Uusi opiskelijaelämää-oikkari-bloggari esittäytyy

Moikka moi!


Olen uusi bloggaaja Salla Sofia, teitä viime vuoden kirjoituksillaan ilahduttanen Sinin oikkari-kollega. Jatkan
siis Sinin saappaissa. Saa nähdä ovatko suuruudeltaan sopivat täytettäviksi, otan haasteen vastaan!

 Kerron nyt hiukan itsestäni, jotta blogia on mukava teidän lueskella. Samalla kirjoitan pikkuisen oikikseen hakemisesta.

Olen toisen vuoden oikkari, pikkaisen kolmannella vuosikymmenennellä iältään.Oikikseen hain kahdesti ja pääsin sisään (luonnollisesti) toisella kertaa. Oikis oli minulle ainut vaihtoehto. Ylioppilas-keväänä arvatenkin aika loppui pääsykokeeseen valmistautuessa kesken. Kukin lukee tyylillään, mutta itse tarvitsen monia lukukertoja muistaakseni valtavan määrän nippelitietoa ulkoa. Sitä nippeliä ilman ei oikikseen sisään mennä. Kerran se kirpaisee ja muutama "menetetty" kevät elämässä on suuhteessa hyvin pieni aika.Unelmien eteen täytyy tehdä työtä. Nuorena ja hulluna 18-vuotiaana laitoin hakupapereihin vain yhden vaihtoehdon, se oli Lapin yliopiston oikeustieteen tiedekunta. Toisin kuin useat muut, hain siis suoraan Lapin yliopistoon. Olin käynyt Rovaniemellä kerran elämässäni ennen tänne tuloa. Olen kotoisin Kuopiosta, jonne juna täältä kulkee seitsemän tuntia.Ne seitsemän tuntia ovat tehokasta lukuaikaa, tarvitaan vain topakat korvatulpat ja kun korviin alkaa tarpeeksi koskea niin kuulosuojaimet kehiin. Itse sain ihanalta Äidiltäni lahjaksi pinkit baby-kuulosuojaimet. Noloa tai ei, niillä rautateillä matkaan :)

 Vaikka pelkkä yksi hakukohde toimii oikein mahtavana motivaattorina pääsykokeisiin lukuun, suosittelen sinua opintoihin hakeutuva keksimään myös plan B.n, miksei C.n ja D.n. Yliopistoista ja ammattikorkeista löytyy aloja, joille vasemmallakin kädellä taikka pelkillä papereilla voi ainakin hyvä oppilas päästä sisään. Tälläinen paikka on mainio tuki ja turva varsinkin opintotuen saannin kannalta, sinun pyrkiä kohti varsinaista unelma-alaasi. Ja tämä vinkki mitenkään alas arvostamatta muita tiedekuntia...kyse on  vain puhtaasti siitä pisteytetäänkö pääsykokeessa lähtöpisteiksi esimerkiksi neljä parasta ainetta vaiko äikkä, pitkäkieli, lyhytkieli sekä matikka ja yksi reaali taikka taas ammattakorkeakoulujen tapaan lukion päättötodistuksen keskiarvo. Siis taktikointia peliin kaverit! Toisena keväänä käytin taktiikkaa itsekin ja olisin päässyt opiskelemaan tänne Lapin yliopistoon myös johtamista. HUOM: Muista kuitenkin yhden korkeakoulupaikan-sääntö, voit vastaanottaa vain yhden paikoista. Malta siis odottaa kaikkien hakujesi tulokset. Lapin yliopistoa suosittelen lämpimästi. Täällä on meillä on tiivis porukka; tutustut opiskelija-kollegoihisi melkein väkisin.

Meidän oikeustieteen pääsykoe on kesäkuun puolen välin paikkeilla. Jos tänne haikailee niin täytyy olla valmis hukkamaan kevät sekä osa kesästä. Tai ainakin sitä kokemuksesta sydämestäni suosittelen! On paljon mukavampi ottaa voitto taikka tappio vastaan kun tietää tehneensä parhaansa. Tunnen erään maailman viisaimman miehen ja hän tuppaa sanomaan näin: "Kun tekee aina parhaansa, se riittää." Ja näin on muuten minunkin mielestä näppylät! Ekana keväänä ehdin alkaa lukea päästäriin huhtikuussa. Muutin silloin Ouluun osallistuakseni valmennuskurssille. Oulu oli hieno kaupunki kokea, mutta valmennuskurssi ei ollut
paras mahdollinen. Ja valmennuskurssien laatu riippuu järjestäjästä. Niitä minun ei tule tässä blogissa mainostaa, mutta pidä silmäsi auki ja älä välttämättä kuuntele massa-radiota vaan puskaradiota!

Valmennuskurssille osallistuminen ei ole sisäänpääsyn edellytys. Keväänä, jona sisään pääsin, en käynyt valmennuskurssia vaan käytin aikalailla valehtelematta kaiken aikani lukemiseen..jopa niin, että luin ehkä liikaakin. Muista myös levätä..vaikka ihan lopussa ehkä kannattaa kuitenkin kirittää! Lapin yliopiston oikeustieteen pääsykoekirjat uudistuvat joka vuosi ja ohjeet niiden tilaamiseen löytyvät yliopiston netti-sivuilla napsauttamalla pääsykoekirjat-sanaa pääset sinne. Voit lueskella ennen uusien painosten ilmestymistä vanhoja painoksia, mutta tee se löysin rantein ja ÄLÄ pänttää niitä. Pänttää uudet. Sain 2011 kirjat kätösiini maaliskuun 2011 alussa ja siitä lähtien niitä kulutin siten, että ne nyt näyttävät "kohtuullisen" hupaisilta. Tiedekunnan sivuilta näet myös vanhat valintakoekysymykset.

Tässä pieni puheenvuoro startiksi. Ehkä palaan aiheeseen tuonnempana, kommentoimalla voit kysyä. Jos muutoin haluat katsella kuvia yms. oikkarien touhuista täällä Lapin yliopistossa niin meidän ainejärjestö on Artikla, nimeä klikkaamalla löydät kaikenlaista hauskaa tutkittavaa! :)


Tsemppiä ja hymyä viikkoon!



<3: SS

Kommentit

  1. Hei, Salla Sofia, ja kiitokset hyvästä blogitekstistäsi!

    Minä hain myös suoraan Lapin oikikseen, vaikka ensin olin kyllä suunnitellut Turkuun hakemista. Pääni kuitenkin kääntyi erään kansanopiston oikeustieteen linjalla, jossa meillä oli aivan mahtava opettaja, joka oli itse Lapin oikeustieteellisestä valmistunut (valitettavasti kyseinen kaveri on lopettanut jo opetushommat ja siirtynyt muihin tehtäviin). Valintaani en ole kyllä katunut hetkeäkään (okei, ehkä joskus pimeimpinä talven aamuina :P).

    Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että valmennuskurssi ei ole sisäänpääsyn ehdoton edellytys - ainakaan kaikille. Usein siitä on kuitenkin paljon hyötyä varsinkin opiskelijoille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta oikeustieteistä. Itse ainakin koin, että motivaationi kasvoi hyvän valmennuskurssin ja erityisesti innostavan opettajan ansiosta. Sainkin pääsykokeessa 70/80 pistettä, mihin uskon myös valmennuskurssilla olleen oma osuutensa.

    Valmennuskursseissa on tosin se ongelma, että opiskelijan on vaikea valita eri kurssijärjestäjien välillä. Olen samaa mieltä kanssasi myös siinä, että kannattaa kuunnella puskaradiota ja kysellä aikaisempien vuosien kurssilaisten kokemuksista. Itse olen myös opettanut valmennuskursseja jo useina vuosina, ja ensi keväänä pidän taas kurssit Lapin oikikseen. Käyhän tsekkaamassa uudet sivut osoitteessa: http://oikeustiedevalmennus.com/

    Kuten itsekin mainitsit, meillä kaikilla on hieman erilaiset tavat oppia. Itse kulutin valintakokeeseen valmistautumisessa (etenkin sen loppuvaiheilla) eniten kirjatiivistelmiä enkä niinkään itse kirjoja. Tällöin tiivistelmien tulee kuitenkin olla laadukkaat ja kattavat, ettei mitään tärkeää jää lukematta.

    Haluan myös toivottaa tsemppiä uusille hakijoille! Teillä on pitkä, mutta toivottavasti antoisa kevät edessä. :)

    VastaaPoista
  2. Moi, huomaan kommentin tosi ajoissa (näistä ei tule ilmoitusta)! Sen on hakijat varmasti jo aiemmin huomanneet..näillä postauksilla on tosi hyvin lukijoita. Olen samaa mieltä valmennuskurssin hyödyllisyydestä. Kuitenkin aikaa kannattaa päästäri-keväänä käyttää vain asiantijuudella rakennettuun kurssiin..sellainen käymäni kurssi ei ollut. Tuli hyviä tipsejä, mutta materaalien ja sisällön osalta kurssi oli ajanhukkaa. Siksipä tosiaan mahdollista kurssia valitessa syytä kiinnittää huomio järjestäjän omiin taustoihin. Oikea tausta luo asiantuntijuuden ja uskon sen taas olevan avain hyvään kurssiin ja pääsykoemenestykseen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit