"Neiti Oikis! How`s life?"
Kuinka paljon voi noin pieni koodi ystävältä ilahduttaa! Paljon,
paljon, paljon! Junan tuomalle Lappiin opiskelemaan hakeutuminen saattaa
tehdä sen, että sosiaalinenelämä jakautuu kahtia. On A) etelän
sosiaalinenelämä ja B) pohjoisen sosiaalinenelämä. Alkuun kestää hetki,
että B) muovaantuu. A).n ylläpidosta taas tulee toisinaan otettua hieman
paineita. Mutta kun viettää näin kaukana juurista tarpeeksi kauan,
ymmärtää todella sen, että suhteessa on aina kaksi osapuolta. Se on
hieno oivallus.
Ainakin kohdallani olen tavannut täällä valtavan paljon ihania tyyppejä, aidoimmillaan. Monilla on täysin sama tilanne kuin minulla; etelän sosiaalinenelämä on kauempana. Jos täällä käy työssä tapaa helpommin paikallisia, hassua kyllä, on jako silti ainakin tapaamillani täällä syntyneillä usein täysin sama kuin meillä etelänbirdeillä; parhaita ystäviä ja sukua on valahtanut paljon eteläämpään. Toisaalta, olen huomannut, että sellaiset todelliset ihmissuhteet, jotka on tarkoitettu kestämään niin ne kyllä kestävät tämän välimatkan. Laskin kerran tuossa syksyllä Helsinkiin välimatkaksi noin 800 kilometriä, puhelimella ei kahdeksaa sekuntiakaan. Kotiin Kuopioon tuo etäisyys on oikeasti reilu 400km, mutta raiteet ovat niin mutkittain, että ymmärtääkseni niitä myöten mennään lähemmäs kuutta sataa. Maantieteilijä en ole, enkä myöskään ole hetkeen näitä järisyttäviä faktoja tarkistanut, älä siis lue turhan totisena.
Näin pohtiessani etelän sosiaalinenelämä on paljon tiivistynyt, jotkin ystävyydet on jääneet sen kummemmitta syittä pois. Etäisyyttä on ollut liikaa. Mitä ainakin minä olen täällä tarvinnut paljon, on sosiaalinenmedia ja rakas puhelin. Yhden olen tekstannut ja puhunut hajalle, toinenkin jo pikkuisen oireilee. Pakkasessa kävellessä puhuminen on hyvä tulikoe luurin kuin luurin todelliselle suorituskyvylle.
Jos nettiyhteys ei toimi minua edelleen alkaa, ei enää suorilla itkettää, mutta ahdistaa. Olen siis pikkuisen koukussa, mutten sanoisi etelän sosiaaliseen elämään vaan sosiaaliseenelämään ylipäätään. Puhun tälle korkeudelle epätyypillesen paljon ja toisinaan se saa porukkaa shokkiin. Onneksi aina voi soittaa etelän hölöttäjille, vaikka keskellä yötä.
Yliopistolla poriseminen on vaivatonta ja siihen usein menee runsaasti aikaa. Viime syksystä lähtien mulla on ollut tosi vähän pakollista opetusta ylpällä, siksi olen kotihiireillyt paljon. Oikiksen opiskelu on aika yksinäistä hommaa, jos sitä itse lukemista vain tarkastellaan. Työtä sitten taas joskus on vaikeampi tehdä, jos ei enää osaa tutkinnon jälkeen keskustella muiden kuin pykälien kanssa. Molemmille sosiaalisilleelämille siis iso peukku!
Tämä voi kuulostaa tosi oudolta kirjoitukselta, mutta sielunsiskot ja veljet ymmärtää. Sinäkin joka luet sitä upouutta päästärikirjaa niin nostappa kytkintä ja väännä sitä vaihdekeppiä yks ylöspäin..3 monts left..ja sen jälkeen pääset uusiin sosiaalisenelämän ulottuvuuksiin kiinni! JIHAA! ;)
Blogihali!
<3.SS
Ainakin kohdallani olen tavannut täällä valtavan paljon ihania tyyppejä, aidoimmillaan. Monilla on täysin sama tilanne kuin minulla; etelän sosiaalinenelämä on kauempana. Jos täällä käy työssä tapaa helpommin paikallisia, hassua kyllä, on jako silti ainakin tapaamillani täällä syntyneillä usein täysin sama kuin meillä etelänbirdeillä; parhaita ystäviä ja sukua on valahtanut paljon eteläämpään. Toisaalta, olen huomannut, että sellaiset todelliset ihmissuhteet, jotka on tarkoitettu kestämään niin ne kyllä kestävät tämän välimatkan. Laskin kerran tuossa syksyllä Helsinkiin välimatkaksi noin 800 kilometriä, puhelimella ei kahdeksaa sekuntiakaan. Kotiin Kuopioon tuo etäisyys on oikeasti reilu 400km, mutta raiteet ovat niin mutkittain, että ymmärtääkseni niitä myöten mennään lähemmäs kuutta sataa. Maantieteilijä en ole, enkä myöskään ole hetkeen näitä järisyttäviä faktoja tarkistanut, älä siis lue turhan totisena.
Näin pohtiessani etelän sosiaalinenelämä on paljon tiivistynyt, jotkin ystävyydet on jääneet sen kummemmitta syittä pois. Etäisyyttä on ollut liikaa. Mitä ainakin minä olen täällä tarvinnut paljon, on sosiaalinenmedia ja rakas puhelin. Yhden olen tekstannut ja puhunut hajalle, toinenkin jo pikkuisen oireilee. Pakkasessa kävellessä puhuminen on hyvä tulikoe luurin kuin luurin todelliselle suorituskyvylle.
Jos nettiyhteys ei toimi minua edelleen alkaa, ei enää suorilla itkettää, mutta ahdistaa. Olen siis pikkuisen koukussa, mutten sanoisi etelän sosiaaliseen elämään vaan sosiaaliseenelämään ylipäätään. Puhun tälle korkeudelle epätyypillesen paljon ja toisinaan se saa porukkaa shokkiin. Onneksi aina voi soittaa etelän hölöttäjille, vaikka keskellä yötä.
Yliopistolla poriseminen on vaivatonta ja siihen usein menee runsaasti aikaa. Viime syksystä lähtien mulla on ollut tosi vähän pakollista opetusta ylpällä, siksi olen kotihiireillyt paljon. Oikiksen opiskelu on aika yksinäistä hommaa, jos sitä itse lukemista vain tarkastellaan. Työtä sitten taas joskus on vaikeampi tehdä, jos ei enää osaa tutkinnon jälkeen keskustella muiden kuin pykälien kanssa. Molemmille sosiaalisilleelämille siis iso peukku!
Tämä voi kuulostaa tosi oudolta kirjoitukselta, mutta sielunsiskot ja veljet ymmärtää. Sinäkin joka luet sitä upouutta päästärikirjaa niin nostappa kytkintä ja väännä sitä vaihdekeppiä yks ylöspäin..3 monts left..ja sen jälkeen pääset uusiin sosiaalisenelämän ulottuvuuksiin kiinni! JIHAA! ;)
Blogihali!
<3.SS
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.