Studia-messujen jälkimainingeissa

Studia- messuilta kotiuduttu takaisin Pohjoiseen. Tämän viikon keskiviikkona ja torstaina olin muiden messu-esittelijöiden kanssa kertomassa Helsingin Messukeskuksessa abiturienteille ja muillekin Lapin Yliopiston tarjoamista koulutusmahdollisuuksista.


Ei mitenkään yllättävää ollut, mutta oikeustieteiden ja taiteiden tiedekunta kiinnostivat eniten. Molemmista tiedekunnista oli kaksi opiskelijaa kertomassa opiskelusta. Yhteiskuntatieteitä ja kasvatustieteitähän pystyy lukemaan niin monessa muussakin yliopistossa. Siitä huolimatta meidän yliopisto kiinnosti myös näissä, joten näistäkin tiedekunnista tulleet esittelijät pääsivät myös kovasti juttelemaan ständille pysähtyneille. Itsellä kurkku oli yleensä kuiva jo ennen lounastaukoa lähes taukoamatta puhumisesta. Koinpa jopa messujen aikana tilanteen että taiteiden opiskelijat olivat molemmat varattuja ja huomasin seisovani osastolla olevan vitriinin ääressä esittelemässä taiteiden opiskelijoiden tekemiä töitä. Ehkä minussa heräsi sillä hetkellä pieni taiteilija sisälläni analysoidessa ruskeaa nahka- ja poronluusta tehtyä laukkua ja upeita laseja, joiden pohjaan oli kuvattu maisema Pohjoisnavasta avaruudesta kuvattuna. Onneksi toinen taiteiden opiskelija vapautui pian ja tuli pelastamaan minut tilanteesta.


Olin hieman yllättynyt kuitenkin siitä, kuinka niin moni pääkaupunkiseutulainen oli jo päättänyt itse että hakee Lappiin. Tuon parin päivän aikana tuli pohdittua Rovaniemen ja Lapin yliopiston hyviä puolia.

Ehkä osa heistä, jotka tietävät että hakevat Lappiin, hakevat sellaista niin sanottua uutta alkua. Oikeustieteissä ja taiteissahan suurin osa tulee muualta. Hyvin harva on alun perin Rovaniemeltä. Muistan ainakin omat ensimmäiset viikot kun lähes kenelläkään ei ollut valmiina kavereita, paitsi tietty ne, joihin oli jo tutustunut valmennuskursseilla ja kaikki olivat avoimin mielin tutustumassa uusiin ihmisiin. Ensimmäiset viikot olivat kyllä ihan huippuja ja olo oli niin tervetullut Rovaniemelle ja Artiklaan kuin olla ja voi. Ei ole pelkoa siitä, että ei saisi kavereita. Samassa tiedekunnassa aloittaneet ovat monesti samanhenkisiä keskenään.

Osalla varmasti on taas herännyt halu Lappiin sen eksoottisuuden vuoksi. Rovaniemellähän on mitä mainioimmat ulkoilumahdollisuudet ihanassa Lapin luonnossa ja välimatkat Lapin hiihtokeskuksiin ovat lyhyet. Opiskelijoiden Sporttipassilla (25 euroa vuosi) pääsee myös liikkumaan kaupungin kuntokeskuksiin. Lapin pääkaupunki Rovaniemi on hyvin kansainvälinen kaupunki varsinkin joulunaikaan.

Lapin yliopistoon hakemista voi perustella myös muutoin. Meillä jokainen halukas pääsee vaihto-opiskelijaksi. Se ei ole täysin selvää välttämättä suuremmissa yliopistoissa.

Opiskelijat pääsevät myös hyvin vaikuttamaan. Yliopistomme on sen verran pieni, että on paremmat mahdollisuudet päästä esimerkiksi ainejärjestöjen hallituksiin ja muihin luottamustehtäviin kuin yliopistoissa joissa on tuplaten tai triplaten opiskelijoita ja saman verran luottamustehtäviä.

Yliopiston pienuudesta johtuen myös opetusryhmät ovat pienempiä ja opetus yksilöllisempää. Oikeustieteissä on tietenkin aineopinnoissa massaluentoja, joissa on 100- 150 opiskelijaa, mutta muissa tiedekunnissa tuo yksilöllinen opetus toteutuu paremmin.

Voidaan ajatella, että Rovaniemi on kaukana. Onhan se kieltämättä maantieteellisesti, mutta lennot ovat nykyään tosi halpoja ja Helsinkiin pääsee tunnissa. Yöjuna puksuttaa myös Oulun ja rannikon kautta Tampereelle ja Helsinkiin. Matkakaan ei tunnu pitkältä kun laittaa illalla nukkumaan Rovaniemellä ja herää kotikaupungissaan.

Oikeustieteiden tiedekunnan hyviin puoliin voi mainita sen, että meiltä valmistuu keskimäärin viidessä vuodessa kun Turussa aika on 5,7 vuotta ja Helsingistä valmistuu kuudessa vuodessa. Johtuu isoksi osaksi siitä, että meillä saa keskittyä itse opiskeluun paremmin kuin eläminen on halvempaa ja on edes mahdollisuus pärjätä opintorahalla. Rahankäyttö on tietenkin itsestä kiinni, mutta meillä ei mene koko opintoraha 20 neliön yksiöön yliopiston vieressä.

Lapin oikeustieteiden hyvinä puolina voi tietenkin pitää myös sisäänottomääriä. Kun osaa kirjat erittäin hyvin, niin on todennäköisempää päästä meille kuin kahteen muuhun maamme oikikseen ihan vain siksi että aloituspaikkoja on saman verran kuin esimerkiksi Turussa, mutta hakijoita muutama sata vähemmän. Erittäin hyvin kirjat osaavia on muualla niin paljon enemmän kuin aloituspaikkoja, joten se ei välttämättä yksinkertaisesti riitä vaikka osaisit kirjat kuinka hyvin. Se on pitkälti tuurista kiinni tuossa tilanteessa että kuka ylittää juuri ja juuri pisterajan ja kuka jää paria pistettä vaille. Meille kun on vähemmän hakijoita, niin on myös vähemmän niitä jotka osaavat kirjat erittäin hyvin. Mutta toisin kuin ehkä ajatellaan, niin ei Lapin oikikseen kuitenkaan todellakaan niin vain kävellä sisään kuin moni voisi ajatella noista sisäänottomääristä. Valintakokeissa vaaditaan tarkkoja vastauksia ja vähällä lukemisella tai panostamatta kunnolla ei ole mitään mahdollisuuksia saada reilusti yli puolia vaadittavista pisteistä. Joten asenteella että ”lähden ihan vain kokeilemaan lukematta” ei todellakaan pääse sisälle. Työtä vaaditaan ihan yhtä kovasti kuin muihinkin oikiksiin hakiessa, mutta osaamalla kirjat on todennäköisempää päästä sisään.

Tulipas kehuttua .. :) Olisi kiva jos opiskelijat tai muutkin kommentoisivat omia näkemyksiään miksi kannattaa hakea Rovaniemelle.

Kommentit

  1. Hei kysyisin sellasta että onko siellä Rollon oikiksessa sillee et abiturienteille annetaan lisäpisteitä muitten perus lähtöpisteiden lisäks?

    t. 2012 kevään abiturientti

    VastaaPoista
  2. Ei valitettavasti anneta enää. Tietenkin ne pisteet olisivat olleet plussaa, mutta kun hallitsee kirjat erittäin hyvin niin pitäisi päästä sisään. Tsemppiä lukemiseen.. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Se julkaistaan mahdollisimman pian.

Suositut tekstit