Flunssaa ja rohdoksia

Kolmas viikko Kiinassa lähti käyntiin vähemmän iloisissa merkeissä,
sillä onnistuin saamaan seurakseni flunssan. Olo muuttui pian sen
verran surkeaksi, että jouduin lähtemään töistä kesken päivän kotiin
lepäämään. Onnekseni maksan matkavakuutusta Suomeen, joten pystyin
marssimaan länsimaalaiselle klinikalle taudinmääritykseen. Palvelu oli
ensiluokkaista, nopeaa ja lääkkeet sain heti mukaan. Sitkeä kurkkukipu
lähti paikallisella buranalla, mutta nuha ja muut oireet vaan tuntuvat
jatkuvan.

Kollegani poti samanlaisia oireita kuin minäkin ja tarjosi juotavaksi
perinteistä kiinalaista rohdoslääkettä. Lääke sekoitetaan pieneen
osaan kuumaa vettä, jonka jälkeen se juodaan mahdollisimman lämpimänä.
Haju ja maku olivat melko tujuja, mutta sekoitus oli kuitenkin
juotavaa ja olokin ihan hyvä juomisen jälkeen. Kyseistä juomaa pitäisi
kuitenkin ilmeisesti nauttia usean kerran päivässä monta päivää
putkeen, jotta vaikutuksia voisi havaita. Kollegani myös selitti, että
kiinalaiset rohdoslääkkeet sekoitetaan yleensä hyvin tarkkaan jokaisen
henkilön oireita vastaavaksi, joten toisten lääkkeiden nauttiminen ei
välttämättä ole järkevää. Kyseessä ei siis ole kaikille sopiva burana
:)

Muistan myös lukeneeni, että eräs kiinalainen korkeakoulu tarjoaa
opiskelijoilleen talvikauden aikana erilaisia rohdosjuomia terveyden
vaalimiseen. Kuuma yrttijuoma kuulemma vähentää huomattavasti
sairaspoissaoloja. Voisikohan Lapin yliopistokin alkaa tarjoamaan
opiskelijoilleen yrttiteetä aina flunssakausien aikaan? Tai vaikkapa
appelsiinin aterian päätteeksi ;)

Flunssan lisäksi asunnon hankinta on ollut viikon päähuolenaihe, sillä
nykyisen asunnon vuokrasopimus päättyy kiinalaisen uuden vuoden
aikoihin jolloin on liki mahdotonta enää uutta asuntoa löytää. Huoli
päättyi muutama päivä sitten, sillä asunto löytyi paikallisen
välittäjän kautta ja muuttamaan päästään ensi viikon alusta. Työmatka
pysyy onneksi kohtuullisena, ovelta ovelle mitattuna aikaa menee noin
45min.

Kommentit

Suositut tekstit