HampaatOn

Menin aamulla hammaslääkäriin. Edellisestä käynnistä onkin kulunut jo kuutisen vuotta. Mikä siinä on että aikaa ei saa varattua, vaikka jatkuvasti on sellainen tunne että hampaat luhistuvat kohta suuhun?

YTHS:n toimipiste sijaitsee yliopistorakennuksen yhteydessä. Odotushuone on valoisa ja viihtyisä. Heti sisäänkäynnin jälkeen oikealle oli ripustettu iso punaisella tussilla käsinkirjoitettu kyltti: "H1N1-rokotteen haluavat, ottakaa tästä vuoronumero, mikäli teillä ei ole henkilötietolomaketta mukananne, täyttäkää tästä, opiskelijakortti esiin" (tai jotakin sinne päin). Kello oli melkein yhdeksän, ulkona ilma oli hieman kirpeä ja pakastuva ja noin kourallinen opiskelijoita valui sisään tasaisin väliajoin ja nappasivat vuoronumeron joko ajanvaraukseen tai rokottetta varten. Vaihdoin tutun kanssa pari sanaa, täytin hammaslääkärin esitietolomakkeen, luin Kauneus ja Terveys-lehdestä lukijoiden kommentteja ja sitten minut huudettiin sisään.

Hammasprojektissa ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia. Hammashoitaja kysäisi, olenko ottanut rokotteen, ja sanoin eläväni harhaisen luulon vallassa että tämä tauti (sikaflunssa) ei koske minua millään muotoa. Hoitaja kehotti ottamaan "kun nyt kerta täällä olet" ja kertoi kaikkien lastensa sairastaneen taudin lukuunottamatta yhtä onnekasta rokotteen ajoissa hankkinutta.

Ajattelin sitten, että eipä siitä voi haittaakaan olla, ja menin ja nappasin vuoronumeron ison pahvisen kyltin alta. Laitoin tekstarin myös poikaystävälleni ja kehotin tulemaan piikitettäväksi (jos kahdenkymmenen vuoden päästä ilmenee negatiivisia jälkiseuraamuksia, enpähän ole sitten yksin asiani kanssa) ja kaksi minuuttia odoteltuani hoitaja pyysi minut huoneeseen ja tuikkasi piikin käsivarteen. Toimenpide oli varsin näpsäkkä, kuten rokotukset useimmiten ovat, ja odottelen siis tässä jälkiseuraamuksia kuten kipeä käsi, kuume - ja jollakin oli käsi muuttunut siniseksi yhtäkkiä vain muutaman tunnin kuluessa rokotuksesta. Piikin jälkeen ei saanut heti lähteä pois, piti odottaa odotushuoneessa kymmenisen minuuttia mahdollisen jälkipahoinvoinnin varalta. Juoruilimme siinä siis leppoisasti kelloa katsomatta ja lähdimme sitten "rokotuskahville" Loviisaan.

(Nöyrryn tietämättömyyteni edessä ja luotan rokotuksen suhteen terveydenhuoltohenkilöstön antamiin suosituksiin. En viitsisi omalla olemattomalla tietämykselläni alkaa kritisoida rokotteen vaikutuksia ja - kuten valitettavan usea netin keskustelupalstoilla tekee - toitottaa isoon ääneen "TE JOTKA ANNATTE LAPSENNE ROKOTETTAVAKSI OLETTE HUONOJA VANHEMPIA!!! TÄLLAISILTA VANHEMMILTA PITÄISI RIISTÄÄ LAPSET POIS JA ILMOITTAA LASTENSUOJELUUN" tai "ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA! SE ON HENGENVAARALLINEN JA HUONOSTI TEHTY!!!!!!!!!!!!!!" Terve kritiikki toki on aina poikaa. Jostain syystä en vain osaa pitää tämäntyyppisiä kirjoituksia aivan luotettavimpana lähteenä.)

YTHS on kyllä aivan uskomattoman hieno keksintö. Alle puolessa tunnissa hampaani on koluttu, minulle on annettu seuraavaksi viikoksi pari uutta aikaa lisää, olen saanut sikainfluenssarokotteen - ja kaikki tämä kukkaroni lainkaan kevenemättä ja ilman mitään etukäteisstressiä tai -säätöä. Eräs tuttuni on saanut YTHS:stä inspiksen käydä tutkituttamassa pitkäaikaisvaivojansa, jotka eivät varsinaisesti arkielämää häiritse, mutta jotka on kuitenkin hyvä tutkia ja joita ei ikimaailmassa tulisi muuten tutkittua. Opiskelijoiden terveydestä kyllä pidetään huolta.

Jospa sitä jaksaisi vielä muutaman päivän ahertaa. Lapin yliopiston käytävät ovat hiljalleen tyhjentymässä. Laskeutuminen joululomaan alkaa...

Kommentit

Suositut tekstit