Metalandia - kuvausreissusta näyttelyhumuun!

Viime lokakuussa kirjoitin valokuvausopinnoista metalliromupihalla. Ken olisikaan arvannut, että tuosta yhden päivän valokuvausreissusta olisi vielä kasvanut jotain näin suurta ja huikeeta! Viime viikon maanantaina avattiin nimittäin Rovaniemen kaupungintalolla kahden viikon mittainen "Metalandia" ryhmänäyttely, jossa esittelimme kurssin puitteissa luotuja teoksia!

Näyttelyn avajaisista.

Kaikenkaikkiaan metalliromupiha oli haastava paikka kuvata, sillä siellä oli kerrassaan niin valtavan paljon kaikkea. Toisaalta romupihalta sitten löytyikin jokaisen silmään jotain, ja näinpä näyttelyn kokonaisuus tarjoaa paljon mielenkiintoista katsottavaa, sillä teokset ovat keskenään hyvin erilaisia. Teokset herättävät myös pohtimaan kierrätystä, romun valtavaa määrää ja materian uudelleen syntymistä.

Mutta siitä näyttelyhumusta. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja niinpä minun vastuulleni jäi näyttelyn koordinointi. Siinä sitten kaiken muun elämän ja töiden ja koulujen ohessa yhtäkkiä sukelsimme viikon mittaiseen näyttelypsykoosiin, jossa ilta toisensa jälkeen kului rotkon printteriluokassa. Kuvat piti valita, niitä piti käsitellä, piti tulostaa ja kokeilla ja pohtia, minkä kokoisena haluaa näyttää minkäkin kuvan. Matkan varrelle mahtui kaikenlaista. Pahin takaisku oli, kun printterin punainen printtipää ja muste alkoivat vastustamaan koko hanketta. Onneksi saimme vielä perjantaina ennen avajaisia huoltomiehen paikalle ja homma hoitui sillä.

Pohjustustekniikkakin oli monelle uusi, mutta yllättävän kivasti se hoituikin. Tulostimme ensin kuvat Canonin Satin 240g photo paperille, joka oli aivan ihanan näköistä. Saimme muuten näyttelyä varten sponssirullan Polar Office Oy:ltä, mikä oli aivan huikeeta, kiitos heille siitä! Tulostetut kuvat kiinnitimme kapalevylle aivan järettömän järeällä liimalla, jota myös messuliimaksi kutsutaan. Hyvin se piti ja pysyi! Sitten piti vielä mattoveitsellä taistella reunat suoriksi ja siistiksi. Tämä onnistui aina välillä, ja toiste sitten taas huudettiin ja hyväksyttiin, että vielä pitää vähän harjoitella tätäkin asiaa.

Käyppä siis vielä tällä viikolla eli perjantaihin 21.2.2014 mennessä tsekkaamassa näyttely kaupungintalolla (esim. sen jälkeen kun olet syönyt siinä vieressä virastotalon huikean opiskelijahintaisen lounaan).

Ja ei hätiä, jos et kaupungintalolle ehdi - sama näyttely nähdään myös Rotkon Galleria Kajo 1: ma 10.3. - pe 27.3.2014. Tervetuloa avajaisiin ma 10.3.2014 klo 18!

Kommentit

Suositut tekstit