huomioni, eikä siksi enää kestänyt. Masentavaa tietoa kuitenkin seurasi lisää: sain uuden älypuhelimen. Äitini vanha työsuhdeluuri pulahti postiluukusta kuin kutsumaton vieras. Kuitenkin sisäinen zen voitti idin, ja pitkin hampain luovutin silmäteräni tyttöystävälleni.

"Kiitoksia paljon, mutta tulin juuri ajatelleeksi, miten vaarallista on rasittaa itseään liialla omaisuudella.

Aloin hankkiutua eroon ylimääräisestä tavarasta. Elokuvat saivat lähteä. CD:t menivät myyntiin. Ylimääräiset kirjat antikvariaattiin. Vaatteista yli puolet Punaisen Ristin Konttiin. Varsinkin merkkialushousut saivat kadota, sillä jos alushousuissani on miehen nimi, sen on parempi olla omani. Muutto keskustaan sai meidät väkisinkin kuopimaan pois ylimääräiset kermavaahdot.

Mitä kaikkea turhaa onkaan tullut kätkettyä! Tavaroiden piilottaminen on illuusio siitä, että niitä ei ole. Myönnän, että askeesipurkaukseni jäljiltä osa esineistä sai jäädä. Monesti 14 vuorokauden miettimisaika auttaa luopumaan tärkeältäkin tuntuvista muistoesineistä. Sadan tavaran haasteeseen en yltänyt, mutta nyt saivat hyvästit lahjaksi saadut Mariskoolit, kymmenet ekstravillasukkaparit, ja koriste-esineet, jotka vuosia olivat koristaneet varastoni pahvilaatikkojen pohjia. Jäljelle jäi tärkein.

Päästyäni materiaalisäkkini tyhjenevälle pohjalle ja käytyäni useat keskustelut hyvän ystäväni Mikaelin kanssa, tajusin ennen olleeni vanki, nykyään vankikarkuri. 

Televisio jäi, mutta siitäkin olen päättänyt luopua. Mietitäänpä mitä voisin tehdä, jos en käyttäisi televisiota (huomaa sanan käyttää erinomainen rinnastettavuuskelpoisuus päihteisiin): luultavasti lukisin enemmän, urheilisin enemmän, kirjoittaisin enemmän, ja tapaisin ystäviäni enemmän. Mistä muusta elämässä voi olla kyse?

”You’re not your job. You’re not how much money you have in the bank. You’re not the car you drive. You’re not the contents of your wallet. You’re not your fucking khakis. You’re the all-singing, all-dancing crap of the world.” - Chuck Palahniuk, Fight Club

Kirjoittanut,
Eetu Jay


Ville Valtasen työ Kuvailmaisun kehittäminen ja taiteen tuntemus -kurssilta.

Kommentit

  1. Pidän tästä kirjoituksesta. Plussaa Nuuskamuikkusesta!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tarkoitin kirjoittaa: kiitos Ella!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit