Hungry for...what?
Olenpa tässä viime aikoina potenut melkoista eksistentiaalista ahdistusta maailman nykytilasta. Mikä on modernilla ihmisellä, kun ei mistään ole puutetta vaan päin vastoin tässähän eletään käsittämättömässä yltäkylläisyydessä. Silti, masennus ja uupumus ovat kasvaneet räjähdysmäisesti ja invalidisoivat yhä enemmän työikäisiä ihmisiä. Missä vika?
Nykyihmisen ongelmana mahtaa olla juurikin tuo edellä mainitsemani yltäkylläisyys, ja asioiden itsestäänselvyys. Tuskin osaamme enää kuvitella aikaa ilman kännyköitä, tietokoneita, pikaruokaloita ynnä muita mukavuuksia. Toisin sanoen: ihmiselämästä on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Vanhemmat sukupolvet muistavat vielä ajan, jolloin kaikesta oli puutetta, ja ehkä he osaavatkin arvostaa asioita hieman eri tavalla kuin me, nuoremmat ikäluokat. On niin kovin helppoa unohtaa, että tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset maailmassa elävät köyhyydessä ja näkevät nälkää, ja samalla me itse heitämme ruokaa roskiin sekä kuormitamme Maata moninkertaisesti sen kapasiteettiin verrattuna. Sietäisimme hävetä.
Yltäkylläisyydellä on kuitenkin hintansa: jotta voisimme koko ajan kehittyä eteenpäin, tarvitsemme lisää resursseja (mm. taloudellisia ja teknologisia). Tehokkuus on trendikästä, ja se näkyy lähes kaikkialla; kouluissa, työpaikoilla, politiikassa sekä inhimillisessä vuorovaikutuksessa. Tuloksia on saatava mahdollisimman paljon, mahdollisimman pienillä kustannuksilla mahdollisimman nopeasti. Ei ihme, jos tällainen alkaa jossain vaiheessa nyppiä. Onko enää aikaa tai paikkaa pysähtymiselle? Voisin tässä kohtaa siteerata Thomas Hobbesia, joka on sanonut kutakuinkin seuraavaa: " Elämä on yksinäinen, köyhä, ruokoton, eläimellinen ja lyhyt". Tällaisena se todella näyttäytyy 2000-luvulla, ja tuntuukin siltä, että ainoat sallitut ismit ovat individualismi ja materialismi (sen kirjaimellisessa muodossa). Ihminen on kadottamassa jotain ihmisyydestään.
Kaiken keskellä tuntuu siltä, että elämän perustavanlaatuiset laatutekijät ovat kärsineet kovien arvojen voittokulun keskellä. Esimerkiksi toisten ihmisten läheisyys on kokenut inflaation, väittäisinpä näin. Ihmiset eroavat yhä useammin, ja usein sellaisista syistä, jotka voitaisiin korvata. Läheisyydelle ja ihmissuhteille asetetaan kuitenkin korkeita vaatimuksia, niissä ei haluta kokea stressiä eikä pettymyksiä esimerkiksi stressaavan työelämän tai opiskelun lisäksi. Niinpä on usein helpompaa erota, mikäli parisuhteessa kokee pettymyksiä tai jos se ei vastaa odotuksia.
Koska muistat viimeksi nauttineesi jostain, josta sinun ei tarvinnut maksaa mitään? Mie muistan. Istuin kotonani Kittilässä talomme terassilla, ja katselin kevään etenemistä. Jäällä näkyi pari kurkea, ja bongasinpa päivää aiemmin 7 joutsenta lentämässä. Materiaalinen onnellisuus korvaa valitettavan usein tällaiset kokemukset, mutta ostosten aiheuttama huuma ei kestä kovin kauaa. Sen sijaan elämän pienistä asioista nauttiminen ja tämän mentaliteetin omaksuminen kantaa huomattavasti pidemmälle. Meillä olisi totisesti jotain opittavaa sadan vuoden takaisilta suomalaisilta: kiitollisuutta. Vaikka olot olivat huomattavammasti vaatimattomammat ja jopa kurjat, he muistivat olla kiitollisia siitä, mitä heillä jo oli.
Tulipas tästä muuten melko epäjohdonmukainen sekasotku, mutta ajatusten virtaa ei voi kahlita. Onneksi en ole tentissä :D
Nykyihmisen ongelmana mahtaa olla juurikin tuo edellä mainitsemani yltäkylläisyys, ja asioiden itsestäänselvyys. Tuskin osaamme enää kuvitella aikaa ilman kännyköitä, tietokoneita, pikaruokaloita ynnä muita mukavuuksia. Toisin sanoen: ihmiselämästä on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Vanhemmat sukupolvet muistavat vielä ajan, jolloin kaikesta oli puutetta, ja ehkä he osaavatkin arvostaa asioita hieman eri tavalla kuin me, nuoremmat ikäluokat. On niin kovin helppoa unohtaa, että tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset maailmassa elävät köyhyydessä ja näkevät nälkää, ja samalla me itse heitämme ruokaa roskiin sekä kuormitamme Maata moninkertaisesti sen kapasiteettiin verrattuna. Sietäisimme hävetä.
Yltäkylläisyydellä on kuitenkin hintansa: jotta voisimme koko ajan kehittyä eteenpäin, tarvitsemme lisää resursseja (mm. taloudellisia ja teknologisia). Tehokkuus on trendikästä, ja se näkyy lähes kaikkialla; kouluissa, työpaikoilla, politiikassa sekä inhimillisessä vuorovaikutuksessa. Tuloksia on saatava mahdollisimman paljon, mahdollisimman pienillä kustannuksilla mahdollisimman nopeasti. Ei ihme, jos tällainen alkaa jossain vaiheessa nyppiä. Onko enää aikaa tai paikkaa pysähtymiselle? Voisin tässä kohtaa siteerata Thomas Hobbesia, joka on sanonut kutakuinkin seuraavaa: " Elämä on yksinäinen, köyhä, ruokoton, eläimellinen ja lyhyt". Tällaisena se todella näyttäytyy 2000-luvulla, ja tuntuukin siltä, että ainoat sallitut ismit ovat individualismi ja materialismi (sen kirjaimellisessa muodossa). Ihminen on kadottamassa jotain ihmisyydestään.
Kaiken keskellä tuntuu siltä, että elämän perustavanlaatuiset laatutekijät ovat kärsineet kovien arvojen voittokulun keskellä. Esimerkiksi toisten ihmisten läheisyys on kokenut inflaation, väittäisinpä näin. Ihmiset eroavat yhä useammin, ja usein sellaisista syistä, jotka voitaisiin korvata. Läheisyydelle ja ihmissuhteille asetetaan kuitenkin korkeita vaatimuksia, niissä ei haluta kokea stressiä eikä pettymyksiä esimerkiksi stressaavan työelämän tai opiskelun lisäksi. Niinpä on usein helpompaa erota, mikäli parisuhteessa kokee pettymyksiä tai jos se ei vastaa odotuksia.
Koska muistat viimeksi nauttineesi jostain, josta sinun ei tarvinnut maksaa mitään? Mie muistan. Istuin kotonani Kittilässä talomme terassilla, ja katselin kevään etenemistä. Jäällä näkyi pari kurkea, ja bongasinpa päivää aiemmin 7 joutsenta lentämässä. Materiaalinen onnellisuus korvaa valitettavan usein tällaiset kokemukset, mutta ostosten aiheuttama huuma ei kestä kovin kauaa. Sen sijaan elämän pienistä asioista nauttiminen ja tämän mentaliteetin omaksuminen kantaa huomattavasti pidemmälle. Meillä olisi totisesti jotain opittavaa sadan vuoden takaisilta suomalaisilta: kiitollisuutta. Vaikka olot olivat huomattavammasti vaatimattomammat ja jopa kurjat, he muistivat olla kiitollisia siitä, mitä heillä jo oli.
Tulipas tästä muuten melko epäjohdonmukainen sekasotku, mutta ajatusten virtaa ei voi kahlita. Onneksi en ole tentissä :D
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.