Opiskelijayhteisö vai tiedeyhteisö? Osa 1
Muutaman viime vuoden aikana olen kuullut puhuttavan, että yliopisto-opiskelijat tulisi saada sitoutettua osaksi akateemista yhteisöä. Ainakin muutamat opettajat ja opiskelijat näin puhuvat. Eli proffat, lehtorit ja muu opetus- ja tutkimushenkilökunta muodostaisivat opiskelijoiden kanssa yhden suuren perheen – Happy family. Yhteisöllisyyden tunne on aika ajoin ollut ihan jotain muuta kuin tiedeyhteisöllisyyden tunne.
Ensimmäisenä opiskeluvuotena sain karun kokemuksen siitä, että opiskelijat ja henkilökunta kuuluvat auttamattomasti eri kasteihin. Olin ensimmäistä kertaa menossa erääseen Amican ravintolaan syömään, silloinen tyttöystäväni mukanani. Haimme salaattia, leipää, juomaa ja ruoaksi makaronilaatikkoa, joka piti käytännössä sahata irti vuoasta. Lisäksi ruoka piti hukuttaa ketsuppiin, että sen möhkälemassan sai edes syötyä. Tämä hämmennys ei kuitenkaan vielä riittänyt, vaan mennessämme pöytään istumaan eräs henkilökunnasta tuli mainitsemaan, että opiskelijat eivät saa ruokailla tällä puolella, sillä tämä on tarkoitettu vain henkilökunnalle. En kyennyt hämmästyksen vallassa sanomaan muuta kuin että tulimme syömään. Edelleen nainen jatkoi: ”No jos syötte nopeasti, niin saatte olla siinä, mutta kellokin on kohta yksitoista ja tänne tulee ruuhka.” Sen päivän jälkeen ylioppilaskunnan ylläpitämä kahvila Lovisa sai sympatiapisteeni. Siellä ei eroteltu Kelan tuella eläviä ja palkansaajia – eikä erotella vieläkään (Tero 2010).
Seuraavana vuonna koinkin yllätyksen. Olimme erään opiskelijakaverin kanssa turhautuneet mediakasvatuksen ja tieto- ja viestintätekniikan kurssien kurssikirjallisuuteen, kun aina puhuttiin vain ja ainoastaan lapsista ja nuorista. Opiskelukaverini kanssa me taasen ajattelimme, että mediakasvatuksesta tulee puhua ei vain lasten vaan myös vanhempien ja isovanhempien kuullen. Ajatuksestamme innostui eräs lehtorimme ja hän ehdotti, että kirjoittaisimme yhdessä pamfletin johonkin tieteelliseen julkaisuun. Mehän pöllämystyimme molemmat ehdotuksesta. Myöhemmin aloimme toteuttaa ajatusta pidemmälle, mutta kaikki eivät pitäneet ajatusta hyvänä. Voiko opiskelija osata kirjoittaa tieteellisen artikkelin? Päätimme, että kyllä voi, ja artikkeli julkaistiin Aikuiskasvatus-lehdessä vuonna 2009. Ensimmäinen tieteellinen julkaisu. Jei! Se oli riemun hetki.
Ensimmäisenä opiskeluvuotena sain karun kokemuksen siitä, että opiskelijat ja henkilökunta kuuluvat auttamattomasti eri kasteihin. Olin ensimmäistä kertaa menossa erääseen Amican ravintolaan syömään, silloinen tyttöystäväni mukanani. Haimme salaattia, leipää, juomaa ja ruoaksi makaronilaatikkoa, joka piti käytännössä sahata irti vuoasta. Lisäksi ruoka piti hukuttaa ketsuppiin, että sen möhkälemassan sai edes syötyä. Tämä hämmennys ei kuitenkaan vielä riittänyt, vaan mennessämme pöytään istumaan eräs henkilökunnasta tuli mainitsemaan, että opiskelijat eivät saa ruokailla tällä puolella, sillä tämä on tarkoitettu vain henkilökunnalle. En kyennyt hämmästyksen vallassa sanomaan muuta kuin että tulimme syömään. Edelleen nainen jatkoi: ”No jos syötte nopeasti, niin saatte olla siinä, mutta kellokin on kohta yksitoista ja tänne tulee ruuhka.” Sen päivän jälkeen ylioppilaskunnan ylläpitämä kahvila Lovisa sai sympatiapisteeni. Siellä ei eroteltu Kelan tuella eläviä ja palkansaajia – eikä erotella vieläkään (Tero 2010).
Seuraavana vuonna koinkin yllätyksen. Olimme erään opiskelijakaverin kanssa turhautuneet mediakasvatuksen ja tieto- ja viestintätekniikan kurssien kurssikirjallisuuteen, kun aina puhuttiin vain ja ainoastaan lapsista ja nuorista. Opiskelukaverini kanssa me taasen ajattelimme, että mediakasvatuksesta tulee puhua ei vain lasten vaan myös vanhempien ja isovanhempien kuullen. Ajatuksestamme innostui eräs lehtorimme ja hän ehdotti, että kirjoittaisimme yhdessä pamfletin johonkin tieteelliseen julkaisuun. Mehän pöllämystyimme molemmat ehdotuksesta. Myöhemmin aloimme toteuttaa ajatusta pidemmälle, mutta kaikki eivät pitäneet ajatusta hyvänä. Voiko opiskelija osata kirjoittaa tieteellisen artikkelin? Päätimme, että kyllä voi, ja artikkeli julkaistiin Aikuiskasvatus-lehdessä vuonna 2009. Ensimmäinen tieteellinen julkaisu. Jei! Se oli riemun hetki.
Tämä oli todellakin sitä tiedeyhteisöön sitouttamista. Kun saisimme henkilökunnan ja opiskelijat jakavat väliseinät ravintoloista kadotettua ja vessojen Vain henkilökunnalle tekstit pois, niin olisimme oikealla tiellä kohti tasa-arvoista! tiedeyhteisöä.
LÄHTEET:
Tero. 2010. Katselmus Kahvila-Lovisassa 17.2.2010.
Akateemiseen yhteisöön sitoutumisesta on juuri valmistunut Helsingin yliopistossa loistava väitöskirja Susanna Lähteenojan tekemänä (Uusien opiskelijoiden integroituminen yliopistoon: Sosiaalipsykologinen näkökulma). Väitöskirjassa käsitellään opiskelijoiden ja henkilökunnan välistä vuorovaikutusta; sen vaikutusta opiskelijan yliopistoon integroimiseen sekä hänen akateemisen asiantuntijuuden muodostumiseensa. Itse näen, että opiskelijoiden ja henkilökunnan vuorovaikutus on tärkeä tekijä opiskelussa ja erityisesti niiden loppuunsaattamisessa.
VastaaPoistaItselleni lounasravintolan tilanjako tuntuu varsin vähäpätöiseltä asialta. Tämä vaatii meiltä opiskelijoilta vähän näkökulman laajentamista. Yliopisto kannattaisi muistaa sadan ihmisen työpaikkana. Vihkiytyneinkin työntekijä halunnee hetken hengähdyksen ja suojan oman työn tykitykseltä, oli asiakaskunta miten viehättävää tahansa.