"Joten soitelkaa ja nauttikaa idän ihmeestä!"

80-luvun alussa Lapin yliopistolle iskettiin lista eteen: nyt pitäisi Neuvostoliitosta ottaa jotain näistä tuotteista vastaan, vaihtokaupan nimissä. Musiikin didaktiikan lehtori Jukka Enbuska päätti, että no, tulkoot sitten kolme tuollaista Baltika-pianoa. Kun taannoin hänen kanssaan aiheesta höpöttelin, niin voi kuinka kulmat kurtistui, ja syvältä sydämestään hän totesi, ettei nuista pianoista ole sittemmin ollut kuin harmia ja liian paljon kuluja. Baltika kun ei tohdi pysyä vireessä, varsinkaan diskanttialueella. Ja lähtökohtaisesti soitin on vaan huonosti rakennettu.

Baltikan sisukset!

Mutta baltikoista ja monesta muusta opin paljon viime viikon keskiviikkona, kun pianonvirittäjä Jorma Mäntylä laittoi rotkolla sijaitsevan Baltikapianon kuntoon. Ilmeisesti tämä meidän Baltika-yksilö ei ole suinkaan pahimmasta päästä, jotkut tapaukset ovat vielä toivottomampia. Mutta kyllä siinä sai pianonvirittäjä muutaman vasaran liimata liitoksiinsa, todettuaan, ettei niissä ollut alkujaankaan ollut liimaa - että sellaista työnlaatua idästä. Jorma ihmetteli, kuten moni muukin, että kuinka voi olla että Venäjältä tulee huippupianisteja, kun heidän pianonsa ovat näin heikkoa tekoa. Muutamien koskettimien puuosat hiertää toisiiaan ja nitisee soittaessa. Koskettimisto on erittäin epätasainen, säädöistä huolimatta. Mitä vielä, toisiksi matalimman D-vasaran jousi meni poikki. Kyseessä oli ensimmiänen, 25 vuotta ammatissaan toimineen pianonvirittäjän, todistama vastaava tapaus.

Baltikan koneisto

Pianotilanne Lapin yliopistolla on muutoin kohtalaisen hyvä. Harmikseni muuton yhteydessä yliopisto päätti hankkia opiskelijoiden harjoittelukäyttöön sähköpianoita. Päätös on täysin perusteltu, sillä F-talon kellarin läpi rymyää joka vuosi satoja pianonhakkaajia, eikä vireessä pitäminenkään mitään halpaa lystiä ole.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että piano on kielisoitin ja tästä syystä en käytä sähköpianoa. Haluan tuntea kielen ja kaikupohjan resonanssin pedaalin kautta jaloissa ja koskettimien kautta sormissani. Kokeilin äskettäin "sähköpianoa" ja se kertakaikkiaan jättää kylmäksi, kun puuttuu kehollinen tuntuma ääneen. Myöskään kaiuttimien kautta korviin kantautuva ääni ei ikinä ole yhtä rikas ja vivahteikas, kuin varsinaisesta pianosta syttyvä, joka on sentään rakennettu puusta ja metallista.

Ja tässä kohtaan mainittakoon, että minun korva- ja kehoarvioini perusteella tuo rotkon Baltika pieksee upouudet Yamahat F-siiven  kellarissa. Baltikassa on kertakaikkiaan parempi saundi, vaikka kuinka rosvo onkin soittaa. Ainoastaan F-siiven Kawai pieksee kaikki edellämainitut, siinä on mahtava saundi ja hyvä kosketus.

Miten tämä kaikki liittyy kuvataidekasvatukseen? No siten, että tämä opettajanalku haaveilee joskus vielä pätevöityvänsä sivuaineopiskelijana myös musiikin opettajaksi, meidän opiskelijoilla kun on kaksi kiintiöpaikkaa Ouluun musiikkikasvatuksen sivuaineeseen. Mutta ovet ovat raskaat ja niiden läpäiseminen vaatii ankaraa treeniä. Kesällä sormet käy, kun näpyttelen (osa-aika työn ohella) vuoroin koneella gradua ja vuoroin loihdin baltikallani kuuluviin ja tuntuviin kaikenlaista kutkuttavaa. Tule jo, kesä!

Kommentit

  1. Anna soida, lentoon, legatostaccatomoderatoFortefortissimo!

    VastaaPoista
  2. Kyllä! Baltika onkin löytänyt useita uusia pimputtajia sitten pianoavajaisten. Syksyllä vaan samaan malliin lisää soitantaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit